23. VALKOROSVON VAALIANALYYSI

Päivää taas,

Nyt on aika rikkoa radiohiljaisuus ja laittaa nettiin muistiin muutama sananen Suomen vaaleista. 19. huhtikuuta 2015 Valkorosvo istuskeli rouvan kanssa kotosalla sohvalla ja nautiskeli shampanjan ja lohileivän voimalla vaalivalvojaisten annista. Samalla oli hupaisaa seurata mitä somessa tapahtuu; puhelin surahteli taajaan sohvapöydällä, kun Valkorosvon kaverit päivittivät Facebookiin melkoisia mielenilmauksia vaalien tiimoilta. Reilun 50 vuotta tätä elämää katselleena ja useammat vaalit nähneenä ei voi kuin todeta, että suomalaisilla (hieman yleistäen) tuntuu olevan kovin lyhyt muisti ja demokratiaa ei ymmärretä, jos vaalitulos ei ole oman mielen mukainen. Erityisesti perussuomalaiset tuntuvat hiertävän kivenä monen kengässä.

Erityisen huvittavaa oli vaalistudion ”asiantuntijoiden” asenteellisuus. Näki selvästi, että nämä ”asiantuntijat” olivat jo valmiiksi miettineet jälkiviisastelevat mitäs minä sanoin –kommentit tilanteeseen, jossa perussuomalaisten kannatus olisi romahtanut. Kovin moni tuntui toivovan Soinin sakin jäävän yksien vaalien tähdenlennoksi. Näytti olevan melkoinen tekeminen miettiä asiaa uusiksi TV-kameroiden edessä, kun näin ei käynytkään. Valkorosvon mielestä perussuomalaisten menestys oli osoitus toimivasta demokratiasta ja kerrankin kansalaisten ääni kuului erinomaisen selkeästi.

Viimeiset 4 vuotta on tehty kokoomusvetoista politiikkaa, jossa vonkamiehenä on toiminut demarit ja naulapoikina muutama piskuinen takiaispuolue. Vaalien tulos ilmaisi melkoisen selkeästi, että nyt riittää. Kaksi suurinta oppositiopuoluetta kasvatti asemaansa; keskusta haali rutkasti lisäpaikkoja ja kaikkien sylkykuppina toimineet perussuomalaiset säilyttivät asemansa. Tässä vaiheessa voinee sanoa, että Suomen puoluekartassa on tapahtunut pysyvä muutos, sillä kolmen suuren sijaan politiikassa on neljä keskisuurta toimijaa.

Kokoomus saavutti torjuntavoiton häviämällä vain vähän edellisiin vaaleihin verrattuna. Demarit sen sijaan kokivat melko täydellisen romahduksen; kannatusluvut olivat lähes 10 % alemmalla tasolla verrattuna niihin aikoihin, kun demarit kehtasivat tituleerata itseään valtionhoitajapuolueeksi.

Ennen kuin uudet kansanedustajat pääsevät käsiksi asioihin, maahan on saatava aikaiseksi hallitus. Siinä riittää Sipilälle haastetta ja unettomia öitä. Kuten tiedossa on, uuden hallituksen taival ei ole mukava. On paljon tuskallisia päätöksiä tehtäväksi ja noita päätöksiä ei voi enää lykätä seuraavalle vaalikaudelle. Jos näin tehdään, on todellinen riski sille, että Suomen talous on EU:n ja IMF:n täydessä kontrollissa ja jonkinlainen troikka käy kertomassa, miten Suomen talous sopeutetaan ehtona syömävelaksi otetun lainarahan saannille. Niin vaalipuheissa kuin muutenkin Suomessa on täydelleen sotkettu kaksi asiaa, joilla on toki tekemistä keskenään. Nämä asiat ovat velkamäärä ja velanhoitokulut. Kiihtyvätahtisessa velkaantumisessa kumpikin kasvaa, mutta vain toinen niistä on välittömästi haitallinen.

Monet puhuvat velkamäärästä, siis absoluuttisesta velkapääomasta ja kuinka paljon sitä on. Tätä halutaan vähentää. Siihen on perusteensa, jotka selviävät ihan kohta. Valtiontalous ja kotitalous ovat siinä mielessä eri asioita, että kotitaloudessa tavoitteena on maksaa velka pois ja velka on maksettava niillä rahoilla, mitä perheessä tienataan, ellei sitten lottovoitto tule ja pelasta. Valtiontaloudessa velkoja ei oikeastaan ole tarkoituskaan maksaa kokonaisuudessaan pois. Lisäksi valtiolla velkojen takuuna toimii verotusoikeus, eli tienaamispuolella on mahdollista tehdä joskus nopeitakin muutoksia. Näin ollen velan määrä valtiontaloudessa ei ole se ns. pointti.

