32. MONIKULTTUURISUUS - PASKAJUTTUJA JA VÄHÄN MUUTA

Tervehdys taas, kaikki kaksi lukijaani!

Viikonloppu meni niin kuin se aina menee, eli nopeasti. Golfattua tuli, mutta siitä ei jälkipolville suuria tarinoita kerrota. Samoin mölyöljyä tuli maisteltua, ensin asiakastilaisuudessa ja sitten vähän omiksi tarpeiksi. Ja tietysti töitä piti tehdä, tällä kertaa lauantaina.

Maanantaina kello 8 aikaan toimisto on hiljainen; ainoastaan pari ihmistä naputtelee tietokoneitaan ja molemmat eivät ole paikallisia. Aasialaiset tapaavat aloitella toimistopäivää 9 – 10 aikoihin. Kahdeksalta viedään lapsia kouluun, tehdään omia hommia tai vetelehditään muuten vaan.

Monikulttuurisuudesta jaksavat märistä Suomessa niin lehdet kuin itseänsä sivistyneenä pitävät kovin suvaitsevaiset kolumnistitkin. Mikäs siinä, maailmaan mahtuu mielipiteitä paljon, siksi Valkorosvokin laittaa tässä virtuaaliympäristössä sanoja jonoon. Valkorosvo on ollut huomaavinaan, että suvaitsevaisuudesta ja monikulttuurisuudesta meuhkaavat useimmiten ne tahot, jotka eivät ole olleet ulkomaanelävien kanssa tekemisissä kuin korkeintaan viikon, parin turistimatkoilla. Sen lisäksi on tietysti toinen, elämäntapahipeiksikin kutsuttava ryhmä, joka on hurahtanut täysillä johonkin suomalaisille vieraaseen aatteeseen, olkoon se uskonto tai poliittinen suuntaus. Ne, ketkä enemmänkin monien kulttuurien kanssa tapaavat olla tekemisissä, ovat yleensä asiasta hiljaa.

Valkorosvo ajatteli näin maanantain kunniaksi kertoilla hieman monikulttuurisesta työympäristöstä. Se on sellainen, johon Suomessa ei kovin usein törmää. Tällä hetkellä Valkorosvo on töissä eräässä yrityksessä, joka on jo syntyjään monikulttuurinen. Alku on ollut suomalainen, mutta toiminnan laajetessa työstä ja työntekijöistä ja sittemmin työympäristöstä on tullut melkoinen kansallisuuksien sulatusuuni.

Toimiston seinällä on kartta, johon on vihreällä merkitty ne maat, mistä tällä hetkellä työntekijöitä on palkkalistoilla. Kartta on hieman vanhentunut ja pari maata puuttuu.

Työntekijöitä yrityksessä on siis Suomesta, Ruotsista, Hollannnista, Latviasta, Sveitsistä, Slovakiasta, Brittein saarilta, Turkista, Uzbekistanista, Ukrainasta, Valko-Venäjältä, Venäjältä, Intiasta, Malesiasta, Thaimaasta, Filippiineiltä, Indonesiasta, Etelä-Afrikasta ja Yhdysvalloista. Ja tietenkin Myanmarista. Kun työntekijöitä on 20 eri maasta, voinee yritystä luonnehtia kansainväliseksi ja monikulttuuriseksi.

Vaan millaista on työskennellä tällaisessa kansallisuuksien sulatusuunissa? Mielenkiintoista, joskin hyvin erilaista kuin Suomessa mahdollisesti kuvitellaan. Ensinnäkään ei ole olemassa sellaista lainsäädäntöä kuin Suomessa on kehitelty; on diskriminoitu syrjintä ja epäasialliset huomautukset ja seksistiset puheet, you name it. Tällaista lainsäädäntöä ei tarvita, koska ihmiset osaavat ottaa asiat valmiiksi huomioon jo käytöksessään. Valkorosvo ei tosiaankaan tiedä mitään muuta maata kuin Suomi, missä moiset asiat täytyy kirjoittaa lainsäädäntöön. Tai Valkorosvo kääntää takkinsa tässä asiassa saman tien: ehkä Yhdysvallat saattaa olla toinen kummajainen tässä suhteessa.

Mielenkiintoista, joskin aikataulullisesti hankalaa on, että lähes kaikilla kansalaisuuksilla on omat juhlapyhänsä, sekä uskonnolliset että maalliset. Suomalaista Juhannnusta ei muualla juurikaan tunneta ja kyseinen aika vuodesta on joka puolella maailmaa normipäivä ja normiviikonloppu. Filippiiniläisiä on turha yrittää patistaa töihin Pääsiäisen aikoihin. Oli filippiiniläinen missä tahansa päin maailmaa, hän pyrkii matkustamaan aina Pääsiäiseksi kotiin. Parin viikon reissu on varattu katolisille juhlille ja perheen kanssa oleskeluun. Joulun tunnistaa jokunen kulttuuri, mutta eivät kaikki. Aasiassa Joululla ei ole merkitystä oikeastaan millään tavalla. Jotain punaista ja mahdollisesti pukkia muistuttavaa saattaa vilahtaa näyteikkunoissa, mutta siinä kaikki. Muslimikansallisuuksilla (Malesia, Indonesia) perjantai on aina lyhyt työpäivä. Muslimeilla viikonloppu alkaa perjantaista ja perjantain puolipäivä & iltapäivärukoushetket ovat viikon tärkeimpiä. Siis: älä koskaan yritä järjestää iltapäiväpalaveria perjantaiksi, jos asiakkaan edustajat tai oma asiaan liittyvä henkilökunta sattuu olemaan Allahin väkeä.

Venäläisten Uusi Vuosi on taas oma lukunsa. Suomalaisetkin sen tunnistavat, mutta juhlivat muutaman päivän etuajassa. Aasiassa on käytössä monta erilaista ajanlaskua, joten aasialaisten Uusi Vuosi on vähän missä milloinkin. Buddhalaisilla se ajoittuu huhtikuulle, kiinalaisilla se on helmikuussa. Jenkeillä on Kiitospäivänsä, jota ei muualla tunneta. Hindut puolestaan viettävät valon juhlaansa ja samalla eräänlaista Uuden Vuoden juhlaa lokakuun paikkeilla.

Suomalainen työnantaja hyppäisi Sääntö-Suomessa katosta läpi, jos kaikki nämä juhlallisuudet pitäisi ottaa huomioon ja tämän tyyppinen yritys toimisi Suomen maaperällä. Voisi siinä olla ay-liikkeellä ja työnantajajärjestöilläkin pureskelemista. Tähän kun lisättäisiin vielä pekkaspäivät, niin soppa olisi valmis. Sillä eikös monikulttuurisuus edellytä, että muiden kulttuurien erityispiirteitä yms. kovasti kunnioitetaan, joten sehän tarkoittaa että kukin matkustaa tahoilleen viettelemään juhlapyhiä silloin kun niiden aika on. Muualla muuten ei ole puhettakaan sellaisesta, että juhlapyhiä siirreltäisiin arkipäiviltä viikonlopuiksi. Juhlat ovat silloin kun ne ovat ja asiasta ei keskustella.

