34. KESÄSANDAALIT

Osa lomasta on nyt kulutettu ja Valkorosvo palasi takaisin Yangonin virkistäviin kesäsateisiin. Taitaa tuo sadella Suomessakin, mutta lehtien mukaan heinäkuun mediailmiöksi on nyt päätynyt kansanedustaja Immonen julkaisemalla ihan englanniksi pikku nootin, jossa on käytetty kovasti paljon sanoja, joita ei nyky-Suomen poliittisesti korrekti sanakirja enää tunne. Kyllä kansanedustajakin saa olla hölmö, mikäs siinä, kansaahan ne hölmötkin edustavat. Valkorosvon mielestä Immosen kommentti edusti älyllisyydessään suurin piirtein samaa tasoa kuin ex-valtiovarainministeri Rinteen nykyhallitukseen kohdistamat syytökset koskien takavuosien aikana kovasti kohonneita johtajien liksoja. Kukahan mahtoi ollakaan vuonna 2014 vahtimassa valtion rahallisia näkökantoja, kun moisia väärinkäytöksiä pääsi syntymään?

Ennen kuin Valkorosvo pääsee itse asiaan, täytyy varmistaa tämänkin blogin näkyvyys. Jotta pääsee kaikkivaltiaan Googlen armoihin ja saa hakukoneen listanäkyvyyttä, pitää olla sopivia hakusanoja. Valkorosvo laittaa niitä tähän jonoon muutaman per käyttötarkoitus.

Suomalaista poliittista keskustelua varten tarvittavat hakusanat (jotta kaikki varmasti löytävät blogin) ovat seuraavat: neekeri, rättipää, mamu, suvakki, pakolainen, SSS, muslimi, moskeija, grexit, fixit, natsikortti ja eurostoliitto.

Täytyyhän jenkeissäkin saada yksi suomen kielen tulkki työllistettyä NSA:n palkkalistoille. Siihen tarkoitukseen sopivia hakusanoja ovat: jihad, missile, al-Qaida, terrorist attack, black money and ISIS.

Noin. Nyt onkin mukava seurailla, kuinka sivujen kävijämäärä nousee, kun hakurobotit ovat ensin käyneet indeksointikierroksella.

***

Suomessa vieraillessa Valkorosvoa pakkasi huvittamaan, kuinka ihan lehtiä myöten piti jeesustella kesän mahtavia sademääriä. Tulee ihan peräti 20 mm tunnissa. Sitten onkin kaikki solmussa; autot leikkivät veneitä teiden alikuluissa ja kadulla, herramunjee sentään, virtaa vettä kuin kevätpuroissa. Kaikki on suhteellista, vesisadekin. Suomessa vain ei ole totuttu siihen millaista on, kun oikeasti sataa vettä. Suosittelen uteliaille reissua Yangoniin. Tähän vuodenaikaan vesisateet tulevat oikein tutuiksi.

Lauantaina piti rakennella päivittäinen ravintotäydennys ja sitä varten Valkorosvo lähti käymään kaupassa. Kauppareissu kannatti tehdä kävellen kahdesta syystä: ensiksikin kävely on terveellistä ja taivaalta seitsemättä tuntia kaatuva vesi oli lämmintä. Ihan sama kuin olisi suihkussa käynyt. Toiseksi, takseja voi koettaa saada käyttöönsä vesisateella ihan vapaasti. Silloin vain on voimassa kysynnän ja tarjonnan laki; mitä enemmän vettä taivaalta tulee, sitä korkeampi on kyyditsemissuoritteen hinta.

Valkorosvo tepasteli kauppaan ja siinä kävellessä tuli mieleen, miten Suomessa aina puhutaan talvikengistä ja kesäkengistä. Kaikkihan niiden erot tietävät. Ihan samaa ajatusta on sovellettava Myanmarissakin, mutta kenkien sijaan kannattaa puhua kesäsandaaleista ja talvisandaaleista, miksi noita varvastosssuja haluaakaan kutsua. Sandaaleilla on eroa, vaikkei sitä tavallinen turisti tule ajatelleeksi.

