Nythän on niin, että Valkorosvolla on oiva tilaisuus kertoa
asioihin poikkeavia näkökulmia. Maahanmuutto on yksi näistä jutuista, sillä
aikuisten oikeasti Valkorosvo noin 30 senttiä pidempi mamu kuin paikalliset
Pikitukat. Mamuihin suhtaudutaan tällä puolella palloa hieman eri tavalla.
Yleisesti ottaen ulkomaalaiset ovat tervetulleita hillumaan palmun alle ja
monsuunisadetta pitelemään, kunhan muutama pikkuasia on kunnossa: pitää olla
ihmisiksi ja pitää olla rahaa. Jos jompi kumpi näistä asioista ei ole kunnossa,
matka maan rajojen ulkopuolelle järjestyy aika nopeasti joko lähetystön
avustuksella tai ilman. Paikallisia avustusrahoja elämänsä järjestämiseen ei
tipu eikä lirise.
Koska kirjoitusjärjestelmät ovat hieman toisenlaisia kuin
länsimaiset, tiedollinen umpio on itsestäänselvyys. Tuossa muuten pätkä
burmalaista kirjoitusta, jos joku ei ole tällaiseen koskaan törmännyt.
Esimerkki kertonee, miksi ulkomaalaisen on syytä turvautua
paikalliseen agenttiin asioidessaan myanmarilaisten kanssa, ihan sama oli kyseessä
viranomainen tai joku muu taho. Kaikenlaisten sopimusten tekeminen on ihan oma
lukunsa. Paikalliset tavat poikkeavat melko paljon länsimaisista tavoista. Joka
paikassa on läsnä aasialainen periaate ”trust but control”: jokainen osapuoli
varmistaa moneen kertaan, että ainakin omat edut tulevat täytetyksi.
Kaikenlaista vedätystä tietenkin yritetään moneen kertaan, kun toisena
osapuolena on länsimaalainen pyöreäsilmä. Valkorosvo kertoo tässä
blogipäivityksessä esimerkin asunnon vuokraamisesta, vuokrasopimuksen
loppumisesta ja uuden asunnon vuokraamisesta.
Kun valkorosvojoukkio vuokrasi omakotitalon kimppakämpäksi,
rahakasalle löytyi kaikenlaista ottajaa. Ensinnäkin tietysti välittäjä, joka
esitteli kämpän, halusi vaivanpalkaksi yhden kuukauden vuokran. Se on normaali
käytäntö, joka tunnetaan Suomessakin. Sen jälkeen asunnon omistaja halusi yhden
kuukauden vuokran etukäteen. Sillä rahalla siirtyivät avaimet Valkorosvojen
karvaisiin kämmeniin. Sitten piti tietysti sopia muuttopäivä. Muuttopäivänä
allekirjoiteltiin listoja kamasta, mitä vuokraisäntä, tai oikeastaan
vuokraemäntä talouteen jättää. Muuttopäivänä valkorosvojoukkiolla pitääkin
sitten olla enemmän rahaa hyppysissään, sillä asuntoon muutettaessa pitää
löytyä 11 kuukauden vuokra. Käteisenä.
Näillä eväillä meni mukavasti vuosi. Allekirjoittanut
liittyi remmiin kesken tuota vuoden asumiskautta. Koska maailma muuttuu,
muuttuvat myös asumistarpeet. Vuoden aikana Myanmarin viranomaiset keksivät,
että autovero on liian korkea (!) ja sitä piti pudottaman. Noin tehtiin ja
muutamassa viikossa kadut täyttyivät 2-3 vuoden ikäisistä japanilaisista
tuontiautoista. Ennestään Yangon oli ruuhkainen, mutta nyt Yangonista tuli
seisovien autojonojen kaupunki. Samalla Yangonin eläinkanta muuttui. Nykyään
yleisin eläin, minkä Yangonista löytää, on betoniporsas. Näitä elukoita
liikennepoliisit alkoivat levitellä joka paikkaan, että ihmiset eivät tekisi
U-käännöksiä. U-käännöksiä ei enää niin paljoa tehdä, mutta muuta hankaluutta
onkin sitten yllin kyllin.
 |
| Ruuhkaa keskustassa Sule Pagodan lähettyvillä. (c) merkitty kuvaan. |
Eräät Valkorosvon kollegat asuvat Yangonin keskustassa ja
eräänä aamuna tielle ilmestyneet betoniporsaat olivat ikävä yllätys.
