39. ONGELMIEN ALKUJUURILLA

Pakolaiskriisistä messuaminen on saanut puolin ja toisin naurettavat mittasuhteet. Samaan aikaan kun eräät yksilöt kulttuurin jalolla saralla haluavat korostaa itseään ja empaattisuuttaan, samat henkilöt nuijivat toisia ihmisiä syytellen tunteettomuudesta ja rasismista ja vaikka mistä. Valkorosvo ei jaksa enää puuttua tähän kestoaiheeseen sen enempää.

Kaikesta keskustelusta tuntuu kuitenkin autuaasti unohtuneen, mistä tämä pakolaisuus on saanut alkunsa? Onko joku taho erityisen syyllinen nykytilanteeseen, vai onko kaikki vain sattuman sanelemaa? Valkorosvo vastaa: ei ole sattuman sanelemaa, vaan nykytilanteeseen on tultu aivan loogisen tapahtumaketjun kautta. Syyllisiäkin on löydettävissä. Toinen näistä maista noudattaa tiukkaa pakolaispolitiikkaa ja tunnetaan nimellä Iso-Britannnia. Suurempi syyllinen maa on hieman kauempana ja tunnetaan nimellä United States of America, USA. Ohessa pieni historian oppitunti niille, joita asia kiinnostaa. Lähteet löytyvät netistä. Niitä on niin paljon, että Valkorosvo ei jaksa merkitä niitä erikseen. KVG.

Jumala: "Uhraa minulle muslimi poikalapsi, tai muuten...! Bush: "Totta kai, Herrani. jos se parantaa mahdollisuuksiani päästä jatkokaudelle..."

Kaikki alkoi kuohuvalla 1900-luvulla ja suurimmat syylliset arabimaailman sekaannukseen olivat Ottomaanien valtakunnan hajoaminen sekä maailmansodat. Ottomaanien valtakunnalta perinnöksi jääneet maat jaettiin maailmansotien voittajavaltioiden toimesta erikoisella tavalla ottamatta huomioon kansallisuuksia. Siis: rajat noudattivat ylikansallisia intressejä, mutta kansat asuivat historiallisilla asuinalueillaan. Esimerkiksi käyvät kurdit: kurdikansa asustaa kolmen eri valtion alueella ja kyseisessä maailmankolkassa on käyty itsenäisyystaistelua näihin päiviin asti. Kurdien alue on nykyisin jaettu Turkin, Irakin ja Syyrian kesken. Samanlaista kuohuntaa on ollut muuallakin arabimaailman kulmilla, kuten uutisista on vuosikymmenet voinut lukea.

Tilannetta ei mitenkään helpottanut se, että silloisen Kansainliiton, eli nykyisen YK:n valtuutuksella Israel perustettiin keskelle arabimaailmaa, jotta länsimaiden kollektiivinen omatunto kolkuttaisi holokaustin jäljiltä hieman hiljaisemmin. Kyseinen Palestiinan alue oli tuolloin arabien asuttamaa brittien siirtomaata, ja tilanne eteni avoimeksi konfliktiksi brittien luikkiessa vähin äänin karkuun mandaatistaan jättäen arabit ja enimmäkseen Kyproksen kautta maahan laivatut juutalaissiirtolaiset selvittelemään välejään. Seuraukset ovat edelleen näkyvissä ja ainakin juutalaisnäkökulma asiaan tulee selväksi, kun lukee muutaman Leon Urisin kirjan aiheesta.

Mutta mitä on tapahtunut viimeisen 20 – 30 vuoden aikana? USA on toiminut maailmanpoliisina ja jos olisi tarpeeksi korkea tuomioistuin, sitä voisi syyttää suoranaisista virheistä virantoimituksessa. USA:lla on paha taipumus sekaantua milloin mihinkin konfliktiin ympäri palloa ja saldo on ollut surkea. Vai muistaako kukaan sellaista sotaa/konfliktia, josta USA olisi selvinnyt edes moraalisena voittajana 1950-luvulla laantuneen Korean sodan jälkeen?