Ennen nykyistä työnantajaa Valkorosvo teki kontrahtorin kautta töitä silloiselle Nokia Siemens Networksille, nykyiselle Nokialle. Kontrahtori? Lue blogin alkupuolelta, olisiko ollut mahdollisesti päivitys #2, missä kerrotaan kontrahtorista vähän enemmän. Nokia on perinteisesti ollut melko monikulttuurinen yritys, ja jotkin monikulttuuriset piirteet näkyvät myös Suomessa. Mutta enemmän Nokian monikulttuurisuus näkyy tietenkin ulkomaan toimipisteissä.

Nokiassa työskentelee paljon intialaisia, indonesialaisia ja filippiiniläisiä, mutta muutkin kansallisuudet arabeista alkaen ovat hyvin edustettuina. Mitä Valkorosvo touhua seurasi, monikulttuurisuus tuo toimintaan aika tavalla haasteita. Ongelma saattaa olla siinä, että kaikkien kansallisuuksien odotetaan noudattavan jollain tapaa pohjoismaista toimintamallia. Tuollainen ajatus ei tahdo kaikin ajoin toimia. Pohjoismaalaisten ajattelutapa on hyvä – Pohjoismaissa, muttei sellaisenaan sovellu muualle. Oli niin tai näin, Valkorosvon mielestä on puhtaasti Nokian oma asia, miten aikovat monien kulttuurien sulattamisen toisiinsa hoitaa.

Käytännössä monikulttuurisuus yrityksessä näkyy arkipäiväisissä asioissa melko odottamattomalla tavalla. Valkorosvo kertoo pari esimerkkiä. Nokian sinällään viihtyisässä toimistossa monikulttuurisuus näkyi erittäin hyvin keittiössä ja siihen yhdistetyssä kahvitilassa. Siellä oli pitkä pöytä, jolla oli vierekkäin kolme jytkyn kokoista mikroaaltouunia. Toimiston lähistöllä ei ollut paljoa lounaspaikkoja, joten monet toivat eväät mukanaan.

Jokaiseen mikroaaltouuniin oli parin sentin korkuisella tarralla merkattu, miten sitä käytetään. Yhdessä luki ”FOR HALAL FOOD ONLY!”, mikä merkitsi, että tässä mikroaaltouunissa sai käristää vain oikealla tavalla teurastettua ja oikeasta eläimestä peräisin olevaa lihaa ynnä lisukkeita. Tämän mikron ympärillä touhusivat Allahin valitut. Toisen mikroaaltouunin kyljessä luki ”FOR VEGETARIANS ONLY!”, eli vain kasviksia sopi paistella tässä uunissa. Tämän ympärillä pyöri enimmäkseen intialaisia. Kolmannessa uunissa ei lukenut mitään, koska se oli tarkoitettu länkkäreille ja muille vääräuskoisille, jotka syövät väärin teurastettua lihaa eivätkä kunnioita Koraania. Intialaiset lainasivat toisinaan tätä uunia, kun tarvitsi lämmittää lammasta taikka porsasta. Suomessakin saattaisivat firmojen sosiaalitilat hieman suurentua, jos monikulttuurisuus otettaisiin huomioon muuallakin kuin poliittisesti korrekteissa kolumneissa.

Ruoan lisäksi monikulttuurisuus näkyy vessakäyttäytymisessä. Älkää naurako siellä ruudun toisella puolella, tämä on aivan totta. Jospa aloitettaisiin faktoista. Suurin osa maailman ihmisistä käy terveelliseksikin mainitulla kyykkypaskalla; lattiassa on reikä ja sinne pitäisi tuotos saada osumaan. Esimerkiksi Thaimaassa näihin törmää aivan tavallisilla huoltoasemilla kaupunkien ulkopuolella. Jonkin verran löytyy myös länsimaalaista pönttövessaa, mutta se on harvinaisempi. Sama juttu on Myanmarissa; kumpiakin on ja on vähän paikasta kiinni mitä on tarjolla.

Erilaisen ponnistelutavan lisäksi ei ole mitenkään tavallista, että käytetään vessapaperia. Sen korvaa sammio vettä ja kuuppa, eli paikat pestään suorituksen jälkeen. Joissain kulttuureissa vessapaperi on jopa täysin tuntematon, epähygieeniseksikin sanottu.

Kun on kyhätty kasaan moderni rakennus, sinne on oletuksena asennettu normaalit, länsimaiset vessanpytyt. Kun samaiseen rakennukseen pesiytyy ihmisiä monista kulttuureista, täytyy joitakin kulttuurien ominaispiirteitä hieman suitsia.

Tällä kuvalla tahdotaan sanoa, että älä Herran tähden ala kyykkypaskalle tämän pytyn päällä, vaan istu ja ähise mieluummin.

Länsimaalaistyylinen vessanpönttö synnyttää myös muita kieltoja monikulttuuriympäristöön. Lähes poikkeuksetta vessoista löytyy joko tuo ämpäri-kuuppa –systeemi tai alapesusuihku. Uskonnollisista syistä muslimit pesevät jalkojaan usein. Ja tämä suoritetaan vessareissun yhteydessä tunkemalla jalka pönttöön ja ruiskuttamalla vettä päälle. Hygieenisyydestä voi toki keskustella, mutta kun kulttuurissa on tällainen tapa, niin minkäs teet. Tätä touhua pyritään suitsimaan omalla kieltolätkällään.

Kolmas, aika yleinen ongelma on, että monissa maissa ei vessapapereita voi laittaa pönttöön, vaan ne kerätään erikseen kippoon, mikä on sijoitettu pöntön viereen. Syynä ovat paikalliset viemärit, mitkä voivat mennä tukkoon ylimääräisestä paperitauhkasta.

Koska tavat ovat näin moninaiset, monikulttuurisen yrityksen vessat ovat aika mielenkiintoisia. Joko lattiassa on reikä taikka siihen on asennettu vessanpönttö. Pöntön tapauksessa seinällä on iso kyykkypaskan kieltävä merkki. Pöntön vieressä oikealla puolella on mahdollisesti vesisammio tai alapesusuihku, ja lisäksi on erillinen huomautus vessapaperien laittamisesta pöntön toisella puolella haisevaan laatikkoon. Sääntö-Suomessa saattaisi valvova terveysviranomainen heittää voltin, kun tällaisia monikulttuurivessoja alkaisi ilmestyä vaikkapa kahviloihin.