Normaalisti työmatka keskustasta toimistolle kestää tunnin. Betoniporsaiden
vuoksi toimistolle kääntyminen ei ollutkaan enää mahdollista. Sen vuoksi piti
ajaa pari kilometriä eteenpäin seuraavaan risteykseen (yksi Yangonin
ruuhkaisimmista) ja tehdä siellä U-käännös ja tulla takaisin. Tämä pikku ketunlenkki
lisäsi työmatkaan yhden tunnin.
Valkorosvojoukkion asumus oli alun perin
optimaalisessa paikassa, mutta kasvaneet ruuhkat tukkivat matkalla pari risteystä
ja alun perin 20 minuutin ajomatkasta tuli tunnin mittainen. Asiakas siirsi
toimistonsa ydinkeskustaan, joten eipä siinä ollut muita vaihtoehtoja kuin
alkaa muuttaa itse perässä. Samaan aikaan kun toimistoa muutettiin keskustaan,
valkorosvojoukkio haeskeli itselleen uutta kimppakämppää; oli pakko, koska
ajomatka uudelle toimistolle olisi ollut helposti kaksi tuntia suuntaansa.
 |
| Avaa kartta omaan välilehteensä, näet paremmin. |
Uuden kämpän etsiminen oli aivan omanlaisensa tarina.
Välittäjiä oli parikin kappaletta esittelemässä asumuksia, joihin länsimaalaiset pallosilmät
voisi hajasijoittaa. Kuten aina, ensimmäiseksi välittäjät esitelivät niitä
pommeja, jotka ovat olleet pitkän aikaa listoilla. Ensimmäiset kuusi kämppää
olivat sellaisia, jotka Suomessa saattaisivat saada purkutuomion. Joka paikassa
haisee makeahko home, ilmastointi ei toimi, seinissä on kosteudesta kieliviä
laikkuja, vedenpaine on lievästi sanottuna vaihteleva, sähköasennukset made by
omatekemä ja keittiössä tehty ruokaa viimeksi Kuuban kriisin aikoihin.
Vähitellen välittäjät tajusivat, etteivät pommit mene kaupaksi näillekään
nirppanokille, ja tarjonta alkoi parantua. Viimein löytyi siivohko taloyksilö,
joka oli varsin kelvollinen. Työmatka toimistolle kestää noin varttitunnin ja
ruuhkissa jonottaminen on taaksejäänyttä elämää.
Viime viikonloppuna oli viimein SE hetki. Kaikki tavarat oli
pakattu saunaa myöten ja launtaina koko karavaani oli aikeissa muuttaa. Vanhan
asunnon omistaja edustajineen pöllähti pihalle ja alkoi mielenkiintoinen
odysseia. Koska ainakin suomalaisen keskusteluetiketin mukaan mamut saavat aina
haukkua valtaväestöä (mutta toisin päin puhuttaessa on kyse rasismista, vai
miten se nyt menikään...), Valkorosvo tekee nyt ihan saman tempun. Mamujahan
tässä ollaan, kuten Valkorosvo alussa totesi.
Pikitukat ovat siinä mielessä merkillisiä elukoita, että
vedätystä tehdään aina kun siihen on mahdollisuus. Tyhmä ei ole se joka pyytää,
vaan se, joka maksaa. Omistajan pääedustajana toimi kuuttakymppiä lähentelevä
pikitukkamamma, jolla oli mukanaan pinkka papereita. Miehensä ei juuri sanonut
mitään, kanniskeli vain perheen puudelia ympäriinsä. Pari muuta Pikitukkaa
palloili pikitukkamamman lakeijoina ympäri taloa. Jotenkin tämä pulleahko mamma
sai kulutettua talon pienen irtaimiston inventaariin kolme tuntia. Sen ajan
valkorosvojoukkio istuskeli sohvalla ja joi kaljaa. Mitäpä sitä muutakaan, kun
kaikki tavarat oli jo pakattu.
Valkorosvon pomo, yleensä tyynni rauhallinen kaveri, alkoi
hermostua puolentoista tunnin kuluttua kuunnellessaan pikitukkamamman
mäkätystä. Lopputuloksena kolmen tunnin tonkimisesta oli, että mamma sai
kasattua 12 kohdan listan ja jokaisella listan kohdalla oli hinta ilmaistuna
US-dollareina. Listalla oli mielenkiintoisia kohtia, kuten esimerkiksi
vaatekaapin oven rikkoutunut vedin, jonka korjaamiskuluksi oli arvioitu 100
USD. Generaattorin akku maksaa 80 USD, mutta tämän mamman mielestä akun
uusimisen hinta oli 400 USD. Lisäksi katossa vuosikaudet majailleista
kristallikruunuista puuttui kristalleja. Niiden uusiminen se vasta kallista
onkin; ei muuta kuin kruunu vaihtoon ja silleen. Tälle hommalle pikitukkamamma
oli saanut allokoitua aika miehekkään hinnan.