USA:n ristiretkissä on usein ollut perusteluna ”demokratian toteuttaminen kriisialueella”. Valkorosvo haluaa tällä kertaa olla inhorealistinen. Washingtonin sotahaukoilla on rutkasti taloudellisia sitoumuksia ja hyvin monesti USA:n sekaantuminen sotaan on perusteltavissa taloudellisin syin. Arabimaailmassa syy on öljyn saannin varmistaminen ja muualla sekaantumista voidaan perustella sotatarviketuotannon positiivisilla vaikutuksilla kansantalouteen; kotimarkkinat ja duunarien työllisyysaste kiinnostavat myös Atlantin toisella laidalla. Myös tuhotun infrastruktuurin jälleenrakentaminen poikii makoisia ja rahakkaita urakoita, kuten on nähty esimerkiksi Irakissa.

USA:n ja arabimaailman politiikassa tarkoitukset pyhittävät keinot ja määrittelevät ketkä kulloinkin ovat kavereita. Saudien kuningashuone on ollut hyvää pataa jenkkien kanssa ties kuinka kauan. Osama bin Laden, yksi kyseisen kuningashuoneen vesoista oli myös jenkkien kaveri, kun intressit olivat Afganistanissa yhteneväiset. USA rahoitti Osaman toimintaa tuohon aikaan, koska tukijoita tarvittiin Afganistanin vuorilla venäläisiä vastaan tapellessa. Siinä kahinassa kävi kuinka kävi: voittajaksi ei tullut Amerikka tai Venäjä, vaan loppujen lopuksi kumpikin jätti jälkeensä tuhotun maan, jossa Koraania ääritarkkaan tulkitsevat paikalliset sissiliikkeet alkoivat taistelun siitä, mikä raunio kuuluu kenellekin. Taleban oli syntynyt ja sitä ruokki ihmisten toivottomuus: valkonaamat tulivat ja tuhosivat senkin vähän mitä meillä oli. Siinä tilanteessa maasta muuttaminen alkoi olla vaihtoehto, koska tulevaisuutta ei ollut.

Saddam Hussein oli myös USA:n hyvä kaveri siihen aikaan, kun Iran oli itse Suuri Saatana. Husseinin toiminta ja Irakin hallinto tai ihmisoikeusasiat eivät kiinnostaneet ketään, kunhan öljy virtasi ja Irakin armeija oli tarpeeksi tehokas pelote Irania vastaan. Sotahan siitä syttyi ja aavikon hiekanmurusista pitkään taistellessa konflikti lopulta laantui. Kumpikaan puoli ei ollut suoranaisesti voittaja, vaikka USA ahkerasti Irakin armeijaa tukikin.

Irakin vieressä on pieni maa nimeltä Kuwait. Kuwait on kokoonsa nähden suunnattoman rikas pelkästään omilla öljyvaroillaan mitattuna. Ahneus sai kuitenkin vallan ja Kuwait alkoi nautiskella irakilaisten öljystä poraten Irakin rajan lähellä samoja esiintymiä, missä Irakilla oli omia kenttiä. Virallinen syy siihen että Irak hyökkäsi Kuwaitiin oli, että Saddam Hussein halusi palauttaa ”Irakin 13. maakunnan emämaansa yhteyteen”. Todellisuudessa syynä oli riita öljynporausoikeuksista. Tätä kahinaa USA katseli aikansa sormien läpi, mutta kun öljytoimitukset alkoivat vaarantua, sotakone polkaistiin käyntiin ja Hussen häädettiin takaisin Irakin maaperälle. Koska Kuwaitin dinaari on maailman vahvin valuutta ja kuwaitilaiset järjettömän rikkaita, maan tuhot korjautuivat muutamassa vuodessa ja minkäänlaisia merkkejä Husseinin invaasiosta ei enää ole olemassa.

Lopulta tulikin 9/11 ja USA sai kokea, miltä tuntuu, kun sota tuodaan omalle maaperälle. Se ei ilmeisesti tuntunut kovin hyvältä. Washingtonin sotahaukat saivat toimilleen moraalisen oikeutuksen ja yksi maailmankaikkeuden tyhmimmistä presidentin virkaa hoitaneista alkoi henkilökohtaisen ristiretkensä. Sotakaveriksi Irakin vastaiseen liittoumaan suostui enemmän kuin innokkaasti USA:n Euroopan puoleinen satelliitti, Iso-Britannia. Sotaan tarvitaan toinen osapuoli, ja tällä kertaa Irak sai kelvata. Vääristeltyjen tiedustelutietojen perusteella saatiin aikaiseksi kunnon sota, jossa Irakin infrastruktuuri tuhottiin käytännössä kokonaan ja USA:n entinen hyvä kaveri Saddam Hussein puettiin lopuksi hamppukravattiin.

Koska julkisuuteen lipsahteli USA:n kannalta kaikenlaista ikävää ja luottamuksellista tietoa, esimerkiksi em. tiedustelutietojen oikeellisuus, joutui tämä maailmanvaltias muuttamaan hieman toimintatapojaan. Suoraviivaisen junttamilitarismin tilalle tuotiin hienovaraisempia keinoja ja alettiin puhua länsimaisesta demokratiasta vientituotteena. Terrorisminvastaisilla laeilla USA hommasi itsellensä pääsyn myös muiden maiden tietoihin ja harjoitti aktiivista tiedustelua myös kumppaniensa salaisissa pöydissä. Puhe demokratiasta on sinällään irvokasta jenkkien suusta kuultuna, koska jenkkien oma demokratia on lähinnä alkuperäisen demokratian idean rutkalla rahalla ryyditetty irvikuva.

Diplomatian keinoin ja kulissientakaisella rahoituksella syntyi lopulta jokin, mikä tunnetaan nykyisin nimellä Arabikevät. Yhtäkkiä islamilaisessa maailmassa syntyi mielenosoituksia demokratian puolesta yhdessä sun toisessa maassa koko Välimeren etelä- ja itärannikkoa myöten. Koska demokratian esteenä katsottiin aina olevan maan nykyinen johto, alkoivat enemmän ja vähemmän aktiiviset syrjäyttämispyrkimykset. Esimerkiksi Libyassa Muammar Gaddafi. Egypti ajautui sekasortoon muslimiveljeskuntansa kanssa. Samaten myös Syyria. Vanhan ja uuden vallan konflikti ajoi Syyrian sisällissotaan. Aikaisemmat ongelmat kurdien kanssa tulivat osaksi samaa konfliktia ja sekaannus sekä valtatyhjiö loivat mahdollisuuden maailman ammattitaitoisimman terroristijärjestön, ISIS:n syntymiselle. ISIS on ongelma pitkään, koska sillä on runsas rahoitus ja se käyttää yhtä hienostuneita keinoja propagandassaan ja jäsenhankinnassaan kuin länsimaat konsanaan.

USA:n toiminta arabimaailmassa, sen kaksinaismoraali ja kavereiden vaihtuminen jatkuvasti kaupallisten intressien mukaan on johtanut siihen, että on syntynyt otollinen maaperä ääriliikkeille.

Kuvitelkaapa, molemmat lukijat, olevanne itse hetken aikaa arabi sellaisessa maassa, josta koko infrastruktuuri on tuhottu. Joka kerta kun näet talon hajoavan ja tykki jylisee, näet joko USA:n lipun tai panssarivaunun kylkeen maalatun tähtitunnisteen. Ruokaa ei ole ja veden kanssa on vähän niin ja näin. Henki on höllässä, kun keskilännen punaniskan sormea kutittaa tarkk’ampujakiväärin liipaisimella. Viikon päästä tilanne on toinen. Samat jannut ovat niin humanitaarisia että. Ruokaa tarjotaan ja lapsille suklaapatukoita. Luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Samaan aikaan leppymättömimmät maanmiehesi hautovat kostoa ja perustavat sissiliikkeen. Tapahtuu kaikenlaista pommittelua. Yhtäkkiä valkonaamat eivät olekaan enää ystäviä ja lopuksi ne katoavat paikalta. Olet kahdestaan sissiliikkeen kanssa ja sinua syytetään vääräuskoisten kanssa veljeilemisestä. AK-47:n piippua on aika epämiellyttävää katsella väärältä puolelta.

Toivo on mennyt ja pakolaisuus alkaa. Se on ymmärrettävää.

Sen sijaan ymmärrettävää ei ole se, että suomalaisissa lehdissä syyllistetään oman maan kansalaisia empatian puutteesta, kun koko hommalla ei ole alun perinkään ollut mitään tekemistä Suomen kanssa. Minkä vuoksi pakolaisten vastaanottamisen kustannuksista ei keskustella alkuperäisen suurimman syyllisen, eli USA:n kanssa? Miksei EU hoida sitä hommaa, mitä varten se on olemassa?

Nyt tilanne on se, että USA on möhlännyt järjestelmällisesti vuosikymmenet puolustaessaan omia intressejään ja lasku koko hoidosta kaatuu Euroopalle. Ja USA:n Euroopan laidan satelliitti käyttää EU:n kanssa neuvoteltuja erioikeuksiaan ja estää pakolaisten saapumisen omalle maaperälleen.

Humanismilla on hintansa. Kysymys kuulukin: kuka sen maksaa?

Arabismaailmanpoliittisin terveisin,

Valkorosvo

38. MAMUJA, PORNOA JA NETTISENSUURIA

Varttuneempi lukijoistani saattaa muistaa ajan, jolloin sanomalehteen uskottiin kuin Jumalan sanaan. Sitä tavattiin hartaasti aamusumppia ryystellessä ja jos kavereita kylillä tavattiin, muistettiin päivitellä uutista, jonka kummatkin olivat lukeneet ja tietysti samasta lehdestä. Yhteisöllisyys oli valttia ja kaikki olivat, tietenkin, liikuttavan yksimielisiä. Maailma, jos ei nyt ehkä suorastaan ollut, niin ainakin näytti yksinkertaiselta.

Suomi, joka tähän asti on vannonut vapaan tiedonvälityksen ja sananvapauden nimeen, alkaa pikku hiljaa muuttua samanlaiseksi kuin muutkin maat. Valkorosvo sivusi tätä aihetta jo aiemmassa blogipäivityksessä: median tantereelle näyttää ilmestyneen tahoja, jotka viime aikojen ilmaisua lainatakseni, ”haluavat suitsia uutiskommentoinnissa ilmennyttä vihapuhetta”, eli vaikuttaa siihen kuka saa sanoa ja mitä. Tällä hetkellä eturintamassa ovat Helsingin sanomat, MTV ja Iltalehti, eli suurimmat mediakonsernit ovat hyvin edustettuina. Äkkipäätä ajatellen nettikommentoinnin poistaminen tai Iltalehden käyttämä ”tiukka moderointi” kuulostavat hyviltä ajatuksilta, mutta tälläkin asialla on kääntöpuolensa. Jospa Valkorosvo taas muistelisi hieman menneitä.

Syyskuun 2015 alusta Suomi on alkanut siirtyä harmaalta/siniseltä alueelta kohti punaista (c) The Economist

 

Ensimmäisessä kappaleessa kuvatun Impivaaran aikana televisiossa oli tasan 2 kanavaa, ja molemmilta tuli rajattu tuntimäärä poliittisesti kootun YLEn hallintoneuvoston määrittelemää, kansalaisia sivistävää ohjelmaa. Sen vuoksi poliitikot ja puolueet hoitivat homman niin, että vaikutusvalta kansalaisten mielikuviin järjestettiin sanomalehtien kautta. Moni lehti oli jonkin puolueen pää-äänenkannattaja. Eikä siinä mitään: jos lehti tunnusti väriä, kannattajat lukivat sen kannesta kanteen ja muut käyttivät saunanpesän sytykkeenä. Sen sijaan osa lehdistä mainosti ylpeästi olevansa ”poliittisesti sitoutumaton”. Näin jälkeen päin ajatellen kyseessä oli kansallisen tason historiallisen mittaluokan kusetus. Valkorosvo tarjoilee tähän väliin pari esimerkkiä.

