53. ELÄIMELLINEN JUTTU #2

Huomenta taas molemmille lukijoilleni,

Edellisestä eläimiin keskittyneestä päivityksestä jäi pois yksi otus, jota Valkorosvo on ahkerasti tappamassa sukupuuttoon. Kyseessä on yöperhosten heimoon kuuluva Vaatteidenkutistajakoi (lat. Fläscimys Saumatus). Tätä otusta on lähes mahdoton nähdä, mutta sen elintapoihin kuuluu pesiytyä vaatekaappeihin ja yön pimeydessä purkaa esimerkiksi paitojen saumat. Sen jälkeen se syö kangasta pitkään ja hartaasti ja aterioituaan kunnolla se korjaa vaatteiden saumat ennalleen. Tämän otuksen tappamiseen eivät auta mitkään tunnetut hyönteismyrkyt. Ainoa keino on sopeutua ja pienentää kroppaansa liikunnan keinoin. Kaiken maailman syöpäläisiä maailma onkin pullollaan.

***

Kun Suomessa menee etniseen ravintolaan, saa usein syödäkseen bambua. Gloria tästä hommasta on kadonnut, sillä kiinalainen / thaimaalainen / vietnamilainen / turkkilainen / nepalilainen / intialainen / kreikkalainen ruoka on Suomessa jo valtavirtaa. Monikulttuurisuus ei ole suomalainen yksinoikeus, sillä esimerkiksi Thaimaassa eläimet ovat myös varsin monikulttuuritietoisia. 

Tämä insidentti alkoi useita kuukausia sitten, kun kollega lähti viettämään ansaittua pidempää viikonloppua asunnolleen Thaimaahan. Asunnolla kaikki näytti olevan kunnossa; uima-allas liplatteli houkuttelevasti, kaikki ikkkunat olivat ehjiä ja nurmikko vihersi kuten asiaan kuuluu. Matkaseuransa John Walker halusi avautua ja sen jälkeen he lähtivät yhdessä lämmittämään saunaa. Kiuas toimi, joten sähkötkin olivat kunnossa. Ainoa häiritsevä asia oli saunan lattialla lojuva sahanpuru.

Kiukaan lämmetessä kollega tutki vähän tarkemmin mistä sahanpuru mahtaa olla peräisin. Selvisi, että termiittiyhdyskunta oli mieltynyt paikallisittain etniseen ruokaan, eli lämpökäsiteltyyn haapaan. Viikonlopun saunomisesta ei tullut sillä kertaa mitään, sillä paikalle hälytetty myrkytyspartio teki työnsä huolella ja pian saunatila haisi sadan metrin päähän termiittimyrkylle. 

Muutaman kuukauden ajan näytti siltä, että myrkyllinen valomerkki olisi tyhjentänyt tämän etnisen ravintolan, kunnes hiljattain selvisi, että eksoottinen ulkomaanruoka olikin ollut niin hyvää, että termiittiyhdyskunta oli entisestään laajentunut. Ilmeisesti termiittiyhdyskunnassa perheidenyhdistämispolitiikka on lepsua ja kaikki käy.

Näennäisesti kaikki on kunnossa

Termiitti ei ole kooltansa juuri muurahaista kummempi, mutta kovin nälkäinen otus se on. Lisäksi se syyllistyy salasyöppöyteen. Termiitin tuhoja ei juuri näe päälle päin, koska toukat syövät puutavaran sisältä, eivät pinnalta. Kuvien lauteille ei kannnata istua, koska termiittiyhdyskunta on syönyt kaikki tukirakenteet ontoiksi ja laudelaudat samoin. Voipi käydä niin, että istuessaan putoaa samantien puolitoista metriä lattialle perseelleen. Jokainen lauta on niin ontto, että siitä menee sormi läpi, eikä tarvitse edes paljoa painaa.

Sormitesti osoittaa, ettei kuitenkaan taida olla

Näistä lauteista kollega suunnitteli tekevänsä juhannuskokon. Sen ympärillä on rattoisaa tanssia vaikkapa suomalaisia perinnetansseja. Mahtaa paikallisilla riittää ihmettelemistä thaimaalaisessa suviyössä. Pitää vaan pitää varansa, ettei käy kuten Aimolle tuossa Eläkeläisten versiossa eräästä rock-klassikosta.

SAVUA LAATOKALLA

Koska sauna kuitenkin on, sinne pitää saada jostain lauteet. Vaihtoehtoja on jokunen. Bambusta termiitit eivät suuremmin pidä, paitsi että Thaimaassa on yksi termiittilaji joka ei syö muuta kuin bambua. Teak on sen verran kovaa puuta, että sen termiitit jättävät mielellään rauhaan. Myanmarissa teak on halpaa, mutta Thaimaassa taas ei. Betoni olisi aina ajaton vaihtoehto, joskin esteettisesti ja perseellisesti ei ehkä kaikkein paras. 