Ja lisää paskajuttuja... Monet turistit ovat saattaneet kummastella, että aasialaiset äärimmäisen harvoin ojentavat/antavat mitään vasemmalla kädellä. Aina käytetään oikeata kättä, vaikka se olisi kuinka hankalaa. Tähän on yksinkertainen syy. Vessassa käydessä takapuolen pesu hoidetaan vasemmalla kädellä ja oikealla lotrataan vettä. Siksi mahdollinen vesisammiokin on vessoissa aina oikean käden puolella.

Arabeilla on sama käytäntö ja varkaalle rangaistukseksi suoritettava käden katkaisukin perustuu tähän. Oikean käden katkaisu estää sen jälkeen rangaistua osallistumalla yhteiselle aterialle. Kukapa sitä sormin söisi samaa ruokaa, mitä varasteleva paskakäpälä ronkkii?

Ruoasta puheen ollen, Aasiassa on yksi hedelmä, mitä kutsutaan myös nimellä Jumalan paska. Oikea nimi tälle tuotokselle on Durian. Sitä laajalti käytetään ja Valkorosvokin on sitä erehtynyt maistamaan. Maku on samanlainen kuin otettaisiin suomalainen pullataikina, johon on sotkettu rikkiä. Haju on kuvottava, ja siksi monissa hotelleissa, julkisissa kulkuvälineissä ja ravintoloissa on oheinen kieltomerkki.

Tätä hedelmää väitetään terveelliseksi. Valkorosvo uskoo sen kyllä, sillä eikös se niin ole, että kaikki terveellinen on pirun pahaa?

Monikulttuurisin maanantaiterveisin,

Valkorosvo

31. HAVUKKA-AHOSTA HALLA-AHOON

Huovisen maailmanihmettelijän mietteistä on pitkä matka nykyproosaan. Ja matkan aikana on muuttunut moni asia. Suomalaiseen, poliittisesti korrektiin kielen- ja mielenkäyttöön on pesiytynyt nk. kaksoisstandardi; sananvapauden nimissä onkin yhtäkkiä väliä sillä, mitä kirjoittaa tai puhuu. Ja erityisesti on väliä, kuka puhuu. Jotkut tahot ovat yhtäkkiä yllättäin päättäneet, että heillä on valta määritellä, miten asiat rahvaalle esitetään ja kuka ne esittää. Toisaalta, jotkut tahot saavat aukoa päätään aivan vapaasti, eikä millään tunnu olevan määrää eikä mittaa. Samaan asiaan kiinnitti huomiota senioripoliitikko Raimo Ilaskivi Iltalehden kolumnissaan.

Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikan mannekiiniksi joutunut piskuinen tohtori Halla-Aho on yksi karmivimmista esimerkeistä mitä suomalaisiin kaksoisstandardeihin tulee. On totta, että korkea koulutus ei takaa sujuvaa ulosantia ja itse kukin päästää suustaan sammakoita. Vaan Halla-Ahon sivuilla olevia kirjoituksia maahanmuutosta ja islamista kannattaa käydä lukemassa. Ne ovat ikävä kyllä realismia.

Maahanmuutosta ja sen kuluista voidaan olla montaa mieltä ja aina on mahdollisuus kikkailla tilastoilla ja numeroilla ja saada asiat näyttämään halutulta. Kuten asiaan kuuluu, se, mitä viranomainen ei kerro, ei ole olemassa. Silti joku aina vuotaa sopivasti tietoja ja paljastuu kaikenlaista ikävää, mitä ei ole tapana tulkita osaksi virallista politiikkaa ja suhtautumista.

Tässä blogipäivityksessä Valkorosvo kertoo muutamasta islamiin ja maahanmuuttoon liittyvästä pikkujutusta. Lukijat voivat aivan vapaasti vertailla näiden tarinoiden sisältöä siihen, mitä kotimaan mediassa kerrotaan. Lukijat voivat sen jälkeen muodostaa myös aivan vapaasti mielipiteensä siitä, mikä on rasismia ja mikä ei.

HALLA-AHO JA CHARLIE HEBDO

Jospa ensimmäiseksi muisteltaisiin hieman menneitä. Jokunen vuosi sitten tohtori Halla-Aho joutui oikeuteen kirjoitettuaan blogissaan tekstiä, jonka islaminuskoiset kokivat loukkaavaksi. Suomalaisen sananvapauden rajoja testattiin ja tuolla kertaa sen hinnaksi tuli jokunen päiväsakko ja kaikki suvaitsevaiset olivat tyytyväisiä.

Ei niin kovin kauan sitten islamistit tekivät Pariisissa terrori-iskun Charlie Hebdo –lehden toimitukseen, kun Muhammedia, Allahia ja islaminuskoa oli urakalla pilkattu tässä ”satiiriseksi” luonnehditussa lehdessä. Google on kätevä väline käydä vilkaisemassa, millaista Charlie Hebdon ”satiiri” oikeastaan on. Valkorosvo laittaa tähän yhden kuvan tekijänoikeusmerkinnöin nähtäväksi.

Taidetta ja "satiiria" a la Charlie Hebdo (c)

Hyvin vapaasti käännettynä kuvassa on meneillään profeetta Muhammadin elämästä kertovan elokuvan kuvaukset. Muslimimies ihmettelee kuvaajalle, että hänenkö pitäisi nyt harrastaa seksiä tämän sianpään kanssa. Kuvaaja toteaa että kyllä, kun elokuvan budjetti ja muut syyt estivät hankkimasta 8-vuotiasta tyttöä. Lukijat muistanevat, että tohtori Halla-Aho kirjoitteli blogiinsa saman aiheen tiimoilta ilmoittaen myös lähteet, kuten tieteellisessä tekstisssä kuuluu.

Valkorosvon mielestä Charlie Hebdon ns. satiiri on melkoisen epäonnistunutta eikä palvele kenenkään tarkoitusta. Usko tai ateismi on jokaisen oma asia ja tämäntyyppisten kuvien julkaiseminen on hyvin epäkunnioittavaa, kiihottamista kansanryhmää vastaan ja totta puhuen pahimman luokan rasismia. Jos Suomessa julkaistaisiin vastaavaa tavaraa evankelisluterilaista kirkkoa koskien, pääsisi julkaisija aika äkkiä raastupaan. Käsiteltävä rikosnimikelista alkaisi jumalanpilkasta ja etenisi sitä kautta uskonrauhan rikkomiseen ja edelleen pompulla mahdollisesti kunnianloukkauksiin (kuvien ja sisällön tekstistä riipppuen) ja lopulta voitaisiin keskustella siveettömyyksien julkaisemisesta ja mahdollisista yhteyksistä lapsipornon levittämisen avustamiseen. Julkisen sanan neuvosto saattaisi myös jaella huomautuksiaan.

Koska jokaisella uskonnolla on oma tapansa suojautua vierailta vaikutteilta, kannattaa olla tietoinen asioista ennen kuin alkaa heittää ns. läppää. Koraani sisältää melkoisen monta ohjeistusta mitä kunnon muslimin tulee tehdä, jos Allahiin tai profeettaansa Muhammediin ei suhtauduta kunnioittaen.

Sekä Raamatussa että Koraanissa on sama vika; ohjeet ovat olleet käyttökelpoisia muutama sata vuotta sitten, mutta eivät enää. Ne, ketkä kiihkoisimmin uskovat vanhaan tekstiin ja sen kirjaimeen unohtaen muuttuneet ajat, muodostavat mediassa mainittuja ääriryhmiä, jotka ovat myös valmiit äärimmäisiin tekoihin, mikäli sellaiseen aihe annetaan.

ISIS JA TURKKI

Viime vuosina valtaan noussut ja julkisuuteen julmuuksillaan päässyt islamilainen kalifaatti on saanut tukevan jalansijan Syyriassa ja Irakissa. Syyria ajautui sisällissotaan ja ääriainekset käyttivät maan heikkoutta hyväkseen. Irakissa Isistä vastaan on yritetty taistella, mutta maan oma armeija on sattuneesta syystä heikkouden tilassa. Niinpä Isis on olemassa aivan fyysisesti ja toimii maantieteellisellä alueella ulottuen Turkin rajalta Syyrian halki ja kattaen osan Irakia.

ISIS-järjestön hallinnoimat alueet

Länsimaisissa lehdisssä on taivasteltu kalifaatin julmuuksia ja säännöstöä. Kalifaatin johtotroikka ei tee sinänsä mitään ihmeellistä, he vain noudattavat Koraanin tekstiä. Kirjaimellisesti. Aivan kuin Raamatustakin, Koraanista löytyy hurja määrä ristiriitaisia vaihtoehtoja koskien yhtä asiaa. Kiihkeimmät uskonveljet valitsevat usein sen verenhimoisimman vaihtoehdon.

EU on käynyt pitkään jäsenyysneuvotteluja Turkin kanssa. Kun islamistipuolue nousi valtaan Turkissa, neuvottelut ovat jääneet taka-alalle. Kukaan EU:ssa ei tietenkään tunnusta sitä, että Euroopan Unioniin ei välttämättä haluta 60 miljoonan kansalaisen islamilaisvähemmistöä. Tätä ei voi poliittisen korrektiuden vuoksi sanoa julkisesti. Hankalammaksi asian tekee se, että valtaapitävät islamistit ovat pikkuhiljaa ajamassa voimaan säännöstöä, jolla Turkki muuttuu entistä islamilaisemmaksi. Muutoksista tiedottamista on rajoitettu suitsimalla lehdistönvapautta ja niin Turkki sekä sen kohtalo pääsee ikään kuin ”unohtumaan” eurooppalaisilta. Nykyisin moni Turkin valtalehdistä on jo islamistipuolueen taskussa ja puolueella on myös kokoaan suurempi vaikutusvalta (joko ostettu tai muutoin hankittu) myös muissa medioissa.

Vaikka Koraani nimenomaan kieltää koronkiskonnan (sen vuoksi juutalaiset alkoivat muuten hoitaa aikanaan pankkiasioita, heitä tämä määräys ei koskenut...), muslimit rakastavat rahaa, oli maa mikä tahansa. Isisin nousuun ei moni uskonut eikä sitä pidetty mahdollisena, koska elettiin käsityksessä että rahaa ei ollut. Sitä vain tuntuu löytyvän jostain, esimerkiksi hallitsemalla öljykauppaa saadaan äkkiä aikaiseksi iso kasa rahaa.

Turkissa raha on aina ollut osa politiikkaa. Islamistipuolueen valtakausi ei ole muuttanut tätä tosiasiaa. Erityisesti nykyisin vallan huipulla majailevat henkilöt ovat huolehtineet, että saavat ainakin oman osuutensa.

Ohessa on mielenkiintoinen linkki, missä on nauhoitettu puhelinkeskustelu Turkin nykyisen pääministerin ja hänen poikansa välillä. Lahjusepäilyt ovat saaneet viranomaiset toimimaan ja perheen omaisuutta pitää siirrellä turvaan. Rahamäärille eivät matkalaukut riitä, vaan tarvitaan kuorma-autoja...

TURKIN PÄÄMINISTERI JA POIKA

Virallisesti ei tietenkään ole niin, mutta todellisuudessa on: Turkissa on rahaa, muttei öljyä. Islamilaisella kalifaatilla on öljykenttiä, mutta operatiivisiin kuluihin tarvitaan rahaa. Ja kun sattuu olemaan yhteistä rajaakin, on ilmiselvää, että turkkilaiset saavat öljynsä ja kalifaatti rahansa.

Virallisesti näin ei ole, ja kansainvälisillä poliittisilla areenoilla Turkki kuuluu samaan Isis-vastaiseen rintamaan kuin muutkin. Julkilausumia ja ukaaseja tehtaillaan, mutta todellisuus ei niistä muutu miksikään. Teollistunut maa tarvitsee öljynsä ja jos hinnasta päästään sopuun, ei ole väliä vaikka öljy olisi veren tahrimaa.

Turkissa juuri pidetyissä vaaleissa islamistipuolue julistautui voittajaksi saatuaan 41% äänistä. Se ei kuitenkaan, EU:n mielestä varmaankin onneksi, riitä enemmistöön parlamentissa. Siksi Turkkiin puuhataan nyt koalitiohallitusta parlamentaarisen enemmistön varmistamiseksi. Hallituksen muodostamisessa voi tulla vaikeuksia, koska muiden puolueiden intressit ovat lähinnä päinvastaiset islamistipuolueeseen verrattuna.

PAKOLAISET ANDAMAANIEN MERELLÄ

Länsimaisissa medioissa on kohtuullisen laajasti käsitelty Andamaanien merellä ajelehtivia huonokuntoisia laivoja/lauttoja, joiden kyydissä on pakolaisia Myanmarista. Entinen sotilasjuntan hirmuhallitsema maa on otsikoissa ja länsimaissa osoitetaan joukkopaheksuntaa. Voi yhden kerran taas. Valkorosvo haluaa hieman oikaista käsityksiä aiheesta, sillä tämä ei ole ainutkertaista ja sitä tapahtuu ja on tapahtunut monessa maassa, länsimaat mukaan lukien.

Aivan ensin tosiasiat. Myanmar on ehkä maailman syvimmin buddhalainen maa, jossa asuu muslimivähemmistö. Muslimeita maassa on suurimmissa kaupungeissa sekä laajemmin Rakhinen osavaltiossa, jonka pääkaupunki on Sittwe.

Andamaanien meri. Sittwe sijaitsee Myanmarin rannikolla lähellä Intian rajaa.