Valkorosvon synnyinseudulla ilmestyi ja ilmestyy edelleen Hämeen Sanomat. Kaveri on ristinyt lehden vuosia sitten Hölmölän Kaiuksi. Pitänee paikkansa tai sitten ei, Valkorosvo ei ota kantaa, kun ei ole viime vuosina aviisia lukenut. Menneinä vuosina kun Valkorosvo lehteä luki, poliittisesti sitoutumattoman sijaan lehden kannaksi olisi kannattanut pikemminkin laittaa ”patamustaoikeiston kokoomuslainen pää-äänenkannattaja”. Noina aikoina vaikutelmaksi jäi, että vallassa olleet demari- ja keskustahallitukset eivät juuri lehdessä mielipiteineen näkyneet, mutta paikallisen kapiaisen muijan pyykkinarun katkeaminen uutisoitiin useammalla palstalla. Muutoinkin lehti muistutti toisinaan Kansa Taisteli –aviisin lapsille suunnattua painosta.

Myös Helsingin Sanomat mainostaa kovasti olevansa sitoutumaton. Totuus kuitenkin paljastui aikanaan, kun eräät median tahotruoskivat itseään julkisuudessa mentyänsä halpaan ja ruvenneensa ajamaanEU-myönteistä uutisointia 1990-luvulla. Tarina tässä oli, että mediakeisari Erkko otti yhteyttä moniin tahoihin ja sai vaikutusvallallaan aikaan ”kassakaappisopimuksen”, jonka mukaan hommaan ryhtyneet mediatahot alkoivat järjestelmällisesti uutisoida EU:sta pelkästään myönteisesti. Silmänlumeeksi, jotta homma näyttäisi tasapuoliselta, joitakin negatiivisia uutisia ripoteltiin sekaan. Uutisoinnin linja pidettiin kuitenkin koko ajan EU-myönteisenä. Tarkoituksena tällä tietenkin oli valmistella rahvas äänestämään oikein, eli EU-jäsenyyden puolesta.

Poliitikkojen ja kansakunnan eliitin kannalta olisi oikein mukavaa, jos olisi säännelty ja poliittisesti hallittu tiedonvälitys. Vaikka Suomessa nyt kovin ihannoidaan digitaalisuutta ja Internetiä, poliitikot sitä samaan aikaan itsekseen kiroavat. Internet on antanut rahvaalle mahdollisuuden tuoda mielipiteensä esiin. Mielipide on välillä järkevä, välillä ei, toisinaan se on ilmaistu hyvin ja toisinaan ei. Internet-kommentointi on paljolti korvannut sanomalehtien mielipidekirjoitukset. Ennen vanhaan oli mielipiteenmuokkaus helppoa: päätoimittaja pisti toimitussihteerin ruotuun ja toimitussihteeri yksinkertaisesti heitti ”väärät” mielipiteet roskikseen. Nykymaailmassa se ei enää oikein toimi.

Näitä taustoja vasten tarkastellen Valkorosvon mielestä vaikuttaa hyvin arveluttavalta, että nettikommentointia aletaan suitsia. Voi olla, että tämän seurauksena erilaiset hommafoorumit muuttuvat entistä suositummiksi ja sosiaalinen media saastuu entistä pahemmin. Koska kaikki lehdet hakevat nettiversioonsa klikkauksia, entistä pahemmat ylilyöntikirjoittelut eri foorumeilla nostetaan uutisaiheiksi ja lopputulos ei ole muuttunut miksikään.

Valkorosvo ei ole salaliittoteorioiden ystävä, mutta tässsä touhussa haiskahtaa nyt jokin. Liekö Erkon haamu on kummittelemassa taustalla ja samantapaista sopimusta puuhataan nyt kuin 1990-luvullakin? Tavoitteena on tällä kertaa saada koko Suomen kansan mielipide muuttumaan pakolais- ja maahanmuuttomyönteiseksi ja mielipiteenmuokkaukseen käytetään median suodattamaa uutisvirtaa, jossa vain positiiviset uutiset saavat painotusta ja negatiiviset kadotetaan jonnekin.

Tämän aamun Hesarissa on mielenkiintoinen juttu, kuinka nykyinen hallitus hallitsee julkisuuttaan syöttämällä tiettyjä positiivisia pikkupaloja julkisuuteen. Alexander Stubb twiittaa vain harkitusti ja vain positiivisista asioista. Samaan aikaan tiedossa on, että taustalla puuhataan jotakin ihan muuta. Isojen asioiden suhteen Sipilä noudattaa ex-pääministeri Vanhasen tiedotuslinjaa: julkisuudessa on lupa keskustella vain valmiiksi jo kabinetissa sovituista asioista. Mielenkiintoista. Valkorosvo ei voi välttyä ajatukselta, että hallituksen tiedotuslinjalla ja käyttäytymisellä sekä suomalaisen median yhtäkkiä alkavalla nettikommentointisensuurilla on jotakin tekemistä keskenään.

Blogipäivityksen alussa Valkorosvo mainitsi, että Suomi on tässä suhteessa tulossa samanlaiseksi kuin muut maat. Aasian suunnalla on monia tabuja, joista ei ole suotavaa tai on jopa kiellettyä ilmaista mielipiteensä. Monissa maissa hallituksen tekemisiä kritisoiva kirjoittelu johtaa hankaluuksiin. Tämä on varmaankin tunnetuin ”sananvapausongelma”. Sen lisäksi on monia muitakin.

Aasiassa seksi on kulttuurikohtainen tabu ja sitä halutaan kontrolloida päättäjien toimesta. Myös historialliset perinteet painavat vaa’assa. Intiassa päättäjät koettivat ratkaista ongelman kertaheitolla ja filtteroida pornosaitit webistä pois. Mellakkkahan siitä tuli ja vain viikossa päätös pyörrettiin ja filtterit poistettiin. Nepalissa oli jotakin samanlaista, muttei yhtä hyvin toteutettuna. Euroopassa ei Intian sijaan ole muistettu uutisoida miten Thaimaassa hiljattain meneteltiin. Jos yrittää surffata pornosaitille, ruudulle ilmestyy komea vaakuna ja pitkä pätkä thaitekstiä. Google-kääntäjä kertoo, että ”Thaimaan telekommunikaatioministeriö pahoittelee, mutta kyseinen osoite ei ole julkean sisältönsä vuoksi saatavissa” ja perässä seuraa pitkä liuta viitteitä lakitekstiin.

Buddhasta ei ole kenellä tahansa lupaa kirjoittaa mitä tahansa. Vain asioihin vihkiytyneet voivat ottaa kantaa Buddhan teksteihin. Buddhan pilkkaaminen tekstein tai puhein voi johtaa ikävyyksiin, eli Valkorosvo ei suosittele Charlie Hebdo –meininkiä näillä leveysasteilla.

Muutoinkin paikallisten lehtien kirjoitukset kannattaa lukea harkiten, sillä niissä on läsnä totuus – tietystä näkökulmasta. Paremman käsityksen asioista saa seuraamalla ylikansallisten medioiden tarjontaa. Nettikommentoinnin seurailusta, filtteroinnista ja vääristä mielipiteistä tunnetuin tyyppiesimerkki on varmasti Kiina. Kiina noudattaa ehkä selkeimmin maailmassa sananvapauden periaatetta ”Saat kommentoida ja kritisoida, mutta vain niitä aiheita, jotka hallitus on asettanut sallittujen listalle”.

USA on tietenkin kaikenlaisen kontrollin luvattu maa. Virallisesti tietenkään mitään ei vahdita, mutta muutama varomaton sana saattaa tuoda äkkiä SWAT-joukot ovelle koputtelemaan. Kummallista tässä on vain se, että mistä ne tiesivät tulla, kun mitään ei kuitenkaan valvota. Ai niin, ne terrorisminvastaiset lait...

Suomalaisten mediatalojen eilen julkisuuteen tulleet päätökset ovat tässä suhteessa avanneet Pandoran lippaan. Kun kontrollointi on kerran aloitettu, sitä on helppo jatkaa. Seuraavana askeleena on, luonnollisesti, alkaa määritellä aiheita mitä saa kommentoida ja mitä ei. Kuten tämän aamun Iltalehden pääkirjoituksessa jo olikin mainittu. Peräkaneettina tietenkin tuo legendaarinen ”ja muut aiheet” joka jättää harkintavallan täysin lehdelle itselleen... kukahan muuten määrittelee mitä on epäasiallisuus?

(Lainaus Iltalehti.fi –pääkirjoitus 2.9.2015)

”Internetistä löytyy aina tilaa vihapuheelle. Sellaisilla foorumeilla ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa. Anonyymeinä, puskista heitetyt kommentit voi jättää täysin omaan arvoonsa.

Pakolaiskriisiin liittyvien uutisten kommentointi on toistaiseksi suljettu niin MTV.fi:ssä kuin Helsingin Sanomien Nyt.fi:ssä. Iltalehti.fi tarjoaa jatkossakin tilaa rehelliselle ja rakentavalle kansalaiskeskustelulle, mutta päivitämme ohjeistustamme välittömästi.

Uutisiin, jotka käsittelevät mm. raakoja väkivaltarikoksia, seksuaalirikoksia, rikoksia, joissa tekijä tai uhri on lapsi, seksuaalivähemmistöjä, maahanmuuttoa tai uskontoa, ei kommentointimahdollisuutta lukijoille anneta. Epäasiallinen kommentointi poistetaan myös muista yhteyksistä.”

Tämän jälkeen voidaan hiljalleen siirtyä toteuttamaan poliisien toiveunta, eli jokaisen blogistin tai nettikommentaattorin on rekisteröidyttävä. Tätä ajatusta on jo pari kertaa esitelty, mutta toistaiseksi ei ole vielä toteutettu. Siis Suomessa, mutta Kiinassa ja Venäjällä ollaan jo pitkällä, ja monessa muussa maassa on kova hinku tehdä sama.

Tämän jälkeen onkin saavutettu globaalin sananvapauden äärimmäinen taso, jossa minkäänlainen anonyymi kommentointi mistään asiasta ei ole mahdollista. Poliitikot ovat päässeet tarkoitustensa perille ja uutisointi yhteinäisine mielipiteineen on taas kuin entisaikojen Impivaarassa.

Valkorosvo vastustaa ehdottomasti tätä kehitystä ja ehdottaa siksi seuraavaa:

Kommentointia suitsivat tahot voi asettaa boikottiin. Kaikki nuo nettilehdet metsästävät artikkeliklikkauksia, koska niiden perusteella on mahdollista saada lisää mainostuloja. Sen vuoksi, jos kommentointi on estetty, kannattaa jättää väliin koko nettiosoite ja palata takaisin lukemaan nettilehteä vasta sitten kun kommentointi on sallittu ja palautettu entiselleen. Raha, eli saamatta jääneet mainostulot vaikuttavat tässäkin asiassa.

Molemmat Valkorosvon blogin lukijat voivat jakaa tätä päivitystä vapaasti eteenpäin ja kannustaa ihmisiä boikotoimaan Helsingin Sanomien Nyt –liitettä, MTV:n nettisivuja ja Iltalehteä välttämällä sivuilla vierailua. Tätä asiaa kannattaa pitää esillä myös SoMessa muutoinkin, sillä nyt alkavasta parin viikon kokeilusta saattaa tulla hyvin äkkiä pysyvä käytäntö, ihan niin kuin 1950-luvulla keksitystä autoverosta.

Nettiä on aina pidetty puheissa vapaana ja sitä se suurelta osaltaan onkin. Juttu ei kuitenkaan ole joka puolella maailmaa näin. Valkorosvo laittaa oheen kartan nykytilanteesta ja suomentaa muutamat käsitteet:

Internet-liikenteen valvonnan taso maittain

Pervasive: suuria osia/kokonaisuuksia joissakin sisältöluokissa on estetty käyttäjiltä

Substantial: monet sisältöluokat suodatetaan joko osittain tai kokonaan

Selective: pieni määrä tiettyjä sivustoja (joilla on tietty sisältöluokitus) on estetty käyttäjiltä

Changing situation: muutoksia tulossa

Little or none: valvonta hyvin vähäistä

Not classified/no data: ei tietoa valvonnasta

Eli Valkorosvo summaa pitkän päivityksensä: Suomi on syyskuun 2015 alussa ottanut ensiaskeleet polulla, joka Internet-liikenteen valvonnan suhteen vie maan samaan kastiin kuin USA, Venäjä ja Kiina. EU:ssa tuota punaista väriä ei juuri näy, paitsi "Internetin vihollislistaan" kuuluvan Iso-Britannian kohdalla.

 

Itsesensuurisohranarasistispoliittisin terveisin,

Valkorosvo