Joka tapauksessa tämä etninen ravintola kaatuu viikon sisällä raaka-ainehävikin vuoksi konkurssiin. Jos termiitit olisivat uskovaisia, niin viimeistään nyt liperikaulainen termiittipappi saarnaisi tuntosarvet väristen ja suu vaahdossa, kuinka ”apokalypsi kuumine liekkeineen odottaa, kun te jumalattomat olette viettäneet haureata elämää ja syöneet aivan liikaa.” Höpö höpö. Juhannuskokko se on, eikä mikään apokalypsi.

***

Valkorosvon paikallinen pääkirjeenvaihtaja ja erityisavustaja Aimo Pläjäys kertoi myös omista seikkailuistaan myanmarilaisessa pieneläinmaailmassa. Seuraavassa Aimon kertomus osittain täydennettynä.

Kaikki 1980-luvulla ja aiemmin armeijan käyneet muistanevat, kuinka Taistelijan varusteisiin kuului maastoväreillä värjätty muovirätti, jota myös Atomiviitaksi kutsuttiin. Kanta-aliupseerien mukaan se suojasi Taistelijaa säteilylaskeumalta, herpekseltä ja risteilyohjuksen täsmäiskulta. Niin kuin armeijassa kaikkia muitakin asioita, Atomiviitan käyttöä harjoiteltiin myös. Yleensä sen alla kykittiin kesän kuumimpana päivänä tetsarit päällä ja harjoiteltiin muovista maastoutumista aina pari tuntia kerrallaan. 

Vaihtelun vuoksi välillä opiskeltiin, kuinka suomalainen Taistelija pudottaa matalalla lentävän hävittäjän ihan perusmallin rynnäkkökiväärillä, kaliiperi 7.62, eli sama kuin hirvikiväärissä. 

Hiostavalla männikkökankaalla kajahtelivat aliupseerien ohjeistavat komennot tyyliin: ”Suko 300 m! Leko 100 m! Heko 50 m!” Tradition mukaan, ja säästääkseen köyhän sotavaltion (paukku)patruunavarantoja, Taistelijat tietenkin vastasivat epäsointuisessa kuorossa: ”Laukaus! Laukaus! Sarrrrrja!”

Aimo halusi lisätä tuohon aliupseerien litaniaan vielä yhden elementin ollen ”Lepakko 1 m!” 

Kimmokkeena moiseen lisäykseen toimi eräs synkeän pimeä monsuuni-ilta, kun Aimo laittautui makuulle legojen putsauksen jälkeen. Valojen sammuttua joku kutittti korvasta ja tämä joku oli vähän isompi kuin hyttynen. Aimo pisti valot takaisin päälle ja näki kuinka lepakkko kiersi kattokruunua ja teki lähes yliluonnollisia suunnanmuutoksia suoraan lennossa.

Ystävällisenä ihmisenä Aimo kokeili josko vanha ”lävet auki ja toivotaan parasta” -keino tepsisi ja Pikitukka-Batman ymmärtäisi suoria Yangonin kosteaan yöhön. Ei tepsinyt. Lepakko on muuten mukava otus, mutta se kantaa lähes kaikkia mahdollisia tauteja, joten siitä oli päästävä eroon.

Niinpä Aimo otti paksun sanomalehden ja kääri sen rullalle. Valkorosvo ei ollut näkemässä itse suoritusta, mutta oletettavasti kämpässä huidottiin enemmän kuin hyttysen tapon MM-kisoissa. Tunnin huhtomisen jälkeen erikoisreportterimme mieleen palautuivat muinaiset SA Int -opit: tähdättäessä liikkuvaan kohteeseen Taistelijan on otettava sopivasti ennakkoa. Eipä aikaakaan, kun lepakko hävisi taistelun.

Batman begins, Batman returns, Batman ends (c) Erityisavustaja Aimo Pläjäys

 Kenenkään maailmanparantajan ei kannata olla huolissaan Batmanin kohtalosta. Kuten Myanmarissa kaikkia eläimiä: silloin kun niitä on, niitä on tuhansittain. Joskus kun Valkorosvo jaksaa valvoa pidempään kuin iltayhdeksään, näitä Batman-parvia saattaa nähdä lentelemässä sinne tänne, kun ne käyvät joukolla ihmettelemässä seutukunnan ainoata toimivaa katulamppua.

***

Lopuksi Valkorosvo ihan vertailun vuoksi laittaa tarinan suomalaisen pääkaupunkiseudun kehyskunnan eläimistöstä. Teksti on vuodelta 2007 ja julkaistu alun perin Keski-Uusimaa -lehdessä.