Lisäksi tietysti oli muuta
ongelmaa. Niin kuin esimerkiksi se, että oli täysin valkorosvojoukkion syytä,
että kattoon oli ilmestynyt pari kosteuslaikkua. Tiedossa oli, että sillä
kohtaa kulkee vesiputki ja jos laikuista haluaa eroon, pitää kivinen katto
repiä auki ja uusia putket. Pikitukkamamman mielestä länsimaalaiset
vuokralaiset ovat aiheuttaneet tämänkin ongelman raivokkaalla asumisellaan.
Myös kattoon upotetut ledi/halogeenivalaisimet inventoitiin kahteen kertaan.
Eihän näistä perkeleen länsimaalaisista pyöreäsilmistä tiedä, nehän voivat
varastaa kaiken mitä irti saavat.
 |
| Entinen vuokraemäntä näytti varmaan tältä 40 vuotta sitten. |
Kun pikitukkamamma esitteli listaansa mäkättäen kuin
vuohipukki aitan katolla peltipurkki hampaissaan, Valkorosvon pomolla meni
kuppi nurin. Pomo kaivoi esiin kalenterinsa ja näytti ison tukun merkittyjä
päiviä. Samaan hengenvetoon hän muistutti, että vuokrasopimuksen mukaan
lämmintä vettä piti olla talossa tarjolla. Noina merkittyinä päivinä vettä ei
ollut ja pomo joutui käymään hotellissa suihkussa. Pomo kyseli vähemmän
ystävälliseen sävyyn, että kuinka ison laskun hän voi näistä vuokraisännälle
laittaa. Eteen tuli se ainoa hetki, kun puudelia kanniskeleva pikitukkaisäntä
mulkaisi vaimokettaan ja näytti että nyt turpa kiinni. Lopputulos oli, että
ehdollinen tuhansien dollareiden jälkilasku haudattiin ja valkorosvojoukkio
maksoi elokuun sähköistä 150 USD ja osti uuden jääkaapin taloon. Vanhan
valkorosvojoukkio vei mennessään. Siellä se uudessa asunnossa jatkaa
toimintaansa ja hyvin jatkaakin.
Mitä tästä opimme? Pikitukat ovat petkuttajia ja huijareita?
Valkorosvot typeriä ja höveleitä? Valkorosvot ovat typeriä natsirasisteja jotka
kyykyttävät paikallisia tummahipiäisempiä asukkaita? Ei suinkaan. Valkorosvojoukkiolla
oli hyvin tiedossa, että tuon pikitukkamamman tytär oli muuttamassa taloon
lähes saman tien. Mamman tarkoituksena oli vedättää aiheettomat korjaukset
valkorosvojoukkion piikkiin, jotta tyttären muutto kävisi nopeammin. Mamma
tiesi tämän toki ennestään. Nykyasunnossa on Pikitukilla kovin ahdasta, kun on vanha pariskunta ja tytär muksuineen ja mahdollisesti muutakin sukua jakamassa yhteisöllisyyttä ja tiivistä tunnelmaa. Jos valkorosvojoukkion pomolla ei olisi ollut tuota
valttikorttia hihassaan, lauantai olisi kulunut tapellessa ja sopimusta ei
olisi tullut. Kas kun kamat ovat paketissa ja mihinkään ei voi lähteä, niin
ajatuksena oli kypsyttää valkorosvojoukkio maksamaan ja saada muutama tonni
helppoa rahaa. Tällä kertaa vedätys ei onnistunut, ja mamma saa ihan rauhassa
korjailla omaan piikkiinsä kuuluvia juttuja, jotta tyttärellä olisi hyvä olla.
 |
| Mulkkujja eri puolilta maailmaa. Valkorosvo tietää nyt, miltä myanmarilainen mulkku näyttää, mutta kuvaa ei ole. (c) Naurulokki.com |
Niinhän se on, että mulkkuja on siellä ja täällä, ja joillakin on vielä mulkku jalkojensa välissä, toisilla mulkuilla taas ei.
Maanantaisin & mulkkumaisin uudisasuntoterveisin,
Valkorosvo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti