28. ONNIKKAMATKALLA

Valkorosvo tarjoilee toisen matkapäivityksen. Olkaapa hyvät...

Valkorosvon piti kurssittaa parikymmentä ihmistä paikassa nimeltä Pyay. Mikäs siinä, matkaa Pyayhyn on Yangonista noin 300 km ja Pyayssa ei ole lentokenttää. Autoilu ja ajankulu suhtautuvat Myanmarissa toisiinsa samoin kuin Nepalissa; kilometreillä ei ole suurta merkitystä, pikemminkin kannattaa tutkailla tunteja. Navigaattori rehentelee, että Yangon-Pyay sujuisi autolla 4.5 tunnissa. Kun oikein kunnolla ajaa ja liikennettä on vähän, pääsee hieman yli 5 tunnin. Bussilla matkaan kuluu kaikkiaan hieman yli 7 tuntia.

Tähän asti Valkorosvo on elellyt siirtomaaherroiksi kun työmatkoista on kysymys. Käytössä on ollut firman auto ja höveli kuski tai sitten on matkailtu potkurikoneella. Tällä kertaa lentokone oli pois laskuista ja kaikilla firman autoilla muuta käyttöä. Jäljelle jäi siis tutustuminen paikalliseen bussimatkustamiseen. Vähän se tietenkin Valkorosvoa epäilytti, kun on jo pitkään katsellut miten bussit Yangonin liikenteessä käyttäytyvät: kiiluvasilmäiset ja takkupäiset nuorehkot paikalliset Pikitukat kurittavat parhaat päivänsä nähneitä intialaisia bussinraatoja ja tekevät liikenteen seassa kaikkea mahdollista, mikä muualla luokiteltaisiin joko itsemurhayritykseksi tai törkeäksi liikenteen vaarantamiseksi. Vaan ei auta, työt on tehtävä.

Mutkaa ja suoraa muttei mäkiä ole matkan varrella...

Halpaa on: yhdensuuntainen matka 5000 Kyatia (4.5 USD).

Toisin kuin luulisi, bussiasema näille ns. kaukoliikenteen autoille ei ole Yangonin keskustassa, vaan lentokentän takana teollisuusalueen kyljessä noin 12 mailia kaupungin keskustasta. Bussiasema on ehkä väärä sana, pikemminkin kyseessä on kaupunginosa, jossa busseja on katuvierillä valmiina lähtöön joka puolelle maata. Valkorosvo laskeskeli pikaisesti, että reilu 100 autoa pakkasi kyytiin matkustavaisia. Säpinä oli melkoinen ja meteli myös, mutta kummallisesti asiat lutviutuivat. Oikea bussi pyöreäsilmäiselle ulkomaanelävälle löytyi melko helposti. Avulias työntekijä nappasi matka-askin ja tunki sen säilytystilaan, jossa ennestään näkyi olevan tuhannen kappaletta kananmunia siististi pakattuna, teipillä ja narulla koossa pysyviä nyssäköitä sekä poljettavan Singerin sukulainen. Sellaisen Valkorosvo on viimeksi nähnyt varmaan 30 vuotta sitten.

Vähän ennen lähtöä busssiin hyökkää muutama turvonnut ja pistävältä hieltä haiseva burmalaismamma ja jokainen kantaa vatia päänsä päällä. Kaupan on hedelmiä ja kaikkea muuta mahdollista matkaevääksi. Bussiyhtiö tarjoaa matkajuomaksi pullon vettä (sis. lipun hintaan).

Yksi Yangonin bussiaseman "laiturialueista". Ja näitä on sitten jokunen...

Asia Express -vuoro lähdössä Pyayta kohden 5 minuutin kuluttua.

Torvensoiton ja muun mekkalan myötä bussi mateli pois asema-alueelta ja hilasi itsensä valtatielle. Matka oli alkanut. Bussimatka on pitkäveteinen ja vaatii kärsivällisyyttä. Maisemat Yangonista Pyayta kohden mentäessä ovat hyvin tasaiset. Riisipeltoa. Voimajohtopylväitä. Riisipeltoa. Ruskeita, tolppien nokassa kököttäviä asumuksia aina muutaman kilometrin välein. Riisipeltoa. Pagoda. Riisipeltoa. Temppeli. Riisipeltoa. Bussi ottaa lisää matkustavaisia kyytiin lähes joka kylästä ja aina silloin tällöin joku jää pois kyydistä. Lukemisesta ei tule mitään, koska auto pomppii koko ajan. Valkorosvolla oli näköalapaikka sekä meno- että tulomatkalla. Aitiopaikalta pääsi tutustumaan, miten kuljetuspalvelu Myanmarissa hoituu.

Buddha suojelee myös hulluja ja humalaisia. Siksi Buddhan kuvia on joka paikassa.

Suomessa bussilla matkustamisessa ei ole mitään hohtoa ja puhelu kuljettajan kanssa on kielletty. Sen lisäksi suomalaisissa busseissa on kaiken maailman kieltolätkiä sekä ulkona että sisällä. Myanmarissa asia on toisin. Tupakkaa ei bussissa poltella, mutta muutoin ihmiset saavat olla niin kuin ovat. 

Valkorosvolla oli tilaisuus nähdä kaksi eri tapaa miten bussiyhtiön henkilökunta toimii. Menomatkalla bussi oli vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tarkoitettu vekotin. Sen vuoksi autossa oli kuski, apukuski ja rahastajan virkaa toimittava henkilö. Tässä versiossa kuski ajaa niin kovaa kuin pystyy ja vasemmalla istuva apukuski kertoo milloin pääsee ohittamaan. Kun lupa tulee, sitten mennään. Rahastaja tarkistelee liput ja matkustavaisten nimilistat ja pitää huolta, ettei kukaan matkusta pummilla liian kauaksi. Jokainen kyytiin noussut matkustaja ohjataan henkilökohtaisesti numeroidulle paikalleen rahastajan toimesta. Pysähdyspaikkojen lähetessä rahastaja kiljuu pysäkkien nimiä ja haeskelee poisjäävät matkustajat listojensa perusteella. Saattaa tuntua oudolta, mutta matkustajat tipautetaan keskelle tietä, koska poistumisovet ovat väärällä puolella. Tämän vuoksi apukuski menee aina ulos ja huitoo mahdollista ohitusta kärkkyviä autoilijoita kurvaamaan hieman kauempaa. Valkorosvon paluumatkalla Yangoniin käytössä oli oikeanpuoleisen liikenteen bussi. Tällöin apukuskia ei tarvita. Rahastaja tekee samat hommat ja matkustajat selviävät todennäköisemmin hengissä kun poistuvat bussista pientareen puolelle.

Koska reissu on pitkähkö, on puolimatkassa puolen tunnin pysähdys. Paikka on nimeltään Tharrawaddy ja paikallinen ABC puolestaan Dawn Restaurant. Siellä ravitaan ja kusetetaan niin kuskit kuin matkustajat.

Kuski pistää nortiksi ennen ruokailua.

Nauravia nakkeja ja Pellen lihapullia on ihan turha etsiä. Sen sijaan tarjolla on nuudelia ja jotakin.

Vahinko ettei valokuvissa voi siirtää mukana hajua. Se kertoisi aika paljon.

Länsimaisilla hygieenikoilla saattaisi olla ongelmia tämän paikan kanssa, mutta kyllä siellä vessassa käy ja jotain syö. Myanmarilaiset kylät ja pikkukaupungit näyttävät paljolti samalta, niin Tharrawaddykin; yksi pääkatu, muutama parempikuntoinen valtion hallintorakennus ja loppukylä vähän sinne päin. Reissulla käy varsin selväksi, missä päin maata on rahaa ja missä ei.

Yangoniin vain 3.5 tuntia.

Pyayhyn vain 3.5 tuntia.

Puolen tunnin sapuskoinnin jälkeen rahastaja kokoaa laumansa ja huolehtii että kaikki palaavat paikoilleen. Sama riisipeltoralli jatkuu. Oman lisänsä menomatkaan tuo se, että bussin ilmastointilaitteen kompressori hajosi. Loput 3.5 tuntia Valkorosvo ja muut matkustajat saivat haistella toistensa hikeä ja avoimista ikkunoista tunkeutuvia savunlöyhähdyksiä, kun maajussit joka puolella matkan varrella kulottivat peltojaan.

Jos vilkaisee Myanmarin karttaa, huomaa että maata halkoo iso joki, Irrawaddy. Se aloittaa taipaleensa pohjoisen vuoristoista, ohittaa matkallaan Mandalayn ja monia muita paikkoja, joista yksi on Pyay. Etelä-Myanmar Yangonista länteen on Irrawaddyn suistomaata. Siellä on suurimmat ja hedelmällisimmät riisipellot ja aiemmin Valkorosvo on jo maininnutkin, että Myanmar on yksi maailman suurimmista riisintuottajista. Irrawaddy on parhaimmillaan pari kolme kilometriä leveä ja sitä pitkin toimii laivaliikenne kautta koko maan. Myös turistiristeilyjä on tarjolla. Myanmarin sää koostuu äärimmäisyyksistä. Kun on kuiva kausi, joet kuivuvat ja kutistuvat. Monsuuniaikana joet tulvivat ja vedenpinta nousee useita metrejä.

Irrawaddy Pyayn rantakadulta kuvattuna. Monsuunin aikaan hiekkasärkät katoavat...

Joella kulkee kaikennäköistä vempelettä ja kalastajaa.

Pyayn silta kuvattuna Southern Star -ravintolan terassilta. Kuivana kautena ravintola on tolppien varassa ja ruohikko kasvaa. Monsuunin aikaan vesi nousee niin paljon, että ravintola on on kokonaan veden päällä tolppiensa varassa. Kaikki mitä kuvassa näkyy, peittyy veteen.

Pyay on noin 200000 asukkaan pikkukaupunki, jossa ei liiemmin turisteja vieraile. Se on merkittävä liikenteen solmukohta, koska Irrawaddya ylittäviä siltoja ei ole turhan montaa. Yksi niistä on Pyayssa. Pyayn kuuluisin nähtävyys on Myanmarin suurin Buddha-patsas ja sitä ympäröivä temppelialue kaupungin keskustassa.

Vieressä näkyvät rakennukset antavat osviittaa mittakaavasta.

Valkorosvo vietti pari yötä erikoisessa hotellissa, jossa huoneet oli rakennettu tekojärven päälle. Tekojärvessä majaili lauma ahneita kaloja, jotka olivat kovin persoja paahtoleivälle.

Majapaikka

Sintit tulivat oven viereen ihmettelemään, josko Valkorosvolla olisi jotain evästä tarjota.

Aiemmin on tullut mainittua, että Aasiassa toimiva periaate on ”trust but control”. Varsinkin turistia tykätään vedättää, ei kovin pahasti mutta jos nyt vähäsen kuitenkin. Turisteilla on eri hinnat kuin paikallisilla ja ulkomaalaislisä voi joskus olla aika roisi. Eli kannattaa olla tarkkana eikä hyväksyä ihan mitä tahansa.

Valkorosvo sai tästä hyvän esimerkin, kun oli kirjautumassa ulos hotellista. Hotellit tykkäävät Myanmarissa laskuttaa dollareissa, ja sellainen lappu Valkorosvollekin esiteltiin. Valkorosvo kaivoi pinkan paikallista valuuttaa esiin ja kysyi paljonko Kyateja tarvitaan. Hotellin kerberos laskeskeli hetken ja esitti summan. Se oli Valkorosvon mielestä korkeahko ja niinpä Valkorosvo halusi tietää käytetyn Kyat – USD vaihtokurssin. Hetken mietiskelyn jälkeen sellainen esitettiin. Valkorosvo kysyi, että koska tällainen kurssi on noteerattu. Kello oli hieman yli kahdeksan aamulla. Valkorosvolle vastattiin että tämä on viimeisin, aivan juuri tehty noteeraus.

Kerberoksen naama oli näkemisen arvoinen, kun Valkorosvo selitti, että Myanmar National Bank noteeraa USD-kurssin kerran päivässä kello 11. Eilinen kurssi on tällainen ja herra hotelliherralla on aika tavalla toisenlainen kurssi. Seuraava noteeraus tapahtuisi kolmen tunnin päästä. Kerberos meni merkillisen näköiseksi, takoi vähän aikaa laskintaan ja sopiva, yhteinen kompromissihinta saatiin kuin saatiinkiin aikaiseksi.

Paluumatka Pyaysta oli yhtä tapahtumaköyhä kuin menomatkakin. Tuntui jotenkin kotoisalta palata Yangoniin ja heti ensi töikseen tapella taksikuskin kanssa bussipysäkillä. Tällä kertaa taksikuskilla oli mielessä nyhtää oikein kunnon turistilisä; normaalisti matka maksaisi 3000 Kyatia, mutta kaveri pyyteli heti ensi töikseen 8000 Kyatia. Valkorosvo ilmoitti että ei käy. Tuolla hinnalla jo kävelee kämpille. Valkorosvo otti laukun käteen ja repun pykälään. 300 metrin jaloittelun jälkeen tarjottu taksikyyti tuli toiselta tarjoajalta sillä hinnalla kuin piti.

Kämpille päästyä piti ensimmäiseksi käynnistää Spotify ja kuunnella raskaampaa rokkia. Bussimatkalla Valkorosvon korvia kyllästettiin 14 tunnin ajan iloisilla mediumhitailla balladeilla, joita kaikki aasialaiset rakastavat ja tykkäävät hihkua karaokessa. Kyllä noita jokusen kuuntelee, mutta 14 tuntia alkaa olla hieman liikaa. Videoista päätellen laulujen tarina oli aina sama: oli tyttö ja poika,onnellisia ollaan, poika lähtee, tyttö vartoilee, poika tulee takaisin ja taas kaikki on hyvin. Jos suomalainen iskelmä on imelää, tämä vie vielä siitäkin reippaasti voiton.

Ensi kerralla toisenlaiset tarinat,

Valkorosvo 

27. SKOOTTERITAKSEJA JA MUUTA TUTINAA

Valkorosvo on siitä onnellisessa asemassa, että työn puolesta saa huuhailla pitkin poikin Myanmaria. Tavallisen turistin kierros on suppeampi ja varmaan huomattavasti kalliimpikin. Tarkoitus on kertoa näistä visiiteistä ja laittaa kuviakin paikoista näytille, kunhan vain ehtii. Aloitetaan matkakertomussarja vaikkapa paikasta nimeltä Mandalay.

Mandalay sijaitsee noin 640 km Yangonista pohjoiseen. Maanjäristyksistä puhuttaessa on hyvä tietää, että Mandalay on rakennettu suoraan tektonisten laattojen saumakohtaan, joka tunnetaan nimellä Sagaing fault. Mandalay on hyvin erinäköinen kaupunki kuin Yangon. Mandalayn keskusta on entinen kuninkaan palatsi; neliönmuotoinen alue, kaksi kilometriä kanttiinsa ja muurien lisäksi vallihaudan ympäröimä. Mandalayn kadut kulkevat valtaosin ruutukaavan mukaan ja suurin osa kaduista on numeroitu, joillakin kaduilla on myös nimet. Rakennuskanta on enimmäkseen matalaa, kolmikerroksista tai korkeintaan viisikerroksista. Ensikertalaiselle Mandalay on hankala paikka suunnistaa; katsoo mihin tahansa, kaikki näyttää samalta puiden seassa piileksivältä talomassalta ja mitään erityisiä maamerkkejä ei ole.

Mandalayn kartta

Valkorosvo on nyt vieraillut Mandalayssa kahdesti ja molemmilla kerroilla lentoasema on tullut tutuksi. Tuntuu omituiselta, että lentoasema voi olla niin hiljainen. Mandalayn kenttä ottaa vastaan myös kansainvälistä liikennettä, mutta koneita ei vain näy. Ilmeisesti niitä aikataulun mukaan kuitenkin joskus kulkee.

Mandalayn kansainvälisen lentokentän sykkivä ja hektinen ilmapiiri välittynee kuvasta?

Sisätiloissa on myös syytä varautua ruuhkiin. Muista saapua lähtöselvitykseen ajoissa!

Lentokentältä kaupunkiin on 30-40 minuutin ajomatka. Mandalay sijaitsee matalahkolla ylängöllä, joka on niin tasainen, että pohjanmaalaisetkin olisivat kateellisia. Katse kantaa kauas ja katsoo mihin suuntaan tahansa, voi aina nähdä vähintään yhden kullatun pagodan kiiluvan auringossa. Muuta erikoista maisemassa ei sitten olekaan, ellei riisipeltoja ja niillä kykkiviä ihmisiä ja työkaluja kiskovia härkiä pidä erityisen mielenkiintoisina.

Mandalayn vieressä virtaa iso joki, joka mahtuu kuivana kautena uomaansa erinomaisesti hiekkasärkkien sekaan pujottelemaan. Kun Myanmarissa tulee vettä, sitä tosiaankin tulee. Valkorosvon ensimmäinen Mandalay-visiitti osui kuivaan kauteen. Silloin maiseman yleisväri oli ruskea ja seassa jotain vihertävää. Toinen vierailu sattui monsuunin alkuun ja vierailua edeltävinä viitenä päivänä oli Mandalayssa satanut. Joessa ei ollut hiekkasärkkiä näkyvillä, mutta vettä sitäkin enemmän.

Ensimmäisen reissun ruskeat pellot olivat muuttuneet järviksi. Kahlaajalinnut puuhastelivat perheinensä vihreässä ruohikossa ja maiseman yleisväri oli muuttunut ruskeasta vihreäksi. Värin lisäksi oli muuttunut myös haju. Kuivana kautena ilmassa ei tunnista erityistä hajua, mutta monsuuniaikaan ilma on raskaampaa hengittää ja mukana tulee bonuksena lahoamisen ja mätänemisen haju. Näihin tulvajärviin ei ole kovin viisasta mennä uimaan.

Joki ja uusiojärviä Mandalayn maisemissa

Olisiko tämä jotain mitä voisi kutsua "kosteaksi ja pitkäksi lounaaksi"?

Reippaat sateet näkyivät myös katukuvassa. Moni aiemmalla reissulla nähty piha oli muuttunut järveksi ja ravintoihin asteltiin tiiliskivisiltoja pitkin. Kaduilla lainehti vettä ja liikenne oli tavallista hitaampaa, joskaan Mandalayssa ei muutoinkaan ajeta niin kovaa kuin Yangonissa.

Mandalay on kuin mikä tahansa muu aasialainen kaupunki, eli yleisin kulkuväline on skootteri. Niitä on paljon ja ne tekevät liikenteestä melkoista puuroa. Sen vuoksi skootterit on Yangonissa kielletty. Jos näin ei olisi, Yangonissa olisi melkoisen toivotonta päästä mihinkään. Mandalayssa skoottereita ei ole kielletty ja niitä käytetään sujuvasti niin ihmisten kuin tavaroidenkin siirtämiseen paikasta toiseen.

Kun Valkorosvo pääsi kurssin pidon jälkeen hotellille, oli illan suunnitelman ensimmäinen tavoite ostaa pieni pullo paikallista viskiä. Puolen litran taskumatti paikallista tislettä maksoi 2 dollaria (sis. haittaverot ja liikevaihtoveron). Illan pimetessä Valkorosvo taikoi tisleestä juomakelpoista sopivalla lantringilla ja parin paukun jälkeen oli aika siirtyä kuninkaan palatsin läheisyyteen einehtimään. Matkaa hotellilta ruokapaikkaan oli jokunen kilometri, hieman liikaa käveltäväksi tuntemattomassa kaupungissa.

Aasialainen yleiskulkuväline

Kun Valkorosvo saapasteli pihalle hotellin etuovesta, kyyti järjestyi valehtelematta alle viiden sekunnin. Kadunsyrjään karautti nuori mies ja kysyi mihin olin menossa. Sanoin ravintolan nimen ja illan tarjous oli 3000 Kyatia menopaluu (3 dollaria, hiukan alle). Valkorosvo tunsi itsensä siirtomaaherraksi, koska hinta sisälsi myös kuskin odottelun. Eipä muuta kuin Valkorosvo skootterin takaritsille istumaan ja menoksi. Kyyti oli eksoottista, kypärätön kuski kuritti vanhaa skootteria ja sai houkuteltua sen joltiseenkin vauhtiin. Vauhti tuntui kovemmalta kuin se todellisuudessa oli; kello oli illalla kahdeksan huiteilla, mutta säästäväiset myanmarilaiset eivät tapaa valoja käyttää, olihan luonnonvalon määrä tulkittavissa vasta tukevaksi hämäräksi, ei pimeydeksi. Sitä paitsi, vastaantulijoita oli sen verran paljon, että ne olisivat saattaneet ylimääräisestä valosta häikäistyä.

Kuljettajan kaistanvaihdot ja ryhmittymiset olivat sen verran luovia tapahtumia, että suomalainen autokoulunopettaja repisi hiuksia tukkoina päästään. Ajokoetta vastaanottava katsastusinsinööri menisi luultavasti sanattomaksi.

Iltaruokailun jälkeen kuljettaja tipautti Valkorosvon takaisin hotellille ja Valkorosvo palasi hetkeksi lasisen meditaation pariin ennen siirtymistä unten maille.

Yöunet olivat hyvät ja rauhalliset. Valkorosvo avasi silmänsä yksi kerrallaan uuteen päivään aamusella tasan kello kuusi.

Krapulaa ei ollut, mutta jotakin omituista huoneessa oli. Valkorosvolla meni hetki tajuta, että omituisuus liittyi vaatekaappiin Sen ovet olivat apposen auki, vaikkei Valkorosvo ollut laittanut sinne mitään; kyllä vaihtokalsarit voivat olla ihan hyvin matkalaukussa. Valkorosvo hilasi ruhonsa ylös sängynpohjalta ja katseli ympärilleen. Toinen erikoisuus löytyi huoneen keskilattialta.

Minibaarijääkaappi, jonka kuului olla omassa lokosessaan vaatekaapin alapuolella, oli sähköjohto irti nykäistynä keskellä huoneen lattiaa. Sen edessä oli yksi avaamaton ja kaatunut limutölkki. Valkorosvo avasi jääkaapin: muut tavarat, eli eiliset ostokset ja hotellin tarjoamat vesipullot, olivat jääkaapin sisällä umpilämpiminä sikin sokin.

Valkorosvo kurkkasi sängyn alle ja näki normaalin rakenteen: runkopatja, jonka kulmissa oleviin jalkoihin oli kiinnitetty huonekalupyörät. Ja lisäksi tietysti kasa villakoiria.

Olikos tämä nyt toinen vai kolmas maanjäristys, jonka Valkorosvo on kokenut? Mandalayn ympäristössä järisee päivittäin. Yön aikana oli ilmeisesti tullut sen verran iso vaakatason heilahdus, että minibaarijääkaappi oli lähtenyt omille teilleen, samalla auennut ja yksi tölkki tipahtanut lattialle. Vaatekaapin ovet olivat auenneet samassa rytäkässä. Valkorosvo ei ollut herännyt moiseen heilahdukseen, koska huonekalupyörät olivat lieventäneet sen olemattomaksi. Järistys ei ollut mitenkään suuri, sillä rakennus oli kaikin puolin täysin ehjä. Näitä sattuu.

26. VALKOROSVON VAALIANALYYSI - OSA 2 JA VÄHÄN MUUTAKIN

Valkorosvolla on ollut rutkasti työkiireitä; matkustamista ympäri Myanmaria ja vähän muutakin aktiviteettia. Sen vuoksi blogipäivitykset ovat jääneet vähiin. Edellisessä, pitkään puolivalmiina lojuneessa päivityksessä Valkorosvo esitti omat kommenttinsa Nepalin tilannetta koskien. Jätetään Nepal tällä kertaa rauhaan ja kirjoitetaan sen sijaan Suomesta.

Valkorosvon veikkaus tulevasta hallituksesta ei mennyt kovin pahasti pieleen. Ainoa vikaan mennyt asia oli, että Valkorosvo uskoi Sipilän valikoivan kaikkia miellyttävän ja kovin joustavan teflon-puolueen, eli RKP:n, mukaan hallitukseensa. Näin ei käynyt ja mahdollisesti seuraavat 4 vuotta valtiolaivaa luotsaa kolmen keskisuuren puolueen muodostama koalitio ollen keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus.

Patamustat konservatiivit syöksemässä Suomea tuhoon? Vai johdattamassa kohti pelastusta? (kuva: Iltalehti)

Valkorosvo on kiinnostuneena seurannut mediassa pyörivää keskustelua koskien tulevaa hallitusta. Ensin oli huvittavaa ja nyt lähinnä ärsyttävää, että itseään journalisteina pitävät median ammattilaiset jaksavat jatkuvasti mollata perussuomalaisia. Ensin Soinin sakkia syytetään yhteistyökyvyttömäksi, kun puolue ei mennyt 2011 mukaan Kataisen ompeluseuraan myymällä kaikki lupauksensa ja periaatteensa. Nyt sitten itketään Ruotsia myöten, kun perussuomalaiset ovat hallituksessa ja tehneet järkeviä kompromisseja kuitenkaan myymättä kaikkia periaatteitaan ministeriauton takapenkistä.

Nämä mediassa mölisevät, itseään näppärinä sanataitureina pitävät puoliääliöt jaksavat uutterasti muistuttaa perussuomalaisten vaalilupauksista ja veikkailla, että koska takki kääntyy. Ihan vain muistutukseksi, takkeja ovat kääntäneet monet muutkin, demarit, keskusta ja kokoomus etunenässä. Takiaispuolueista ei ole niin väliä, niiden lupaukset eivät edes kovin suuria kannattajakuntia koske. Vuoden 2015 vaaleissa kansa teki selväksi, että muutosta halutaan ja olisi aika vaihtaa ainakin osa naamoista. Hyvä niin, sillä vanhoilla konsteilla ja pärstillä on Suomen surkeaa taloustilannetta koetettu ratkoa jo ehkä turhan kauan. Vahinko, että vaalikausi on niin pitkä...

Maailmaan mahtuu mielipiteitä, siksi Valkorosvokin kirjoittaa blogiansa bittiavaruuteen. Jotenkin kummallista on ollut seurata, että itseään ”moderneina” ja ”moniarvoisina” pitävät vasemmalle kallellaan olevat puolueet ovat paljastuneet huonoiksi häviäjiksi. Nyt Suomi on näiden katkeruutta tihkuvien puhuvien päiden mukaan vajoamassa sisäänpäin käpertyneeksi Impivaaraksi, jossa suvaitsemattomuus kukoistaa, duunarit kyykytetään hengiltä ja kansainvälisyys on muisto vain. Ovatko aatteensa sokaisemat ihmiset todellakin noin tyhmiä? Ilmeisesti ovat, kun tuollaisia ulostuksia lehtien palstoille päästävät. Eihän Suomi kansainvälisistä ja EU-tason sitoumuksistaan mihinkään pääse.

Ymmärtäköön kukin lukija tämän kuten itse tahtoo...

Esimerkiksi EU-kriittisyys ei tarkoita, että lyödään heti hanskat tiskiin ja erotaan Euroopan Unionista. Kyse on siitä, että pystytettyjä valtarakenteita ja niiden toimintatapoja on voitava vapaasti arvostella ja kritisoida. Kritiikki on ainoa tapa kehittää jotakin olemassaolevaa. Jos kaikki ovat vain joo-miehiä ja –naisia, mitää hyvää ei tapahdu. Tästä on turhan monta esimerkkiä olemassa. Huonot johtajat kokoavat yleensä ympärilleen klaanin, josta ei poikkipuolista sanaa kuulu. Hyvin usein tällainen samanmielisten lauma johtaa organisaation tuhoon. Valitettavasti EU on pullollaan herkkänahkaisia byrokraatteja, jotka eivät kestä arvostelua, vaan ovat rakentaneet sen sijaan mekanismeja, joilla kaikkinainen avoimmuus voidaan välttää.

Jos EU olisi tietokone, tällainen virheilmoitus saattaisi ilmestyä putkelle...

Kuten arvata saattaa, suomalaisessa julkisessa keskustelussa EU-kriittisyyttä on käytetty lyömäaseena niin yksilöitä kuin puolueita kohtaan. EU-kriittisyyteen on todellakin syytä ja ehkä, toivottavasti ehkä, nykyinen hallitus kykenee arvioimaan EU:n tuotoksia kriittisesti ja ottamaan käyttöön sen, mikä hyvää on ja hylkäämään loput. Niin kokoomus kuin demaritkin ovat olleet koko EU-ajan innokkaita kuin partiolaiset toteuttamaan kaiken, mitä Suuri Brysselin Temppeli on kulloinkin älyttömyyksissään keksinyt. Kaikki yleiseurooppalainen moska on tungettu väkisin suomalaisten veronmaksajien kurkusta alas suomatta ajatustakaan sille, onko juuri tämä direktiivi sellainen, että se jotenkin palvelisi Suomen kansaa vai ei.

Toistaiseksi lehdissä ei ole kirjoitettu kovinkaan paljoa tulevasta EU-kriisistä, jonka syypäänä toimii Iso-Britannia. Sarkasmin kotisaarella käytiin juuri vaalit, ja aivan kuten Suomessakin, briteissä valitetaan kun kansa äänesti väärin. Nykyinen vaalitulos ja sen seurauksena syntyvä hallitus joutunee toteuttamaan EU:n kannalta piinallisen vaalilupauksen: on järjestettävä kansanäänestys siitä, jatkaako Iso-Britannia EU:ssa vai ei. Samaan aikaan Skotlanti kärkkyy tilaisuutta irtautua brittiläisestä kuningaskunnasta, kun itsenäisyyttä ajava puolue sai roiman vaalivoiton.

UKIP-puolueen vaalijuliste: Kuka tätä maata oikeastaan johtaa? Valkorosvon mielestä hyvä ja asiallinen kysymys.

Tästä ei haluta tiedotusvälineissä puhua, koska avoin keskustelu saattaisi herättää innokuutta järjestää kansanäänestyksiä muissakin maissa. Kun britit aikanaan liittyivät EU:hun, he neuvottelivat itselleen tiettyjä erivapauksia. Näistä nykyisellään suurin ongelma on Iso-Britannian nauttima alennettu jäsenmaksu. Jotta EU:n kassaan tulisi rahaa, on Iso-Britannian alennus kompensoitu ottamalla muilta enemmän. Tästä tietysti kärsivät suhteellisesti eniten ne, jotka ovat EU:n ns. nettomaksajia, kuten esimerkiksi Suomi.

Brysselin lasiseinäisissä rakennuksissa majailevien byrokraattien painajainen on, että EU-maihin alkaa vaalien lopputuloksina syntyä EU-kriittisiä hallituksia, jotka kyseenalaistavat demokratian ulottumattomissa olevien korkean tason virkamiesten johdolla käynnistetyn EU:n liittovaltiokehityksen. Sen vuoksi Suomen hallituksen kokoonpano on noteerattu ulkomaita myöten; jos pelkästään EU-myönteiset puolueet olisivat voittaneet vaalit, ei Suomen vaalitulos olisi kiinnostanut ketään, koska umpilojaali ja reippaasti vedätettävissä oleva pikkukansa Euroopan pohjoissyrjällä olisi ollut täysin harmiton, joskin hyödyllinen kokoelma tolloja. Nyt asiat ovat hieman toisin ja se antaa toivoa, että Suomi vielä jonain päivänä nousee kuiville tästä(kin) suosta.

Eräät Valkorosvon tuttavat ovat melko jyrkkäsanaisesti ilmaisseet, että seuraavat 4 vuotta ovatkin sitten jatkuvaa duunarien kyykytystä ja kaikkinaisen hyvinvoinnin alasajoa. Valkorosvo ei tähän väittämään suoranaisesti usko. On selvää, että nykyinen hyvinvoinnin taso putoaa, mutta mistä tingitään ja kuinka paljon, on sentään toistaiseksi suomalaisten itsensä päätettävissä.

Työn orjat sorron yöstä nouskaa, maan ääriin kuuluu kutsumus...

Tämän aamun uutisissa oli jo nähtävissä esimakua, mihin voidaan lopulta päätyä, jos tahti ei muutu. Syöksykierre alkaa harmittomasta ”vakavasta huomautuksesta”, jota EU:ssa parhaillaan pusataan. Vakava huomautus on tulossa Suomelle kehnosta taloudenpidosta, jonka pääsyylliset ovat muutaman edellisen hallituksen aikana vallankahvassa roikkuneet puolueet. Valkorosvo ei jaksa niitä tässä luetella, jokainen voi itse tarkistaa vaikkapa kolmen edellisen hallituksen kokoonpanot. Sieltä niitä syyllisiä löytyy. Kannattaa muuten panna merkille, että ”vakava huomautus” singahtaa Brysselistä huomattavasti nopeammin sellaisiin maihin, joissa hallitus tai tuleva hallitus on edes jossain määrin EU-kriittinen...

Muutaman tiukkasanaisen huomautuksen jälkeen, ja kun valtion lainakorot ovat nousseet tarpeeksi, paikalle saattaa pölähtää IMF:n ja muutaman muun tahon ”konsulttiryhmä”. Sen jälkeen suomalaisten ei sitten enää tarvitsekaan päättää mistä tingitään; muut tekevät sen konsulttityönä koko kansan puolesta. Siihen tilanteeseen ei varmaan kukaan suomalainen halua joutua, eihän? Valkorosvo uskoo, että ei halua ja siksi on tehtävä tukku ikäviä päätöksiä, joissa jokainen joutuu luopumaan jostakin. Suomen tulevaa hallitusta on syytetty konservatiiviseksi, mutta tällä kertaa taitaa ay-liike olla se konservatiivisin taho; yhteiskuntasopimuksesta keskustellessa ei haluttu edetä edes tinkimisvaiheeseen, vaan torpattiin koko homma kerralla. Kovin ikävää, että sekä työntekijöiden että työnantajien edunvalvontatahot eivät vieläkään taida ymmärtää, kuinka vakavassa tilanteessa Suomi oikeastaan on.

Valkorosvo kirjoitti aiemmissa blogipäivityksissä globalisaatiosta ja mitä se merkitsee. Tässä yhteydessä ei kannata toistaa noita jutttuja. Jos ne kiinnostavat, kannattaa lukea aiempia blogipäivityksiä. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että globalisaatiossa jokainen kansa ja valtio vastaa itse tekemisistään ja jos päästää kilpailukykynsä retuperälle, se on kyseisen kansan pääsärky. Tästä nuo Suomenkin ongelmat pohjimmiltaan kumpuavat.

PS: 

Ennen kuin kukaan alkaa viisastella, että Valkorosvo ei äänestänyt ja siksi tällaisia ei saisi kirjoittaa, niin Valkorosvo toteaa että kyllä tuli äänestettyä. Äänestämättä jättäminen on kuitenkin myös kannanotto, joten nukkuvien puolueen voimaa ei kannata vähätellä. Kun nukkuvien puolueen "äänisaalis" kasvaa, nykyisen demokratian legitimiteetti vähenee.

EU-kriittisin terveisin,

Valkorosvo

25. TÄRSKY

Jälkiviisaus ei ole koskaan hyvästä, mutta silti siihenkin tarvitsee joskus mennä. Ihmisillä on kumma tapa kuvitella, että jokin, yleensä paha asia, ei koske heitä itseään millään tavalla. Jokainen uskoo pysyvänsä ikuisesti terveenä. Jokainen uskoo, ettei vakava tapaturma tai vammautuminen osu koskaan omalle kohdalle. Ja niin edespäin.

Sama ”ei koske minua” –mentaliteetti toimii sujuvasti myös kokonaisten kansojen tasolla. Tästä oivana esimerkkinä on Nepal, jossa jysähti 25.4.2015 oikein kunnolla. Valkorosvo katseli BBC:ssä jatkuvana rullaavaa raporttia ja siinä näkyviä tuttuja maisemia. Tuli aika paljon muistoja mieleen.

Kuten blogin esittelytekstissä mainitaan, Valkorosvo vietti kaksi vuotta Nepalissa töiden merkeissä. Tuolloin tuli tutustuttua paikalliseen elämänmenoon monella tasolla. Valkorosvo monesti mainitsi, että Pikitukat ovat kovin positiivisia ihmisiä. Siinä on sekä hyviä että huonoja puolia. Hyvä puoli on tietenkin se, että positiivisuus tarttuu. Köyhässä maassa osataan iloita pienistäkin asioista. Huono puoli on se, että positiiviset Pikitukat eivät välttämättä muista elämän karuja realiteetteja ja varautuminen huonoihin aikoihin jää unholaan. Jo vuosikausia on tiedetty fakta, että Katmandun laakso on vanhaa, savensekaista järvenpohjaa, jolla on ikävä taipumus nesteytyä maanjäristyksen sattuessa. Toinen tiedetty fakta on, että Katmandun lähistöllä jytisee jonain päivänä. Päivää vain ei tiennyt kukaan. Nyt sekin on sitten selvinnyt.

Maannjäristyksen riskistä on Nepalissa puhuttu vuosikaudet. Jollain tapaa siihen on varauduttukin. Katmandussa on kaupunkialueella kolme suurta aukiota, joissa armeija pitää viikoittain harjoituksiaan ja paraatejaan. Valkorosvo kummasteli Nepalissa asuessaan, miksi moisia aukioita pidetään keskellä kaupunkia, kun joka puolella on pula tonttimaasta. Eräänä päivänä syy selvisi. Paikallisessa lehdessä oli kirjoitus aiheesta, jossa viranomaisille esitettiin vaatimus aukioiden määrän lisäämiseksi. Nämä aukiot ovat nimittäin olemassa maanjäristysten varalta. Jos maanjäristys osuu kohdalle, aukioille on tarkoitus perustaa sairaaloita ja evakuointikeskuksia. On tarkkaan laskettu, paljonko yksi uhri vaatii tilaa. Tällä perusteella aukiot olivat riittävän kokoisia, ennen kuin Katmandu täyttyi Nepalin sisällissodan aiheuttamista pakolaisvirroista. Sen vuoksi lehdessä esitettiin vaatimus uusista aukioista, jotta kaikille Katmandun laaksossa asuville olisi tilaa noissa evakuointikeskuksissa. Valkorosvon Nepalin reissun aikana aukioita ei tullut lisää, muttei niitä myöskään vähennetty.

Vaikka jossain päin Nepalia järisee miedosti joka päivä, Pikitukat eivät ole suhtautuneet kovin vakavasti ison maanjäristyksen esiintymiseen. Poliittisessa elämässä kaiken huomion on vienyt eri klaanien keskinäinen kähmintä, missä köyhän maan rahoja (joista muuten iso osa on eri momenteilla tarjottua kehitysapua...) on koetettu tarmokkaasti siirtää aina omaan lompakkoon. Perustuslaista on jaksettu tapella vuosikaudet, mutta valmista ei ole tullut. Jotenkin Nepalin poliitikoista ja Katmandusta tulee mieleen kaatopaikan suurimmalla roskakasalla viimeisistä ruoanmurenista tappeleva kulkukoiralauma. Tätä kiistelyä tavataan kutsua myös demokratiaksi.