Velanhoitokulut sen sijaan ovat. Tällä hetkellä ja ehkä vielä jokusen vuoden ajan kaikki saavat nauttia alhaisista koroista. Tulee kuitenkin se päivä, jolloin korot pomppaavat. Kun edellä selitetty velkamäärä kasvaa ja tekee sitä nopeasti ja otetulla velalla ei tehdä pysyväisluonteisia ja tuottavia investointeja, tulee eteen ongelma. Juuri nyt otetun velan hoitokulut eivät aiheuta ongelmia. Vaan entäpä silloin, kun korkotaso onkin 0 %:n sijasta vaikkapa 3 %? Tai mahdollisesti enemmän? Netistä löytyy laskelmia, paljonko 1 %:n nousu korkokuluissa on valuutassa. Muistaakseni puhutaan 1 – 2 miljardin euron vuosittaisesta rahamäärästä. Valtion vuosibudjetti on suuruusluokaltaan 50 miljardia euroa, joten velanhoitokulujen pienehkökin heilahtelu aiheuttaa helposti 1/50:n (2 %) suuruisen loven valtion budjettiin. Lisäksi tulevat tietenkin velkojen lyhennykset, jotka usein hoidetaan pikavippityyliin eli otetaan uusi, vähän isompi laina, jolla maksetaan vanha, erääntyvä vippi pois. Tämän vuoksi valtion velkaantumisen kasvuvauhti on saatava ensin hidastumaan, sitten pysähtymään ja lopulta mahdollisesti lievästi laskusuuntaiseksi.

Koska Suomelta puuttuvat perinteiset finanssipolitiikan keinot (devalvaatio) johtuen yhteisvaluutasta, on turha ripustautua jonkun muun tahon kasvuodotuksiin, kuten tähän asti on tehty. Se kasvu mitä halutaan, on tehtävä itse säästämällä kustannuksissa, olemalla tehokkaampi ja sopeuttamalla talous ympäröivään maailmaan. Globalisaatiossa on myös varjopuolia ja nyt Suomi saa nauttia niistä oikein pitkän kaavan mukaan.

Vaali- ja velkamatematiikkaa... Hyvältä näyttää, mutta kaavoissa on virhe.

Oikeastaan tuleva hallitus ei muuta ohjelmaa tarvitsisikaan. Edellä kuvatun ilmiön ymmärtäminen, riskeihin varautuminen ja tilanteen haltuunotto on se, mitä hallitukselta odotetaan. Eipä käy Sipilää kateeksi. Vaan millaisia voisivat olla hallitusvaihtoehdot? Niistä on mukava spekuloida. Eiköhän lähiviikkoina käy selväksi osuiko Valkorosvo oikeaan arveluineen…

***

VAIHTOEHTO 1: KESK – PS – KOK

Suomeen tulisi keskustajohtoinen konservatiivihallitus. Puolueiden paikkamäärä riittäisi enemmistöön eduskunnassa. Tässä vaihtoehdossa on selkeitä riskejä, jotka kokoomuksen ja perussuomalaisten linjaerimielisyydet saattavat aiheuttaa. Laskennallinen enemmistö eduskunnassa voi muuttua hyvin äkkiä vähemmistöksi.

VAIHTOEHTO 2: KESK – PS – KOK – Jokin takiaispuolue

Keskustavetoista konservatiivihallitusta vahvistetaan yhdellä pienpuolueelle, joka voisi olla vaaleissa paikkalukuaan kasvattanut vihreät tai asemansa pitänyt RKP. Takiaispuolue saa hallinnoitavakseen kevyehkön salkun ja mukaan päässeen pikkupuolueen tehtävänä on estää PS – kokoomus –akselin erimielisyyksien aiheuttama vaa’ankieliasema. Suomeksi: jos hallituksessa vaikkapa kokoomus ei ole samoilla linjoilla kuin PS ja keskusta, apupuolueen paikkamäärä eduskunnassa riittää enemmistön säilyttämiseen, vaikka kokoomus äänestäisi eduskunnassa hallituksen esityksiä vastaan. Sama pätee myös toisinpäin, koska perussuomalaiset ja kokoomus ovat mukana samansuuruisilla mandaateilla.