Maissa, missä muslimit ovat vähemmistönä, esiintyy aina jännitteitä. Niin on ollut Myanmarissakin. Rakhinen osavaltion lähinaapurina on maa nimeltä Bangladesh; entinen Intian osavaltio, joka muslimienemmistöisenä irtautui väkivaltaisesti hindulaisesta emämaastaan. Kuriositeettina mainittakoon että maailman suurimmassa hindumaassa Intiassa muslimit eivät myöskään vähemmistönä ole kovin korkeassa kurssissa. Tässä syyt ovat historialliset: jokunen vuosisata sitten muslimiuskoiset valtiaat toimivat läänitysherroina ja hinduilla oli todella huonot oltavat. Tämä muistetaan edelleen.

Jännitteinen yhteiselo Rakhinessa loppui muutama vuosi sitten, kun buddhalaistytttö raiskattiin ja hän kuoli vammoihinsa. Syyllisiksi osoittautui muutama islamistivähemmistöön kuuluva. Alkoi kostonkierre; tytön henki kuitattiin tappamalla muutama muslimi. Se puolestaan poiki lisää väkivaltaa ja vastaiskuja. Jokunen moskeija tuhoutui ja sekä muslimeja että buddhalaisia kuoli.

Lopulta päädyttiin siihen, että muslimiuskoiset häädettiin yhteisöstä kauemmaksi, ikään kuin internointi/pakolaisleireille, jotta tilannne rauhoittuisi. Ihmiskauppiaat haistoivat hyvän bisneksen ja muslimit ostivat paikkoja lautoille päästäkseen pois, ensin leireiltä ja sitten maasta. Ihmiskauppiaiden bisnes on samanlaista, tehdään sitä Välimerellä tai Andamaanien merellä: lasti hoidetaan kansainvälisille vesille ja jätetään ajelehtimaan.

Koska Aasia ei ole yhtenäinen alue Euroopan Unionin tapaan, passi ja muut vastaavat paperit ovat arvossa arvaamattomassa. Myöskään maan kansalaisuus ei ole läpihuutojuttu. Muslimivähemmistön ongelma Myanmarissa on se, että syystä tai toisesta (sekä puolin että toisin), he eivät saa/hyväksy Myanmarin kansalaisuutta. Sen vuoksi ei tule passiakaan. Jos asuu Myanmarissa ja vaikka kuinka tuntisi henkistä sielunsukulaisuutta Bangladeshin muslimiveljiin, ei tule Bangladeshin passiakaan, kun ei kerran kyseisen maan alueella asu. Sen vuoksi muslimivähemmistön seassa on maattomia ja valtiottomia ihmisiä, jotka ovat ihmiskauppiaille varsinaisia herkkupaloja.

Maattomat ja valtiottomat pakolaiset ovat ei-toivottuja vieraita, koska humanitaarinen pakolaispolitiikka ei ole Aasiassa yleinen käytäntö. Näillä maailmankulmilla jokainen vastaa itsestään ja jokainen maa setvii omia sisäisiä humanitaarisia asioitaan. Ulkomaanelävät kuuluvat aina ja iankaiken kakkoskastiin. Myös länsimaalaiset kuuluvat kakkoskastiin, mutta asiat järjestyvät rahalla.

Kun näistä pakolaisista on uutisoitu, on aina unohdettu mainita muutama pikkujuttu. Koska kyseessä ovat muslimit, pakolaisten ilmiselvä kohde on purjehtia Malesiaan. Myös Indonesia on mahdollinen vaihtoehto. Bangladesh ei näitä ihmisiä halua. Thaimaaseen on turha yrittää, koska thaimaalaiset eivät myöskään ole muslimeista suuremmin innoissaan. Koska pakolaispolitiikkaa ei ole sellaisena kuin se Euroopassa ymmärretään, nämä maattomat ja valtiottomat ihmiset kelluvat merellä odotellen minkä maan merivartiosto on tällä kertaa vuorossa siirtämään paatin takaisin kansainvälisille vesille.

Pakolaisia Andamaanien merellä ( (c) maryscullyreports.com )

Länsimaissa taivastellaan tällaista touhua eikä tuota kovin humanitaariseksi voi kutsua. Välimerellä on menossa jotain samantapaista, mutta isommassa mittakaavassa. Maattomia ja valtiottomia pakolaisia on muuallakin, esimerkiksi Nepalin ja Bhutanin välejä hiertää pakolaislauma, jota kumpikaan maa ei tunnusta omakseen ja passeja nuo ihmiset eivät saa.

Länsimaissa ei juuri tällä hetkellä ole menossa samanlaista väestösyrjintää, mutta aikanaan sitä oli. Kai sen nyt kaikki muistavat, kuinka juutalaisista tehtiin maattomia ja valtiottomia ja haluttiin ratkaista kyseisen väestön muodostama ongelma hyvin brutaalilla tavalla.

LOPUKSI

Havukka-Ahon ajattelijan ei tarvinnut ottaa kantaa näin kummallisiin asioihin. Ihmisluonnon perusasioissa oli tarpeeksi ihmettelemistä.

Halla-Ahon ajatukset on leimattu valmiiksi rasistisiksi vaikkei siihen ole mitään syytä; viestintuojathan yleensä tavataan ampua. Kannattaa kuitenkin kuunnella ja tutkia hänenkin ajatuksiaan.

Valkorosvo ei ole rasisti, mutta elämän tosiasiat ovat opettaneet jotakin. Muslimeista on taipumus tulla ongelma. Pieni vähemmistö muslimeja ei ole ongelma, mutta väkimäärän kasvaessa ns. kriittisen rajan yli alkaa helposti tapahtua. Esimerkkejä ei tarvitse hakea Ruotsia kauempaa.

Kansainvälispoliittisin terveisin,

Valkorosvo

30. KOLME ÄSSÄÄ, ROUVAHAI JA MUUTAMA HANTTIKORTTI

Amerikan sököä, eli Texas Hold’emia, pelataan seitsemällä kortilla, joista osa on kaikille näkyvissä ja osa ei. Ihan niin kuin muissakin pokerin varianteissa, Texas Hold’emissa jaetaan ensin kortit, sitten alkaa nokitusvaihe ja lopussa joku korjaa potin. Valkorosvo tietää taas saavansa roppakaupalla ”ystäviä” sekaantuessaan tästäkin aiheesta kommentoimaan, mutta ei auta, kommentoida täytyy. Pahoittelut jo etukäteen, mikäli joku tai jotkut vetävät ns. melonin sieraimeen. Ja vielä lippalakki päässään.

Texas Hold'em

Suomeen on nyt siis saatu muodostettua hallitus. Syntynyt hallitus näyttää olevan kuin äpärälapsi muutaman vuosisadan takaa; silloinkin niitä tapettiin kehtoihinsa ikään kuin puolivahingossa. Samaa yritetään hartaasti nytkin monen tahon toimesta.

JAKO

Vaaleissa kävi niin kuin kävi ja vaalien tuloksen perusteella lähdettiin siitä, että Mr Sipilä alkaa hallitusta muodostaa. Ammoin 1980-luvulla insinöörinkoulutuksen saaneena Valkorosvo jossain määrin ymmärtää Mr Sipilää ja hänen otteitaan. Iterointi, vatulointi ja vitulointi muodostavat kummallisen sopan, jota voi kutsua prosessiksi ja prosessin lopputuloksena saatiin syntymään hallitus. Kaikki eivät siitä tietenkään pitäneet, mutta tuleehan vaaleja vielä, ja nyt on nelisen vuotta aikaa hioa strategiaa, millä päästä ministeriauton takapenkille vastuuta kantamaan, jos sitä kohtaan patologista himoa tuntee.

Valkorosvo ei osaa sanoa, oliko Mr Sipilän tapa hoitaa homma ennen kuulumatonta vai ei, tulokset kuitenkin puhuvat puolestaan. Hallitus syntyi suorastaan naurettavan lyhyessä ajassa verrattuna vuoden 2011 farssinkaltaiseen näytelmään. Mitä julkisuudessa asiasta kerrottiin, syntyi kuva, että ohjakset todellakin ovat likipitäen yksissä käsissä, mitä nyt pari potentiaalista hallituskandidaattia vähän avustivat. Hyvä niin. Monet sanovat, että valtiota ei voi johtaa kuin liikeyritystä. Valkorosvon mielestä kyseessä on melkoinen väärinymmärrys. Valtiota pitäisi johtaa kuin liikeyritystä, jotta kaikille halullisille olisi jotain jaettavaa. Liikemaailmassa tuota jaettavaa kutsutaan osingoksi, Suomen valtiosta puhuttaessa nuo ovat hyvinvointivaltion jakamia etuisuuksia ja tulonsiirtoja. Eli suomeksi: jos jotain haluaa jollekin jakaa, pitäisi ensin hommata sitä, mitä jakaa. Ei yrityskään osinkoja maksele, jos tulos soutelee nollan alapuolella.

NOKITTELU

Kun hallitus oli rakenneltu kasaan, alkoi hermopeli: kuka saa ja minkäkin salkun. Salkkujen painoja vertailtiin sekä Smolnassa että julkisuudessa kirjevaa’an ja muutaman muun krouvimman puntarin avulla. Lopulta kävi niin kuin kävi. Mr iso S on tietenkin pääministeri saaden siten itselleen ja aviosiipalleen diplomaattipassit loppuiäksi. Fyysisesti vähän laihempi S tyytyi/sai/pakotti itsensä tyytymään valtiovarainministerin salkkuun. Fyysisesti kaikken tukevin S alkoi hallita ulkoministerin postia. Ja johan alkoi valitus.

Hyvin alkanutta peliä jatkettiin rouvahailla, eli Maria Lohela pääsi johtamaan puhetta kansakunnan kaapin päälle. Eipä aikaakaan, kun rouvan aiempia blogikirjoituksia alettiin tutkia tarkemmin kuin piru Raamattua. Ja löytyihän sieltä huomautettavaa. Ollaan oltu niin rasistia että. Iltalehden ja Uuden Suomen päivystävät suvaitsevaisuuskolumnistit saivat taas mukavasti uutta juttua tästäkin aikaiseksi. Valkorosvo on jo aiemmin huomauttanut (ja huomauttaa edelleen), että Suomessa sanalla ”rasismi” on täysin eri sisältö kuin muualla maailmassa. Todellinen rasismi on aivan jotain muuta kuin Suomessa käsitetään. Suomalaiset ovat aina olleet kovin herkkänahkaisia ja miettivät mitä meistä muualla sanotaan. Valkorosvon mielestä moni suomalainen saa kiittää Luojaansa kämmenet kyynärpäitä myöden ristissä, että suomalainen rasismikeskustelu ei, onneksi, ylitä kansainvälistä uutiskynnystä. Sen jälkeen muualla maailmassa kyllä nauru maittaisi. Voisi sanoa, että suomalaisten nykyinen, hieman omituinen maine saisi tuntuvasti lisäpotkua.

Kaikkien mielestä tukevimman S:n olisi pitänyt ottaa valtiovarainministerin salkku kanniskeltavakseen. Kovasti on lehdissä juteltu, kuinka ulkoministerinä ollessaan herra tukeva S on nyt pettänyt kansan syvät rivit ja vain kasvattaa puolueensa kannatusta, kun muut tekevät ikävät päätökset hänen puolestaan. Ei kai joku luule suomalaisia näin tyhmiksi ja lyhytmuistisiksi? Valkorosvon ymmärryksen mukaan kansan ns. syvät rivit ovat jo aikaa sitten ymmärtäneet, että velkaantumistahdille on tehtävä jotakin ja mieluummin aika äkkiä. Tukevan S:n ja puolueensa agendalla on isossa asemassa eurokriittisyys, kuten Valkorosvo aiemmissa blogipäivityksissään on kirjoitellut. Mikäpä olisi parempi paikka vaikuttaa Mr Sipilän hallituksessa noihin asioihin kuin ulkoministerin posti? Valkorosvo ei nyt ainakaan tässä vaiheessa menisi vielä sanomaan, että tukevin S olisi pettänyt äänestäjiään.

Laiheliini-S himoitsi ainakin salaa itselleen valtiovarainministerin postia. Nyt puolueellaan on tilaisuus näyttää kyntensä taloudenpidon suhteen. A:n paperit matematiikasta eivät ministerinpostissa ratkaise, kyllä ministeriöstä löytyy ihan tarpeeksi henkilökuntaa lukuja pyörittelemään. Ja jos ei löydy, napataan muutama kallispalkkainen konsultti mukaan kinkereihin. Kyllä todellisuus aina saadaan mieleisiksi luvuiksi taipumaan.

Muut ministerit ja ministeriöt ovat luonteeltansa täytevirkoja, joiden haltijoista ei nyt niin suurta lukua tarvitse pitää. Sen vuoksi kyseiset virat on enimmäkseen miehitetty ja naisitettu kakkosketjun vilttisankareilla. Muut ministeriöt eivät kuitenkaan voi tehdä kuin sen, mitä valtiovarainministeriön asettamissa rajoissa voi. Jos vaalilupaukset eivät toteudu, näissä viroissa voi aina levitellä käsiään, että ”kyllähän me, mutta kun budjetti...”

Hallituksen kuherruskuukausi lopahti kerrasta, kun lehdissä alettiin huhuilla, että tulevalla hallituksella olisi jo valmiiksi kirjoitettuna lista, kuinka ay-liike nujerretaan. Ei sellaista listaa ole. Ainakaan paperilla. Tai jos onkin, niin se on huolellisesti piilotettu keskustan puoluetoimiston kassakaapin perimmäiseen nurkkaan suljetussa ja kolmella sinetillä varustetussa kirjekuoressa. Sieltä sen saa hädän tullen ottaa esiin Mr iso S tai hänen luottamuksellisesti valtuutettu avustajansa.

On täysin ymmärrettävää, että ay-liike pillastuu, jos tuollaista asiaa esitellään edes puolitotuutena. Sekä yksilö- että organisaatiotasolla kukaan ei pidä siitä, että jostakin omittua valtaa aletaan jakaa uusiksi. Sipilä on siinä mielessä oikeassa, että asiat ovat lipsuneet Suomessa kymmenien vuosien aikana siihen, että demokratian ulottumattomissa olevat etujärjestöt ovat alkaneet käyttää valtaa, joka ei niille kuulu. Moinen huhu indikoi, että nykyinen hallitus haluaa palauttaa asiat takaisin demokraattisen päätöksenteon piiriin, mihin ne ovat alun perin kuuluneet.

Valkorosvo ei missään nimessä halua kiistää, etteikö ay-liike olisi tehnyt hyviä asioita. Niitä on ja valtaosa työlainsäädännöstä on varmasti kuranttia tavaraa. Siinä vaiheessa alkaa tosin epäilyttää, kun palkankorotuksia ja veroprosentteja käsitellään samassa pöydässä. Noilla ei ole, eikä edes saa olla mitään tekemistä keskenään. Palkankorotukset, tuottavuusvarat, työehdot ym. kuuluvat työntekijöiden ja –teettäjien pirtaan. Valtio verottaa niin kuin verottaa kattaakseen menonsa ja pitääkseen budjetin tasapainossa.

Huhutulla ay-liikkeen tappolistalla olisivat mukana myös ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poisto ja lakkosanktioiden ”tarkistukset”. Näistä voi olla montaa mieltä. Jos puhutaan ammattiyhdistyksestä, se on yhdistys siinä kuin mikä tahansa muukin. Ja sama pätee työnantajapuolen yhdistyksiin. Valkorosvon tietojen mukaan minkään muiden yhdistysten jäsenmaksut eivät ole vähennyskelpoisia. Siksipä, jos kerran verotusta halutaan joka suhteessa yhdenmukaistaa, mikä mahtaa olla peruste näiden mainittujen yhdistysten verovähennysoikeudelle? Varmaankin on olemassa hyviä perusteita, mutta Valkorosvo ei ole vielä sellaisia nähnyt. Vaan ehkäpä jonakin päivänä? Tämä on varmaankin hankala kysymys puolin ja toisin.

Lakkosanktiot sen sijaan ovat jotakin, mitä kannattaisikin tarkistaa. On olemassa muutamia liittoja, jotka ovat pienillä seisauksillaan aiheuttaneet järjettömän mittaluokan vahinkoja kansantaloudelle. Tämä on ollut mahdollista siksi, että kyseisten liittojen työntekijät ovat niitä, jotka hoitavat kriittisiä tehtäviä. Valkorosvo haluaa olla hieman törkeä ja kärjistää: esimerkiksi satamissa työntekijät lakkoilevat tuntipalkan muutaman kymmenen sentin korotuksen takia ja Suomen kansantalous kärsii moisesta joka päivä kymmenien miljoonien eurojen tappiot. Olisikohan tässä kenties epäsuhta? Valkorosvon mielestä voi ihan vapaasti lakkoilla jos siihen tarvetta on ja sillä uskoo asiansa etenevän. Mutta silloin pitää myös olla miestä ja naista kantamaan seuraukset toiminnastaan, eikä sysätä kaikkea muiden veronmaksajien kontolle, joilla ei ole koko asiaan osaa eikä arpaa. Eipä muuta hyvät liitot, kuin lakkokassan saldoa isontamaan. Kyllä se siitä.

KUKA KORJAA POTIN?

Hyvä kysymys. Ei Valkorosvo tiedä siihen vastausta, tuskin kukaan muukaan. Mr iso S:n hallituksen tarkoituksena on toteuttaa ns. sisäinen devalvaatio, koska ulkoista ei voi tehdä niin kauan kuin valuuttana on euro. Perustavanlaatuinen ymmärrysero vallitsee siinä, että oikeisto ymmärtää sisäisen devalvaation olevan palkanalennukseen tähtääviä toimenpiteitä. Vasemmiston mielestä sama asia saadaan aikaiseksi veronkorotuksilla ja progression jyrkentämisellä. Valitettavasti vasemmisto on hieman hakoteillä tässä asiassa.

Kun palkkoja alennetaan, se johtaa lopulta siihen, että tuotantokulut alenevat niin paljon että kauppa alkaa käydä. Kun kauppa käy, voi palkata lisää työntekijöitä ja työllisyys alkaa kohentua. Jos lähdetään veronkorotusten tielle, näkymä on kuluttajan kukkarossa sama: euroja on omaan käyttöön entistä vähemmän. Sen sijaan tuottavuus ei ole parantunut ja kulut ovat entisellään. Valtio on mahdollisesti saanut enemmän rahaa käyttöönsä (jos unohdetaan Lafferin käyrä), mutta ulkomaankauppa ei ole parantunut lainkaan. Sen vuoksi veroja kiristämällä ei synny uusia työpaikkoja.

Valkorosvo on sen jo monesti aiemmin sanonut: globalisaatio ei ole pelkästään hyvä asia, kuten Suomessa tavattiin muutamia vuosia sitten kansalle uskotella. Myös varjopuolia löytyy. Se suurin yksittäisen ihmisen elämään vaikuttava varjopuoli on, että sopeutuminen tapahtuu globalisaatiossa niin ylös- kuin alaspäin mentäessä. Ja sitä ei valitettavasti pääse karkuun kuin rajat sulkemalla. Lehdissä niin kovasti irvitty ja perussuomalaisiin yhdistetty Impivaara on myös vaihtoehto, mutta sen valitessaan joutuu sitten luopumaan aika monesta muusta asiasta.

Niin tai näin, Valkorosvo toivottaa onnea vast’ikään synnytetylle hallitukselle vaikeassa tehtävässään. Toivottavasti lopputulokset puhuvat puolestaan, ja Suomi palaa kansakuntana takaisin nousujohteiselle uralle.

Kommentaattoriterveisin,

Valkorosvo

29. 7. JA 8. MAILI

Matkakertomuksia, osa #3, olkaapa hyvät...

Viime viikonloppuna Valkorosvo oli pelaamassa golfia ja huomasi, että ihmisten lisäksi erehtyväisiä ovat muutkin. Tällä kertaa kyse oli varpaista. Valkorosvon oikean jalan pikkuvarvas oli sitä mieltä, että hän tutustuu isänmaahan tarkemmin. Kävikin niin, että Valkorosvon oikeasta pikkuvarpaasta tulikin mamu, eihän isänmaata ollut mailla halmeilla.

Koska Valkorosvon vaihtotase on reippaasti ylijäämäinen, päätti Valkorosvon valtioneuvosto esittää maahanmuuttoaktiviteettien rahoitukseen suunnattua ylimääräistä budjettia, joka myös yksimielisesti hyväksyttiin. Niinpä Valkorosvo meni, maahanmuuttoa tukeakseen, kauppaan ja osti 38000 Kyatilla uudet kengät. Oppositio loisti vaikenemisellaan; eihän tässä otettu edes velkaa...

