9. TASAPÄÄ-TAUNOJEN SUOMI-ONNELA

Valkorosvo pahoittelee hieman provokatiivista otsikkoa. Syy selvinnee kun lukee edelleen.

Liekö lähestyvien vaalien tai jonkun muun syytä, että Valkorosvo on saanut kuulla kohtuullisen paljon aiheesta ”sinä saatanan vastuuta pakoileva vatiaivo veropakolainen.” Perusteena moiselle lievähkölle moitteelle on ollut se, että ”suomalainen yhteiskunta on antanut sinulle niin paljon, ja sitten sinä et vastavuoroisesti anna mitään, vaan puhtaan itsekkäästi ajattelet ja jätät muut maksamaan verot sinunkin puolestasi.” Harvoin samaan lauseeseen saa mahdutettua noin paljon puppua, vaikka tosissaan yrittäisi.

Ensinnäkin veroja on tullut maksettua aika tavalla koko vuodesta 1988 kestäneen työuran aikana. Toisekseen, äänestetty on aina kun on ollut ns. hollilla ja joka kerta äänestäessä on koetettu katsoa, että edustajaksi pyrkivä olisi edes suurin piirtein järkevän taloudenpidon kannalla. Jostain kumman syystä on aina käynyt niin, että näillä kandidaateilla on ollut aina sama vika: järki on vaihtunut puoluetoimistossa jäsenkirjaan.

Itse en ole tietääkseni antanut Suomen valtiolle omasta puolestani lupaa velkaantua, joten silloin ei minun piikkiini myöskään velkaannuta. Jos ainoa keino on olla ”veropakolainen”, niin sitten täytyy olla sellainen. Ne, ketkä ovat huutamassa suurimpaan ääneen yhteisvastuun perään ovat useimmiten niitä samoja, joilla on patologinen tarve puuttua muiden ihmisten elämään suomalaiseen tyyliin lisäämällä sääntelyä ja kyykyttämistä. Samaiset henkilöt myös yleensä nauttivat palkkaa julkisella sektorilla, eli ovat syömässä jo kertaalleen kerättyjen verorahojen kuormasta. Tässä suhteessa moinen valitus onkin ymmärrettävää, sillä näiden henkilöiden tahtotila on luonnollisesti maksimoida valtion ja kuntien verotulot; täytyyhän sitä palkanmaksuvaraa olla.

Vuosikausien aikana on käynyt melkoisen selväksi, että kaikkein eniten tähän syyllistynyt puolue on joko tahtoen tai tahtomattaan ollut SDP. Vai muistaako joku, että SDP olisi selväsanaisesti ehdottanut lakien purkamista tai sääntelyn vähentämistä? Jos muistaa, Valkorosvo on kiitollinen muistutuksista, jotka voi jättää tämän kirjoituksen kommenttikenttään.

Tulevien vaalien suhteen SDP on muutoinkin valinnut erikoisen linjan. Kaikki tietävät, että amerikkalaisuus ja amerikkalaisen yhteiskunnan piirteet ovat SDP:n poliittisen propagandan käyttöainetta: Amerikassa mikään ei voi olla hyvin. Kuinka kummassa samainen jengi onkin yhtäkkiä omaksunut amerikkalaistyylisen loanheiton vaaliaseekseen? Viimeaikaiset ”vahingossa” hatarilla tiedoilla kirjoitetut lehtiartikkelit eivät ole ensimmäinen kerta. Takavuosina oli muun muassa tuo kuuluisaksi tullut Oiva Lohtanderin tähdittämä AY-rahoitteinen vaalimainos, jossa kehuttiin kuinka ”porvari syö pöydässäsi.”

SDP:n kunniaksi on sanottava, että se on, tavallaan, puolueista rehellisin. Paljon ei pintaa tarvitse raaputtaa, kun todellinen sisältö paljastuu ja se on suomalaiskansallinen kateus verhottuna oikeudenmukaisuuden kaapuun. Valkorosvo alkoi hiljattain ehkä neljättä kertaa lukea todellista klassikkokirjaa nimeltään Vuonna 1984 (George Orwell). Se on 1940-luvun lopulla kirjoitettu murhaava visio tulevaisuuden totalitaristisesta yhteiskunnasta. On melkoisen inhottavaa havaita, että kirjassa esiteltyjä keinoja käytetään Suomessakin, tosin sovellettuna. Kirjassa kuvattu uuskieli, jonka tarkoitus on rajoittaa ihmisten omaa ajattelua, on jo Suomessa täyttä totta. Jos ette usko, kuunnelkaa poliitikkoja ja heidän käyttämiään sanakäänteitä. Otetaanpa esimerkiksi sana ”oikeudenmukaisuus”. Se saa demarin suussa täsmälleen erilaisen sisällön kuin muiden puolueiden edustajien.