Keski-Uusimaa on rikasta aluetta myös luonnoltaan. Niin rikasta, että kannattaa luoda lyhyehkö katsaus paikalliseen faunaan. Floorahan tällä alueella muodostuu jättiputkista, parturoiduista nurmikoista ja pohjaveteen asti kalutuista sorakuopista.

Koirankakkavalitin (lat. Urputus Sontius) on muodoltaan, näöltään ja kooltaan epämääräinen ja esiintyy runsaslukuisena erityisesti keväisin siitepölymyrskyjen aikaan. Koirankakkavalitinta ei nimestään huolimatta tunnista voimakkaasta hajusta, vaan sanomalehtipaperin ylenmääräisestä kulutuksesta. Lajin esiintymät ovat yleensä paikallisia, mutta laajalle levinneitä.

Koirankakkavalittimeen törmää useimmiten taajamissa. Luonteeltaan Koirankakkavalitin on sosiaalisneuroottinen, eli se viihtyy parhaiten joko itsensä tai lajitoverinsa seurassa.

Suomen kaupungistuessa Kaavoitusurputin (lat. Corttelii Valittaus) etsiytyy taajama-alueiden kotiliesien lämpöön. Kaavoitusurputtimen ulkoiset tuntomerkit ovat epämääräiset kuten Koirankakkavalittimenkin. Laji on älyllisesti melko kehittynyt, mutta voimakasta taantumusta on havaittavissa, mikäli lajin yksilö saa Poliittisen Kärpäsen (lat. Iticca Coplaus) pureman. Tällöin Kaavoitusurputin käyttää hiljalleen vähenevää älykkyyttään usein ympäristölle tuhoisasti. Kaavoitusurputin on luonteeltaan sosiaalinen ja viihtyy laumoissa, varsinkin Poliittisen Kärpäsen pureman jälkeen. Mikäli Poliittisen Kärpäsen purema jää hoitamatta, Kaavoitusurputin saa helposti lausuntokouristuksen ja oireilee sanomalehtikirjoituksina tai voimakkaana ärhäköintinä.

Historiallinen Voivotin (lat. Roju Iciaikanen) on arka ja omissa oloissaan viihtyvä. Usein sen ulkoisena tuntomerkkinä toimivat silmälasit. Historialliseen Voivottimeen saattaa törmätä erilaisissa tapahtumissa, varsinkin jos tapahtuma liittyy jotenkin menneeseen aikaan. Yleensä Historiallinen Voivotin ääntelee menneisyyden ääniä, mutta innostuessaan se saattaa olla hyvinkin tarmokas ja pyrkiä tekemään itsellensä pesintäkolon ikiaikaiseen, vähintään sata vuotta vanhaan malliin. Historiallinen Voivotin viihtyy taajamien liepeillä ja on tavattaessa harmiton, mutta laajemmalle levitessään kiusallinen. On olemassa ennakkotapauksia, joissa Historiallisten Voivottimien laaja esiintymä on onnistunut jopa muuttamaan yhteiskuntarakennetta.

Yleisvinkujaan (lat. Alati Valittaus) voi törmätä melkein missä tahansa. Sen ääntelyä ei ole toistaiseksi onnistuttu yksilöimään, mutta varmoja havaintoja on juna-aikatauluista, kännykänkäytöstä, kotihoidontuesta ja Karjalan palautuksesta. Juuri ääntelyn monimuotoisuus tekee Yleisvinkujan tunnistamisen niin vaikeaksi. Yleisvinkujaa voi verrata tuhannnella eri äänellä inisevään hyttyseen; yhtä yleinen, yhtä vaikea tunnistaa sekä yhtä helppo hoitaa pois häiritsemästä. Yleisvinkuja on lajikkeena levinnyt kautta Suomen, mutta suurempien esiintymien epäillään olevan taajamissa. Yleisvinkujan runsas populaatio saattaa aiheuttaa epämääräisiä oireita, kuten ärtymystä, kutinaa ja stressiä.

Kaunainen Kolumnisti  (lat. Vinoilus Härsciys) on hieman harvinaisempi laji, joka on tunnistettu valtakunnan korkeinta johtoa myöten. Kaunainen Kolumnisti ei erotu ympäristöstään ja on siksi hankala paikallistettava. Joitakin epävarmoja alueellisia havaintoja on kuitenkin tehty. Kaunaisen Kolumnistin tunnistaa parhaiten jätöksistä, joita voi satunnaisesti löytää erilaisten lehtien palstoilta tai jopa blogeista. Usein jätökset ovat suhteellisen tuoreita ja aromikkaan kitkeriä.

Asiasta viidenteen, suomalaisessa politiikassa on otettu edistysaskelia kiky-sopimuksen myötä. Nyt on tarjolla jopa vaihtoehtoja:

Kuvan (c) J. Sihto

Animaalisin terveisin,

Valkorosvo