VAIHTOEHTO 3: KESK – PS – SDP – Jokin takiaispuolue (tai kaksi)

Tässä vaihtoehdossa eduskunnan enemmistön takaamiseen saatetaan tarvita pari apupuoluetta, mikäli perussuomalaiset ja SDP ovat erimieliset. Hallitusratkaisu olisi sikäli erikoinen, että hallitukseen otettaisiin mukaan vaalien selkein häviäjä SDP. Valkorosvo ei usko tämän vaihtoehdon olevan ensimmäisenä Sipilän mielessä; se ei heijastele vaalitulosta ja tuo lisäksi mieleen huonoja muistoja vuodelta 2011 Kataisen epätoivoisista enemmistöhallituksen kokoamisyrityksistä, joissa hallitus lopulta kasattiin vaalien häviäjien kesken.

VAIHTOEHTO 4: KESK – KOK – SDP

Aina on olemassa vaihtoehto jättää perussuomalaiset ulos päätöksenteosta. Tätähän jo vaalien jälkeisenä aamuna ruotsalainen kommentaattori ehdotti, tai pikemminkin vaati. SDP:n Rinne on ajanut jo viikko sitten miinaan paljastaessaan, että kokoomuksen ja demareiden yhteistyö ei toiminut edellisen hallituksen aikana. Tällainen ulostulo melkoisen varmasti rajaa tämän vaihtoehdon pois laskuista. Lisäksi tämä hallitusvaihtoehto ei oikein edusta muutosta, jota äänestystulos selvästi indikoi kansan haluavan.

***

Valkorosvon veikkaus on, että Suomen seuraava hallitus noudattelee vaihtoehtoa #2. Takiaispuolueena olisi vaalituloksen perusteella vihreät, mutta mahdolliset yhteistyöongelmat ja perussuomalaisten pitkään jatkunut ynsiminen vihreiden toimesta voi johtaa siihen, että apupuolueeksi valikoituu RKP. RKP:tä puoltaa myös se, että kyseinen puolue tekee kaikkien kanssa yhteistyötä puoluekannasta riippumatta, kunhan vaan hallituspaikka löytyy. Vihreillä ja keskustalla on sen sijaan isomman luokan sovittamattomia erimielisyyksiä koskien luonnonsuojelua sekä maa- ja metsätaloutta.

Vaihtoehto #2 ja takiaispuolueena RKP on Valkorosvon mielestä käytännöllisin vaihtoehto. Sen ainoa ongelma on, että se ei aivan vastaa vaalitulosta, koska vihreät oli vaalien toinen suuri voittaja. Vihreiden ydinvoima-allergia on aina iso riski ja saattaa johtaa hallituksen rivien hajoamiseen. Voi olla, että Sipilä miettii neuvonantajineen tätä puolta hyvin tarkkaan. Keskusta on toisaalta sitoutunut uusiutuvien energianlähteiden tukemiseen, mutta tämä saattaa äkkiä realiteettien edessä unohtua.

Joka tapauksessa 4 vuotta oppositiossa voisi tehdä SDP:lle hyvää. Nyt olisi korkea aika miettiä linjaa ja ketkä puoluetta kannattavat. Demarius oli kaunis aate tehtaanpiippujen varjossa. Nyt ovat jäljellä vain piiput, mutta tehtaita ei. Lisäksi maailma on muuttunut melkoisesti niistä ajoista, joihin demarit viestinsä vieläkin pohjaavat. Ehkä oppositio olisi sopiva paikka miettiä koko SDP:n konsepti uusiksi. Jos sitä ei tehdä, on vaara että SDP muuttuu vieläkin enemmän SAK:n etäpäätteeksi. Silloin puolueesta on tullut puhtaasti ammattiyhdistysmaailman lobbari. Se ei ole kovin hyvä asia eikä ainakaan edusta mitään muuta kuin vanhakantaista aatteettomuutta. Sillä ei nykymaailmassa äänestäjiä houkutella.

Edit:
Budjettivajeen suhdeluku korjattu 1/20 --> 1/50.

Nyt on aika jättää kevättä lähestyvä Suomi ja palata takaisin sorvin ääreen. Seuraavan vierailun aikana on, todennäköisesti, terminen kesä.