Yangonin jalkakäytävät on tehty karkeahkosta betonista ja kuivan kauden aikana (talvi) on yksi lysti, minkälaisilla jalkineilla noita pitkin tarpoo. Joka puolella rehottava kasvillisuus tarjoilee runsaasti siitepölyä ja runsas liikenne tuo muuta pölyä. Nuo jätökset laskeutuvat jalkakäytäville ja hienojakoista saastaa on lähes mahdoton poistaa karkeasta betonista.

Kun monsuunisateet alkavat, tuo pöly muuttuu äärimmäisen liukkaaksi, savea muistuttavaksi mössöksi. Sen jälkeen jalkakäytävät ovat kuin luistinratoja.

Paikallinen luistinrata. Tuli ikuistettua harvinainen hetki: katu on 5 sekuntia tyhjä.

  

Talvisandaaleissa ei ole minkäänlaista pohjakuviointia, joten niillä on oikein mukava luistella monsuunisateiden kastelemilla jalkakäytävillä. Siksipä Valkorosvokin kävi ensin hommaamassa toisenlaiset sandaalit ja meni vasta sitten ruokakauppaan. Kyllä puolentoista kilometrin kävely opetti.

Monsuunisade Myanmarissa on voimakkuudeltaan kuin raivokas suomalainen ukkoskuuro. Ukkoskuuro kestää muutaman minuutin, mutta monsuunisade pahimmillaan vuorokauden tai kaksi. Yleensä monsuunisateet kuitenkin jaksavat kastella nurkkia muutaman tunnin. 

Avaa kuva isommaksi ja zoomaa taksin kattoon. Monsuunisadetta on tähän mennessä kestänyt yhtäjaksoisesti samanlaisena noin seitsemän tuntia...

Taivaalta tulevan veden määrää on vaikea ymmärtää ennen kuin sen näkee. Kymmenen minuutin jälkeen kaduilla virtaa vesi ja sateita varten rakennetut ojat (yleensä jalkakäytävien alla) ovat tehokäytössä. Liikenne jumiutuu saman tien, kun joihinkin alaviin risteyksiin kertyy nopeasti kolmisenkymmentä senttiä ruskeanharmaata vettä.

Suomessa surkeaa ja sateista ilmaa sanotaan koiranilmaksi. Myanmarissa sadesää on ilmeisesti jotain vielä surkeampaa, kun katukoiratkaan eivät viitsi reviiriään kiertää. Buddhalaisessa maassa eläimillä on yhtäläiset oikeudet siinä kuin ihmisilläkin, ja sitä katukoirat käyttävät täysimääräisesti hyväksi. Kun sataa, bussipysäkit ovat loistavia sateensuojia.

"Se on koiralle oikein, että koppi vuotaa ja luut on kovia" (vanhasuomalainen sananlasku)

Se, kuka on penkille ensin ehtinyt, saa pitää paikkansa. Koirat eivät väistä eivätkä viitsi edes herätä kun ihmiset pakkautuvat busseihin tai purkautuvat busseista ulos.

***

Nyt on siirryttävä jokapäiväisen tuotantokamppailun pariin. Päivän musiikkina toimikoon Philip Sayce Group. Valkorosvo palaa myöhemmin aiheeseen ”monikulttuurisuus ja sen eri puolet”, jonka ”asiantuntijoita” ainakin lehtien mukaan Suomi on väärällään.

Vetisin terveisin,

Valkorosvo

33. AAVEKAUPUNKI

28.6.2015: No niin, lomat lähestyvät, ja viimeiset hommat ovat työn alla. Valkorosvon kesäkuu kului koulutushommissa. Alun toistasataa myanmarilaista joutui kuuntelemaan tarinoita aiheesta ”matkapuhelinverkko ja mitä sillä tehdään”. Nyt alkavat olla viimeiset hommat ennen lomaa loppusuoralla, mutta ei niistä sen enempää. Kotona pääsee käymään, ja sitä reissua onkin odoteltu...

1.7.2015: Erinäisten seikkailujen jälkeen Valkorosvo saapui kotiin juuri sopivasti suomalaishelteiden aluksi. Täytyy tosin sanoa, että Valkorosvon mielestä lukemat eivät olleet kovin helteisiä, sellaisia sopivia kylläkin.

***

Tällä kertaa Valkorosvo on valinnut lomaisan blogipäivityksen aiheeksi yhden ehkä maailman kummallisimmista kaupungeista. Kyseessä on Myanmarin pääkaupunki, nimeltään Nay Pyi Taw (tai voi sen myöskin kirjoittaa Naypyitaw, jos haluaa). Nay Pyi Taw on sen verran kummallinen paikka, ettei tämä(kään) blogipäivitys tee sille oikeutta, mutta Valkorosvo nyt joka tapauksessa haluaa yrittää. Eihän sitä koskaan tiedä.

Ensimmäinen kummallisuus on, että Nay Pyi Tawilla ei ole historiaa. Myanmarin sotilashallinto päätti perustaa sen keskelle-ei-yhtään-mitään, kolmisensataa kilometriä Yangonista pohjoiseen. Alueella oli muutama pikkuinen kylä ja rutkasti riisipeltoa. Syytä moiseen päätökseen ei tarkasti tiedetä, mutta huhut kertovat intialaisen astrologin povanneen, että Yangoniin (silloinen pääkaupunki) saatettaisiin ulkovaltojen toimesta hyökätä ja hallinto olisi hyvä perustaa turvallisempaan paikkaan. 

Virallisesti uuden pääkaupungin perustamisen syyksi on aina kerrottu, että Yangon oli muuttunut niin ruuhkaiseksi ja väkirikkaaksi, että ministeriöiden tiloja ei voitu enää järkevästi laajentaa. Yksi pahantahtoinen huhu kertoo myös, että silloinen Myanmarin presidentti halusi kasvattaa valtamerilaivan kokoista egoaan entisestään, ja mikäpä olisi ollut mukavampi keino tähän tarkoitukseen kuin polkaista kokonainen uusi kaupunki pystyyn ja nimetä se maan pääkaupungiksi. Yhtä kaikki, rakennustyöt alkoivat 2000 –luvun alkupuolella ja riittävässä määrin valmista oli vuonna 2005.

Silloin Yangonista lähti 1100 sotilasajoneuvon letka kuskaamaan armeijan sekä ministeriöiden tarpeistoa ja henkilöstöä karavaanina pohjoiseen. Kerrotaan myös, etttä ministeriöiden henkilökunta ei ollut kovin innokasta muuttamaan, koska perheitä ei huolittu samaan reissuun. Mitä ilmeisimmin parissa vuodessa oli saatu aikaan ministeriöiden rakennukset, mutta asuntojen kanssa oli vielä vähän niin ja näin.

Pääsyy Nay Pyi Tawin olemassaoloon: Myanmarin parlamentti. Suomen Eduskuntatalo sopisi tähän kompleksiin kokonsa puolesta portinvartijan asunnoksi.

Kyllähän näissä oloissa kelpaa tehdä päätöksiä 60-miljoonaisen kansan puolesta...

Nay Pyi Tawissa on sovellettu modernia, teksasilaistyyppistä kaupunkisuunnittelua, eli joka paikkaan on pitkä matka ja auto on välttämättömyys. Harvoin kaupunkia tehdään sillä tavalla, että piirustuspaperilla on suunniteltu mitkä ovat kaupunginosat ja sitten niitä yksinkertaisesti ruvetaan rakentamaan. Nay Pyi Tawissa jokaisella kaupunginosalla on selkeästi oma tehtävänsä.

Klikkaa ja avaa kartta omaan välilehteensä niin näet paremmin

 

Esimerkiksi yksi kaupunginosa on pyhitetty hotelleille (ks. kartta, vasen alakulma). Toinen kaupunginosa on pyhitetty erilaisille ministeriöille (ks. kartta vasen yläkulma). Sitten on tietysti erilaisia ja eritasoisia asuinalueita. Normaalityöntekijät asustelevat kerrostaloissa, joiden katonväri kielii, minkä ministeriön asunnoista mahtaa olla kysymys. Korkea-arvoisimmat virkamiehet asustelevat omakotitaloissa ja palatseissa. Asunnoissa ja niiden koossa on luonnnollisesti virka-asteikon nokkimisjärjestyksen mukaan huomioitu myös perheellisyys ja perheettömyys. Tämä alkaa kuulostaa jo suomalaisperäiseltä KELAn normittamiselta...

Sinikattoiset rakennelmat taitavat olla terveysministeriön asuntoja

Armeijalla on omat tukikohta-alueensa, joihin tavallisella pulliaisella saatika turistilla ei ole mitään asiaa. Normaalit kadut kautta koko kaupungin ovat 4-kaistaisia, mutta armeijan omilla alueilla ne on kuulemma laajennettu 8-kaistaisiksi ollen samalla sopivia esimerkiksi lentokoneiden kiitoradoiksi.

Nay Pyi Tawin kaikkien kaupunginosien piti olla valmiita 2014, mutta näin ei ole. Kun kaupungissa ajelee, näkee joka puolella valtavia, täysin tyhjiä ”tontteja”, joille mitä ilmeisimmin olisi tarkoitus rakentaa jotakin. Sotilashallinnon ankarimpina vuosina kartat olivat siviileiltä kiellettyjä. Nykyään Myanmarin karttoja löytyy netistä ja niitä on julkisesti saatavilla, joskin kartat eivät ole täydellisiä. Esimerkiksi tässä päivityksessä näkyvässä kartassa löytyy kaikki muu olennainen, mutta armeijan hallussa olevia alueita ei ole merkitty. Sama ilmiö näkyy myös Yangonin ja muiden alueiden kartoissa; armeijan kasarmi- tai asuinalueet on maskattu pois, samoin niihin liittyvät kadut.

Valkorosvon mielestä on kummallista, että kaupungin kadut ovat leveämpiä kuin suomalaiset moottoritiet, mutta autoja on kerrallaan samaan aikaan näkyvissä korkeintaan kolme kappaletta. Liikennevalot ovat toiminnassa ja kaikki ajelevat normaalia viittäkymppiä tyhjiä bulevardeja pitkin. Tässä mielessä kaupunki taitaa olla Trafin märkä päiväuni ja poliisin painajainen: on niin turvallista että, eikä ole perhana mitään, mitä voisi sakottaa.

Hiljaista on...

 

Viimeisimmällä reissullaan Valkorosvo vietti pari yötä hotellissa nimeltä Myat Taw Win (hotelmyattawwin.com). Ulkoa päin hotelli näyttää varsin tyylikkäältä, jopa presidentillinen sviitti uima-altaineen löytyy. Valkorosvo katseli uima-altaan vettä aamiaista syödessään ja onnitteli itseään, että uimahousut olivat jääneet Yangoniin. Sen verran veden seasssa oli vihreää levää. Hotellin huoneet oli ripoteltu alueelle erillisiin rakennuksiin, jotka muistuttivat suomalaista paritaloratkaisua. Halvemman luokan huoneet (jollaisessa Valkorosvo majoittui) olivat puolestaan kuin yksiöistä rakennetttu rivitalo.

Hienot hotellit on rakennettu keskelle ei-yhtään-mitään ja hiljaista tuntui olevan. Aamiaisella oli Valkorosvon lisäksi 6 muuta ihmistä. Palvelushenkilökuntaa oli paikalla enemmän kuin asiakkaita. Joskus aasialainen asiakaspalvelu tahtoo mennä överiksi ja niin kävi tällä kertaa. Heti kun Valkorosvo tallusteli aamiaisalueelle, kimppuun hyökkäsi myanmarilaisneito, jonka fyysinen olemus ulottui johonkin Valkorosvon kyynärpään ja olkapään välimaastoon. Valkorosvo tarkasteli pöydän antimia ja käveli hiljakseen edestakaisin. Neito seurasi varjona perässä pitäen säädyllistä puolen metrin välimatkaa.

Kun siirtomaaherra on saanut päätöksen tehtyä ja kurottaa kohti vatia, missä on paahtoleipää, tämä emäntä sukeltaa salamana käsien alitse ja takertuu pariin paahtoleivän palaseen, kun Valkorosvon käsi on vasta puolimatkassa. Siinä vaiheessa leivät ovat jo sujuvasti siirtyneet paahtimeen. Sama juttu käy hedelmien kanssa. Lautanen napataan Valkorosvon käsistä ja siihen aletaan lastata hedelmiä. Edes munakasta ei saa tilattua ilman edeskäypää. Neitonen toistaa Valkorosvon haluamiset kokille, joka alkaa lämmittää pannua. Kahvia ei tietenkään voi hakea itse, vaan se kiikutetaan pöytään ja kun Valkorosvo alkaa sapuskoida, samainen neito jää metrin päähän väijymään, vieläkö tarvitsisi hommata herralle jotakin. Jos vähän liikahtaa, neitokin liikahtaa kuin olisi saanut sähköiskun. Valkorosvo testasi. Palvelualttius on päivän sana.

Kaikki asiakkaat saivat saman kohtelun ja hotellikin mainostaa ”ylivertaista palveluaan”. Sitä se tosiaan oli. Ylivertaista ja yliammuttua. Lähinnä Valkorosvo tunsi itsensä ensin noloksi ja sitten ärsyyntyneeksi.

Lounastauolla oli aikaa ihmetellä paikallisen kollegan kanssa, miten matkailubisnes mahtaa Nay Pyi Tawissa sujua. Ihmisiä ei paljoa näy, missään ei ole ruuhkaa, mutta kaupunki on väärällään hotelleja alkaen Hiltonista ja Kempinskistä ja päättyen vähän alemman hintaluokan majoituskolhooseihin. Kollega ihmetteli samaa. Hän tapaa käydä viikonloppuisin erään luksushotellin uima-altaalla. Pääsylippu on 10 dollaria ja siellä saa nauttia koko päivän hyvästä seurasta. Jos nimittäin pitää omasta seurastaan. Altaalla ei ole eikä sinne tule ketään muuta. Paitsi tietysti tarjoilija kärrää virvokkeita tarvittaessa. Vähän tutkimusta tehtyään Valkorosvo löysi ainakin yhden selityksen tyhjiin hotelleihin. Jos jokin hotelliketju haluaa tehdä bisnestä Myanmarissa, ehtona on, että yksi ketjun hotelleista on rakennettava Nay Pyi Tawiin. Siksi sieltä löytyy kaikki, mitä kukaan ei kuitenkaan käytä.

Voihan hotelli toki joskus olla tyhjillään, mutta pidemmän päälle bisnes ei oikein tähän tapaan toimi. Kollega tiesi kertoa, että valtio subventoi majoitusalan liikkeitä ilmeisesti aika isolla kädellä; sähkö ei maksa mitään ja internetistäkään ei tule kuluja. Sen lisäksi on varmaan tukku muitakin ”elinkeinoavustuksia”, joista nämä majoitusliikkeet nauttivat. Jos niihin joku asiakas joskus eksyy, niin hinnat ovat kohdallaan. Valkorosvo hämmästeli, miten minibaarissa luuhaava kokistölkki voi maksaa 3 USD, kun sen kaupasta saa 40 sentillä ja alle. Kaupasta saa myös 0.7 l viskipullon halvemmalla kuin minibaarin kokistölkki. Lukijat varmaan arvaavat, että Valkorosvo kävi tekemässsä ostokset paikallisesta supermarketista, se kun oli lähempänä kuin hotellin aamiaispaikka.

Mandalayn lentoasema oli hiljainen (ks. aiemmat blogipäivitykset). Nay Pyi Taw pistää paremmaksi. Lentoasema on sekä vielä uudempi että vielä hiljaisempi. Harvoin voi suorittaa turvatarkastuksen kolmessa sekunnissa eikä lähtöselvitykseen tarvitse jonottaa. Lentoaseman palvelut ovat luku sinänsä. Kotimaan lentojen puolella on yksi (1) kahvila, jossa valikoima on runsas. Tarjolla on sekä kahvia että teetä. Juomien kera voi nauttia keksin tai paahtoleivän siivun. Kahvila ei ole edes julkinen, vaan sinne pääsyyn tarvitaan lähtöselvityksestä saatu kortti, koska kyseessä on ”lounge”. Lukijat varmaan arvaavat, että loungekortti annetaan toki jokaiselle matkustajalle.

Autioiden moottoriteiden kaupunki Nay Pyi Taw aiheuttaa toisinaan hieman hankaluuksia. Jos on tarvetta keskustella hallituksen ihmisten kanssa, ei muuta kuin lentolippua varaamaan. Ministeriöiden kanssa käytävät neuvottelut järjestetään aina Nay Pyi Tawissa. Hallituksen sana on laki, ja siksi paikalliset kotimaanlentoja tekevät yhtiöt muuttivat jopa aikataulujaan. Alkujaan ne lentelivät kaupunkien välillä miten sattui, mutta hallituksen herrat ja rouvat tykkäsivät pitää neuvotteluja iltapäivisin, joten lentoyhtiöt järjestivät ns. lepakkovuoroja, jotta vastapelurit pääsivät illaksi ja yöksi takaisin Yangoniin. Mandalayssa tällaista järjestelyä ei ole, muttei siellä ole paljoa neuvoteltavaakaan.

Valkorosvo on muutamaan otteeseen maininnut, että myanmarilaiset ovat syvästi buddhalaisia. Kun ministeriön henkilöstöä pakkomuutettiin Yangonista Nay Pyi Tawiin, piti tämäkin huomioida. Yangonissa kuuluisin turistinähtävyys ympäröivine alueineen on Shwedagon pagoda; Myanmarin suurin pagoda, jonka vuoraamiseen on kuuleman mukaan käytetty 17 tonnia kultaa. Jottei koti-ikävä kävisi Nay Pyi Tawisssa turhan kovaksi, on hallitus suuressa viisaudessaan rakennuttanut Shwedagonin kopion Nay Pyi Tawiin, mutta jätti ympäröivät alueet kopioimatta, ja pagodakin on pari metriä matalampi kuin Yangonin esikuvansa.

Shwedagon -kopio

Kuten kaikkialla Aasiassa, vastaus kaikkeen on ”kyllä”. Siksi myanmarilaisetkaan eivät pääkaupungistaan pahaa sanaa sano. Todellinen mielipide käy kuitenkin ilmi esimerkiksi palkkaneuvotteluissa. Valkorosvo törmäsi tähän päivänä muutamana, kun tarkoitus oli palkata muutama paikallinen ja näistä pari oli tarkoitus asemoida Nay Pyi Tawiin. Hämmästys oli suuri, koska Nay Pyi Tawiin menevät olisivat halunneet tuplaliksan verraten Yangonin ja Mandalayn paikkoihin. Ruoka on joka paikassa suurin piirtein saman hintaista, Yangonin asunnot tolkuttomissa hinnoissa ja muualla ne ovat halvempia. Elinkustannuksilla tällaista pyyntöä ei voi selittää.

Ja tulihan se tunnustus sieltä lopulta: palkkaan halutaan vähän frustraatiolisää, koska Nay Pyi Tawissa ei ole mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään. Ja jos haluaa tavata perhettään, matkat kestävät ja maksavat.

Nyt on loma ja lomalla muut kiireet. Valkorosvo palaa parin viikon päästä asiaan uusien blogipäivitysten merkeissä, ellei nyt aiemmin satu kirjoituttamaan.

Ovat muuten harvinaisen hyviä nämä...

Aavekaupunkimaisin lomaterveisin,

Valkorosvo