Suomen Nepalin suurkähettiläs Asko Luukkainen sanoi taannoin Hesarissa suvakkien mielestä varmaan inhottavasti, mutta hänen lausumansa oli täyttä totta. Hänen mukaansa maanjäristyksessä saattoi olla se hyvä puoli, että ”Nepalin kyyninen sisäpolitiikka” saisi vihdoin vauhtia ja asiat rullaamaan, esimerkiksi paljon puhuttu perustuslaki saattaisi vihdoin muuttua todeksi.

Kyyninen sisäpolitiikka on aiheuttanut paljon pahaa ja varmasti aiheuttaa vielä enemmän pahaa jatkossa. Valkorosvo kertoo tähän väliin yhden esimerkin. Nepalin yksi suurimmista turistikeskittymistä on Katmandusta noin 200 km länteen sijaitseva pikkukaupunki nimeltään Pokhara. Pokhara on kaunis, järven rannalle rakentunut muutaman sadan tuhannen asukkaan kylä, jonka pääelinkeinona on varustaa paikalle tulevia turisteja Annapurna –vuorille suuntautuville vaelluksille. On toki muitakin houkuttimia, mutta lumihuippuiset vuoret ovat se juttu.

Näkymä Pokharasta. Laskeva aurinko punaa Annapurnan ja täysikuu on nousemassa. 10 minuuttia kuvan otosta oli säkkipimeää.

Pokharaan on turistin hieman hankala tulla, koska maan ainoa kansainvälinen yhden kiitotien lentokenttä sijaitsee Katmandussa. Turistit siis saapuvat ensin Katmanduun ja nauttivat yliannoksen Nepalin eksotiikkaa hyppäämällä Katmandun kotimaan terminaalissa ATR-potkurikoneeseen, joka liihottelee vuorenhuippuja hipoen Pokharaan.

Jo ennen kuin Valkorosvo muutti Nepaliin, Pokharan asukkaat olivat alkaneet vaatia, että Pokharan lentokenttä pitäisi laajentaa ja päivittää sopivaksi kansainväliseen käyttöön, so. sinne pitäisi pystyä laskeutumaan isommillakin koneilla. Optimismi valtasi Pikitukat ja uuden kentän rakennnustyöt aloitettiin tasangolla noin 10 kilometrin päässä Pokharan keskustasta. Maata tasoiteltiin ja lanattiin ja kiitotien perustustöitä tehtiin ahkerasti muutaman työkoneen ja satojen käsiparien voimalla.

Kuinka ollakaan, optimismi törmäsi tiiliseinään, kun valtion kassalaarista ei löytynytkään kuin pohja. Pokharalaiset olivat pahana ja järjestivät mielenosoituksia ja lakkoja ja muuta mukavaa, mutta rahaa ei tullut. Pokharassa on edelleenkin pienkoneille sopiva kenttä kaupungin keskustan kupeessa ja uusi lentoasema on piikkilanka-aitojen ympäröimä pelto, jonka keskellä kulkee kiitotien paikkaa merkkaava maavalli. Alueen ainoat asukkaat ovat tällä hetkellä siellä laiduntavat lehmät ja lampaat. Ainakaan eläinrääkkäyksestä ei voi puhua, sillä laidun on todella avara.

Sitten tuli Nepalin musta lauantai 25.4.2015. Heti kriisin alkuvaiheissa asiantuntijat jeesustelivat, kuinka hienoa olisi, kun Nepalissa olisi toinenkin kansainvälinen lentokenttä; apu saataisiin perille paremmin. Niinpä niin... Maan kyynisen sisäpolitiikan lopputuloksena sitä toista kenttää ei nyt sattumoisin ole tarjolla ja kehitysapurahat on kohdennettu humanitaariseen toimintaan; kouluihin, orpokoteihin, naisten aseman parantamiseen ja paskahuusien rakentamiseen pitkin poikin vuorenrinteitä. Jos nyt oikein halutaan jälkiviisastella, olisi varmaankin ollut viisaampaa unohtaa humanitaarisuus hetkeksi, ja ohjata kehitysapurahat Pokharan lentokentän rakentamiseen. Koko ajanhan on ollut tiedossa, että tärsky tulee ja asiantuntijoiden arvion mukaan sellainen osuu tuolle seudulle 75 vuoden välein. Tällä kertaa mentiin kuusi vuotta ns. laina-ajalla; edellisen kerran Katmandua kohtasi laajamittainen tuho 1930-luvulla.

Katmandun asukkailla kävi tällä kertaa tuuri, kun nyt sattuneet kaksi järistystä tapahtuivat eri puolilla kaupunkia. 12.5.2015 tapahtunut toinen, hieman lievempi tärsky oli Katmandun itäpuolella ja huhtikuun järistys kaupungin länsipuolella. Jos ja kun järistys osuu suoraan Katmandun kohdalle, tuhot ovat aivan toista luokkaa kuin nyt.

Ja ei, Valkorosvo ei ole vahingoniloinen tai mitään muuta vastaavaa, lähinnä Valkorosvo on huolissaan Nepalista ja sen tulevaisuudesta. Nepalilaiset ovat onnettomuudekseen saaneet huonommat poliitikot kuin kansa ansaitsisi ja tämä surkeus näkyy siinä, miten heikosti valtio on kykeneväinen huolehtimaan kansastaan. On toki selvää, että mikään maa ei pärjää tuollaisessa tilanteessa yksin, mutta Nepal ei saa yksin aikaiseksi yhtään mitään. Se, kuinka moni on pelastunut raunioista, kuinka moni on saanut sairaalahoitoa ja miten kulkutautien leviäminen estetään, on suuressa mittakaavassa lähes yksinomaan ulkomaalaisten avuntarjoajien ansiota. Ainoa nepalilainen organisaatio, joka kykenee järjestelmälliseen avunantoon kriisialueella, on Nepalin armeija, mutta senkin voimavarat ovat rajalliset.