Muut puolueet eivät ole juuri kummempia, pienryhmiä lukuun ottamatta. Kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä ja puolustavat konsensusta hampaat irvestä. Sen seurauksena politiikasta on kadonnut moniarvoisuus. Ja kun se katoaa politiikasta, seuraa muu yhteiskunta pian perässä. Sen jälkeen lopputuloksena on tasapää-Taunojen Suomi-onnela, jossa kaikilla on keskimäärin yhtä huono olla ja jokaisen asian hoitamiseen on vain se kuuluisa ”ainoa vaihtoehto.”

Jokainen tietenkin tekee omat ratkaisunsa omien mahdollisuuksiensa mukaan. Vaikuttimet voivat olla taloudellisia tai aivan jotain muuta. Valkorosvo on päätöksensä tehnyt ja päätöksen takana ovat pitkään mietityt moninaiset perustelut.

On ihmisiä, jotka aina haluavat joka asiassa ottaa huomioon muiden ihmisten näkökannat. Se on toki kohteliasta, mutta jokaisen elämä on jokaisen oma asia ja mitä omalla elämällään tekee, on jokaisen oma asia. Jos näin ei ole, George Orwellin kuvaama visio on muuttunut todeksi.

Milloin mahdetaan nähdä se päivä, jolloin jokin puolue alkaa ajaa tavallisen kansalaisen, työläisen tai keskiluokkaisen asiaa? Valkorosvo odottaa mielenkiinnolla tätä tapahtuvaksi. Odotteluajan voi mainiosti kuluttaa jossain muualla kuin hirmuvauhtia velkaantuvassa vero- ja sääntelyhelvetissä (www.velkakello.fi).

8. HALUATKO MILJONÄÄRIKSI?

Kun Valkorosvo tuli ensimmäisen kerran Myanmariin, silmillä oli oma totuttelemisensa ympäristöön. Ensinnäkin, kaikki näyttivät kulkevan hameissa. Kyllä, Myanmarissa on aivan normaalia, että miehet kietaisevat lanteilleen pöytäliinaa muistuttavan vaatekappaleen ja kulkevat ihan tyytyväisinä kaduilla siinä missä muutkin. Ensi alkuun tämä oudoksutti, mutta käytännössä on paljon hyviä puolia. Myanmarissa on niin kuuma, että perinteinen länsimainen vaatetus päiväsaikaan käytettynä on melkoisen nihkeä kokemus.

Toisekseen Valkorosvon huomio kiinnittyi siihen, että lähes jokainen kuljetti mukanaan pikku pussukkaa, joka kooltaan vastaa länsimaisen discohilenaisen bilekäsilaukkua. Monella turistilla on samanlainen ranteessa roikkuva pikkuväsky, missä kulkevat niin rahat, passit kuin muut matkalla tarvittavat dokumentit. Myanmarissa naiset kuljettavat tuota väskyä kuin käsilaukkua ja miehet tunkevat sen persauksen ja hameen väliin selkäpuolelle. Mikä tämä pussukka oikein on? Se on paikallinen lompakko.

Aiemmin Valkorosvo mainitsi että paikallinen vessapaperi on nimeltään Kyat. Katukurssissa 1000 Kyatia on sama kuin 1 USD. Myanmarissa hinnoissa on yleensä rutkasti nollia ja Kyateja tarvitaan melkoinen määrä. Sotilasjuntta-aikojen pakotteista on jäänyt muistoksi se, että Myanmarin pankkien on hankala asioida muunmaalaisten pankkien kanssa. Poikkeuksen muodostavat luottokortit Visa ja MasterCard. Luottokorteilla automaateista saa sujuvasti rahaa, mutta tilisiirrot Myanmariin ja sieltä ulos ovat oma lukunsa. Myanmarin tulli tykkää myös vahtia rahan kulkua. Ulkomaalaisen on syytä varautua hankaluuksiin, jos unohtaa kertoa tullille, että lompsassa on enemmän kuin 10000 USD matkakassana. Virallisesti myanmarilaisilla ei oikein saisi olla ulkomaanvaluuttaa ollenkaan. Niinpä tulli edellyttää, että jokainen ulkomailta kotiin palaava myanmarilainen kiltisti kertoo, että kuinka paljon ja minkälaista rahaa matkassa mahtaa olla.

Käytännön elämässä Kyatit tuovat pieniä haasteita niin Valkorosvoille kuin Pikitukillekin. Jospa aloitettaisiin rahan nostamisesta. Automaatit toimivat ihan samalla logiikalla kuin muuallakin; ei muuta kuin luottotiliä valitsemaan ja kertomaan paljonko ränkylöitä tarvitsee. Ainoa järkevä nostomäärä on 300000 Kyatia. Teki millaisen noston tahansa, provisio siitä on aina 5000 Kyatia. Kerralla enemmän on paras. Kyat-seteleitä on kokoina 10000, 5000, 1000, 500, 200, 100 ja 50 Kyatia. Kolikoita ei ole lainkaan. Yleensä automaatit tarjoavat rahat vain 5000 Kyatin seteleinä ja pinkka on melkoinen.

 

Kuten näkyy, pinkka on paksumpi kuin sytkäri. Läjän voi tunkea länsimaiseen lompakkoon, mutta se on melkoisen epämukava kanniskeltava ja ainakaan perstaskuun tuota tiinettä syöttösikaa muistuttavaa keinonahkasäkkiä on turha tunkea. Toisaalta, ei sitä kovin usein kanniskele taskussaan 300000 ränkylää. Siinähän tuntee itsensä melkein miljonääriksi.

Vaan mitä Kyateilla saa? Saahan niillä vaikka ja mitä. Ja kun niitä pistää tarpeeksi jonoon, saa vielä enemmän. Olut maksaa paremmissa baareissa 5000 Kyatia per 0.67 litran pullo. Kaikenlaisia vihanneksia saa 100 – 1000 Kyatia per kilo riippuen paikasta ja tavaran laadusta. Liha maksaa enemmän, samoin kahvi ja muut länsimaisten mielimät tarvikkeet. Juusto on turkasen kallista, jos sitä kaupasta löytyy. Tupakka-askista voi maksaa joko paljon tai vähän. Halvimmat paikalliset ovat 400 Kyatia per aski. Jos välttämättä haluaa polttaa eurooppalaistyylisiä maailmanmerkkejä (Marlboro etc.), hinta on helposti 4000 Kyatia per aski. Kansan katuravintolassa syö kupunsa täyteen muutamalla satasella, mutta kokemus vaatii rautaista itsehillintää ja vatsaa, sillä ruoka valmistetaan pöydän vieressä ja ainakin suomalainen terveystarkastaja heittäisi parikin volttia touhua katsellessaan.

Normaaleissa ravintoloissa ateriat maksavat kuitenkin melko vähän:

  

Kuvassa on tarjolla thaimaalainen iltamenu APK Kitchen –ravintolassa Yangonissa. Tarjolla tällä kertaa kahdelle on vesikrassi-herkkusieni-chili salaattia osterikastikkeessa (Morning Glory with Chili oikealla), maalaistyylinen mustekalasalaatti (Country-style Squid Salad keskellä) sekä perinteinen kana-annos red curry –kastikkeella vasemmalla. Kyytipojakseen annokset saavat pari thaimaalaista erinomaista Chang –olutta. Niin, Suomessa tämä maksaisi aika paljon, totta tosiaan. Ja onhan tämä paikallisittain hintavaa; tuollaiset 7500 Kyatia per lurjus. Annosten tulisuus on kohdallaan eikä maku häpeä yhtään Thaimaassa tarjoiltuihin annoksiin verrattuna. Jonkin verran meni aikaa, että Valkorosvo ja kaverit saivat kokin vakuutettua, että ”tee ihan normaalia sapuskaa eikä mitään länkkäriversiota”. Nykyään sitä ei tarvitse mainita, sen kun menee syömään ja odottelee nautinnollisten makuelämysten saapumista pöytään.

Myanmarissa luottokortti käy joissakin paikoissa, esimerkiksi suurimmissa hotelleissa, mutta yleensä kaikki rahalliset transaktiot hoidetaan käteisellä. Tästä seuraa melko erikoisia tilanteita. Valkorosvo koki näitä ensimmäisellä puolen vuoden reissullaan, kun tuli kyse majoituksesta. Tuon matkan aikana Valkorosvo asui eräässä valtio-omisteisessa huoneistohotellissa. Nimi jääköön mainitsematta, ettei mainosteta. Tämän firman edusmiehet kyselivät että kuinkas Valkorosvo aikoo majoituksensa maksaa. Aasiassa pätee kaikkinaisissa raha-asioissa periaate ”trust but control”, niin tässäkin. Suurehkoissa käteismaksuissa on aina mahdollisuus että joku vetää välistä. Niinpä Valkorosvo kertoi maksavansa vuokrat sähköisesti hotellin tilille sopimuksen mukaisesti. Hetken äkinän jälkeen tämä kelpasi, mutta Valkorosvo sai tukun ohjeita maksun suorittamiseen. Hotellin tili oli perin omituisella nimellä singaporelaisessa pankissa. Rahansiirrossa ei saanut mainita sanoja ”vuokra”, ”Myanmar” tai huoneen numeroa tai muuta tunnistetta. Oli kuinka oli, raha siirtyi niin kuin piti. Hotelli vain taisi olla boikotissa olevien sotilasjuntan jäsenien omistuksessa, kun rahansiirto piti naamioida joksikin muuksi.

Jos Myanmarissa peruseläminen on halpaa, niin muut asiat maksavat sitten sitäkin enemmän. Kun maa avautui ulkomaalaisille 2010, moni entisen sosialistisen sostilasjunttamaan kotitarvekapitalisti näki tilaisuutensa tulleen. Ulkomaalaiset tarvitsivat asuntoja ja toimistotiloja töitään varten. Kuinka ollakaan, vuokrataso pomppasi oikein kunnolla kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Vielä vuosi sitten vuokramarkkinoilla pyydettiin 2 makuuhuoneen, olohuoneen ja keittiön kämpästä rähjäisessä kerrostalossa 4000 USD kuussa. Ja vuoden vuokra etukäteen, kiitos. Tiedossa on, että erilaiset avustusjärjestöt ja muut tahot maksavat toimitiloistaan kymmenien tuhansien dollareiden kuukausivuokria. Julkislähteistä tutkien voi havaita, että Yangonin vuokrataso on korkeampi kuin Manhattanilla.

Valkorosvon paikallinen kirjeenvaihtaja, Kummeli-reportteri Mauno Ahosen nuorempi velipuoli Aimo Pläjäys kertoi taannoin, kuinka hän oli kinannut vuokraemännän kanssa pitkään ja hartaasti. Lopputulos oli, että vain puoli vuotta vuokraa piti maksaa etukäteen. Kun vuokranmaksun aika tuli, valkonaamaiselle siirtomaaisännälle tehtiin tiettäväksi, että muovikassillinen Kyateja ei kelpaa vuokraksi, vaan suoritus olisi maksettava dollareissa. Perkele. Ei muuta kuin Kyateja ulos automaatista luottokortilla ja kun niitä on nosteltu tarpeeksi, rahapaalin kanssa marssitaan rahanvaihtopisteelle ja sieltä tullaan ulos säällisen dollarinipun kanssa.

Aimo Pläjäyksen äärimmäisen yksityiskohtaista raporttia varsinaisesta maksutilanteesta ei voi sanatarkasti siteerata julkisessa kirjoituksessa, mutta Valkorosvon paikallinen kirjeenvaihtaja oli jossain määrin tuohtunut koko touhusta. Yleiskielelle siivottuna ja referoituna asia eteni kuta kuinkin näin:

”Vuokraemäntä, se läski ämmä, vahtasi silmät kiiluen dollaripinkkaa, katsoi joka setelin erikseen valoa vasten ja varmisti kulmasta puraisemalla että seteli oli aito. Joukossa oli muutama ryppyinen seteli ja niistä se saatanan kurppa valitti. Sille olisi pitänyt vielä erikseen silittää setelit. Sitten kun se sai laskettua rahat, sen poika teki saman homman uudelleen. Mihinkään ei voinut lähteä ennen kuin molemmat olivat laskeneet ja varmistaneet että rahat olivat oikein. Kun pääsin kotiin, pesukone hajosi. Sen korjaaminen kuulemma kuuluu vuokralaiselle.”

Ensi kerralla toiset jutut ja kuulumiset.

Flunssaisin terveisin,

Valkorosvo

7. KIITOS TÄSTÄKIN, BRITIT...

Jokin aika sitten Valkorosvon silmiin osui artikkeli, missä kerrottiin brittien omituisista tavoista. Muutoin tavat olivat tuttuja, mutta sitä Valkorosvo ei tiennyt, että britit karaisevat lapsiaan sallimalla pitkien housujen käytön vasta 8-vuotiaana. Sitä ennen vekarat kulkevat polvihousuissa, oli keli mikä tahansa. Sumujen saarella useamman kerran vierailleena käy lapsia sääliksi. Suomessa perheen lapset päätyisivät moisen käytännön vuoksi hyvin äkkiä sossutädin huostaanottolistalle.

Historiankirjat kertovat, kuinka britit valtasivat itselleen menestyksekkäästi elintilaa vähän sieltä sun täältä. Valkorosvo ei ole koskaan ymmärtänyt, miten puolet maailmasta valloittanut kansa voi olla käytännön asioissa niin tumpeloa kuin on. On käsittämätöntä, ettei valloitusretkillä remunnut kansakunta osaa tehdä edes jollain tapaa älyllistä sähköjärjestelmää, vesijohdoista nyt puhumattakaan. Kaiken lisäksi brittiläinen talo, jossa ei tule kylmä, on yksi maapallomme harvinaisuuksista.

Yhteenvetona voisi sanoa, että jokaisessa entisessä brittien siirtomaassa talot ovat yleensä vetoisia risumajoja, joissa vesi virtaa välillä oikeaan suuntaan ja välillä ei. Lisäksi koko ajan saa olla varuillaan tulipalon varalta; sähköjohdoilla on kummallinen taipumus käydä turhan kuumana. Nepalissa Valkorosvo sai oikein aitiopaikalta seurata, miten ilmastointilaitteen sähköpistoke yhtyi pistorasian kanssa. Haju oli omituinen ja seinällä killuva sulanut mötikkä kumman näköinen, mutta ilmastointilaite toimi silti sujuvasti, mitä nyt vähän väliä kuului huolestuttavia paukahduksia ja ritinää. Tähän joku näsäviisas heti huomauttaa, että Nepal ei ole ollut brittien siirtomaa. Ei olekaan, mutta Intia on. Ja Nepalissa moni asia on apinoitu Intiasta, sähköjärjestelmä mukaan lukien.

Varttuneemmat lukijat muistanevat kultaisen 70-luvun, kun Suomessa myytiin kahdenlaisia Ford Escorteja. Kummatkin olivat samannäköisiä, mutta toiset olivat halutumpia kuin toiset. Osa näistä kotteroista oli tehty Saksassa ja niiden sähköjärjestelmän ymmärsi kuta kuinkin jokainen autojen kanssa pelannut. Toinen versio oli tehty Britanniassa ja sen kanssa ei tullut oikein kukaan toimeen. Tuolloin syntyi sanonta ”Lucas oli hyvä apostoli, mutta sähköstä mies ei ymmärtänyt mitään.” Monet olivat ne onnettomat, jotka tekivät kytkentöjä englantilaisen autoteollisuuden ihmeeseen ja savun hälvettyä saivat tarkistella kytkentöjään hartaasti uudelleen. Englantilaisten mielestä nimittäin ”+” oli se napa, joka piti maattaa. Maailman muissa maissa taas oltiin vakaasti sitä mieltä, että ”–” on maa. Niinpä vahingossa väärinpäin kytketyt sähkölaitteet aiheuttivat vaikka ja mitä, kun Escortin kimpussa oltiin.

Englantilaisperäisiin sähkökytkentöihin Aasia tuo omat paikallismausteensa. Vähänkään paremmin rakennetussa talossa voi nimittän olla kaksi sähköverkkoa, yksi vaihto- ja yksi tasavirralle. Kummallakin on tietenkin omat sulakerasiansa ja tasavirta muunnetaan vaihtosähköksi, jota on tarjolla osassa talon pistorasioita, muttei kaikissa. 

 Vasen kuva ei esitä aikapommin laukaisukoneistoa, vaan kahden eri sähköjärjestelmän sulakkeistoa ja liittyviä kytkentöjä. Kuvassa oikealla näkyy, miten kolmivaihevirta tällä kertaa jaksaa...

Miksi näin? Valtakunnanverkosta saatava vaihtosähkö voi olla laadultaan vaihtelevaa ja sähkösyöttö katkeilla usein. Jos sähköt ovat pois, käytetään generaattoria. Generaattorin tuottamaa virtaa on tarjolla harvemmissa pistorasioissa, koska kotikäyttöön tarkoitetut generaattorit eivät kestä tolkutonta kuormaa. Usein on tehty niin, että vierekkäin on kaksi pistorasiaa. Toinen niistä toimii valtakunnansähköllä ja toinen generaattorisähköllä. Eikös olekin mielenkiintoista?

Brittiperäiset ajatukset veden siirtämisestä ovat aivan oma lukunsa. Vieläkin, 2010-luvulla, esimerkiksi yksiotehana on melkoisen tuntematon käsite. Sen sijaan lavuaariin ängetään kaksi hanaa, yksi kuumalle ja yksi kylmälle vedelle. Aasian suunnalla vesiputket ovat yleensä muovisia eikä takaiskuventtiilejä tunneta. Sen vuoksi veden paineen ei kannata olla kovin suuri, muutoin voi tapahtua vaikka ja mitä ikävää.

Veden kanssa on samantapaisia ongelmia kuin sähkönkin: välillä vettä tulee kaupungin verkosta ja välillä ei. Siksi hyvin varustetussa talossa on kokooja-allas, johon vesi kaupungin verkosta tulee kun sitä on saatavissa. Vesi on hieman savensekaista, mutta kyllä sillä hampaansa pesee. Juoda tuota ei kannata.

Altaasta vesi siirretään pumpun avulla erilaisten puhdistusfilttereiden läpi talon katolle toiseen altaaseen odottamaan käyttöä. Kattoaltaasta vesi hoidetaan toisen pumpun avulla talon putkistoon. Kyseessä on siis pumppuavusteinen, painovoimainen käyttövesikierto.

Suodattimia on vedensiirtoketjussa useita peräkkäin. Savisesta vedestä tulee loppujen lopuksi kohtalaisen kirkasta.
 

Kuvassa näkyvä pumppu on niiltä ajoilta, kun isä lähti kaupunkiin ostamaan lamppua. Valkorosvo pyytää erityisesti kiinnittämään huomiota kaikki standardit täyttävään tukevaan tiiliskivipohjaiseen asennukseen.

 

Joissakin taloissa saattaa olla erillinen lämminvesivaraaja, mutta se on harvinaista. Yleensä kuumavesilinjassa virtaa kylmää vettä ja juuri ennen vesipistettä on sähkökäyttöinen ja säädettävä vedenlämmitin, jolla vedestä tehdään halutun lämpöistä.

Maailmalla asuneet tietävät, että brittiperäisissä maissa täytyy olla hyvä kuulo, kun on suihkussa. Koska vesijohdoissa ei ole takaiskuventtiilejä, erityisesti pesukoneet aiheuttavan kaikenlaista kivaa. Valkorosvo oppi aikanaan Uudessa Seelannissa, että pitää kuunnella milloin pesukone ottaa vettä sisuksiinsa. Sillä hetkellä on astuttava sujuvasti pois suihkun alta, muutoin tarjolla on kiehuvalla vedellä kaltattua nahkaa. Kun pesukone on veden sisuksiinsa saanut, voi suihkun alla olostelua jatkaa.

 

Tässä vaiheessa Skandinaviassa kuvitellaan, että näin asiat hoidetaan vain surkeissa kehitysmaissa kuten Nepal tai Myanmar. Vaan kun ei hoideta. Tällä samalla periaatteella toimivat sähkö- ja vesihuolto niin Lähi-Idässä kuin kautta Aasian. On toki poikkeuksia, kuten esimerkiksi Singapore. Siellä sähköt ja vedet toimivat niin kuin länsimainen ihminen olettaa. Joka paikassa hienot hotellit ovat asia erikseen. Niissä vesi- ja sähköjärjestelmät ovat modernimpia kuin Suomessa, mutta tavallisissa taloissa ja asumuksissa on tyydyttävä hieman alkeellisempiin versioihin.