Paikalliset kulkuvälineet

Huomenna on tarkoitus pelata golfia, joten tänään kengät piti sisäänkävellä. Yangonin pisin katu on Pyay Road, joka halkaisee kaupungin kahtia pohjois-etelä –suunnassa. Katu on niin pitkä, että taksikyytejä kysellessä pitää puhua kadun nimen lisäksi monenko mailin päässä kyseinen paikka on keskustasta. Esimerkiksi Yangon International –hotellin osoite taksikielessä on ”Yangon International Hotel, 7 Mile”. Valkorosvon majapaikka on 8.5 mailin nurkilla, Ocean –ostoskeskus isoine ruokakauppoineen on 9 mailin paikkeilla, samoin lentokenttä, ja 10. mailin kohdalla on hyvä kiinalaisravintola. Jos rakennustarvikkeita halajaa, niin 11. mailin kohdalla on liikkeitä kylliksi siihen tarkoitukseen. Valkorosvon pääasiallinen työntekopiste luuhailee puolestaan 6. mailin nurkilla.

Kenkien sisäänkävelyksi Valkorosvo päätti palloilla 7. ja 8. mailin alueella, jossa turisteja ei juurikaan näy, varsinkaan jos poikkeaa pääreitiltä vähän sivummalle. Lämmintä paikallismatkailun alkaessa oli noin 35 astetta, joten varustus reissulle oli kevyehkö, ja sateenvarjo sai toimia päivänvarjona. Pienen 6 kilometrin lenkin tarkoituksena oli napsia muutamia valokuvia ja käydä vilkaisemassa Valkorosvon lähipagodaa, joka tunnetaan nimellä Swar Taw Myat.

Muutaman sata metriä kämpiltä ensimmäiset hikilaikut ilmestyvät paitaan ja reitti kääntyy Pyay Roadilta vasemmalle, Shwe Hnint –kadulle. Shwe Nint mutkittelee kapeana alaspäin ja takseja sun muita kulkijoita väistellen Valkorosvo pääsee lopulta kadun puoliväliin, jossa eteen avautuu ihmisen muotoilema pieni järvi. Järven toisella puolella näkyy Swar Taw Myat Pagoda.

Swat Taw Myat

Valkorosvo laittaa jalkaa toisen eteen ja on pääsemässä järven toiselle puolelle, kun silmiin osuu jotakin erikoista. Aina pitää katsella ympärilleen, niin voi löytää jotakin hupaisaa. Seuraavassa kuvassa on erinomainen esimerkki paikallisesta sähköasennuksesta. Lankojen heiluessa tuulessa voi heilua vähän joku muukin, esimerkiksi talouteen tuleva voltti- ja ampeerimäärä.

Sähköturvallisuuskeskus suosittelee...

Yangon on vihreä kaupunki, pullollaan puistoja ja suurimmilla kaduilla usein istutetuttuja puita keskialueella. Koska kaupunki on väärällään budhatemppeleitä ja pagodoja (lienevätkö sama asia vai ei, sitä ei Valkorosvo tiedä, eikä suuremmin välitäkään), niistä on tullut yangonilaisten suosimia vapaa-ajan viettopaikkoja. Jokaista isompaa pagodaa ympäröi puisto ja puistossa on kojuja, joista voi ostaa syömistä ja juomista ja samalla vaikkapa kiertää pagodaa koko perheen voimin. Kaikki nämä puistot eivät ole julkisia, vaan rauta-aidalla ympäröityjä alueita, joille päästäkseen täytyy maksaa pääsymaksu.

Koska Swar Taw Myatilla ei näytä käyvän paljoa turisteja, sitä ympäröivä puisto oli ilmainen. Valkorosvo saapasteli sisään ja otti kuvan, miltä pagoda näyttää.

Swar Taw Myat -pagoda

Puisto oli hoitamaton ja nähnyt joskus parempiakin päiviä, vaan mitäpä tuosta. Pagoda oli joka tapauksessa komea. Valkorosvo palasi takaisin kadulle ja muutaman kymmenen metrin päässä oli samaisella pagodalle johtava pääportti (lukittu, tietenkin). Sen kaltereiden välistä sai napattua toisen kuvan.

Swar Taw Myat -pagoda

Valkorosvo jatkoi matkaa. Paidassa alkoi olla enemmän hikeä kuin kangasta, kun askeleet veivät Swar Taw Myat roadille. Swar Taw Myat road on nätti puistokatu, jota pitkin temppelialueelle virallisesti tullaan. Viralliset reitit on usein merkitty erikoisin portein. Niistä tyhmempikin ymmärtää, että portin toisella puolella on jotakin tavallisesta poikkeavaa.

Swar Taw Myat -kadun portti

Hiki on pirullista. Paidassa se tuntuu epämukavalta ja voi vähän haiskahtaa. Sitten kun sitä kihoaa otsalle tarpeeksi, se valuu silmiin ja alkaa kirvellä. Näissä lämpötiloissa hien valuminen ei vain lopu, vaikka kuinka pyyhkisi. Lopputulos on, että melko pian silmät kirvelevät ja niitä on vähän väliä pakko pyyhkiä hikisellä paidalla. Se helpottaa noin kahdeksikymmeneksi metriksi.

Swar Taw Myat road päättyy Kabar Aye Pagoda Roadille, joka on vähän isompi katu. Sitä pitkin talsiessa Valkorosvo ohitti yhden isorikkaampien asuma-alueen, joita Yangonissa on siellä täällä.

Porhoporttti

Koska Valkorosvo on tekemässä lenkkiä, niin kuvassa näkyvän alueen toisella puolella on se samainen järvi, joka on kuvattu päivityksen alussa. Välissä asuu nippu niitä myanmarilaisia ja ulkomaalaisia, joilla on taskussa taatusti enemmän muita valuuttoja kuin paikallisia Kyateja.

Kengät tekeytyvät jalkoihin oikein hyvin Valkorosvon lähestyessä yhtä Yangonin ruuhkaisimmista risteyksistä. Kyseisessä risteyksessä on Yangon International Hotel ja risteävät kadut ovat Pyay Road ja Kabar Aye Pagoda Road. Ruuhka-aikoina tämän suuren risteyksen liikennevaloissa seisoskellaan parhaimmillaan kolmenkin kilometrin jonoissa. Tilannetta ei mitenkään helpota se, että risteykseen on ympätty isohko bussipysäkki. Sekaannus on taattu.

Näkymä Kabar Aye Pagoda roadilta rauhaisana lauantaina. Taustalla näkyvä rakennus on Yangon International Hotel

Kabar Aye roadin ja Pyay roadin risteys

Valkorosvo saapuu risteykseen ja lähtee kohti pohjoista. Autot suhahtelevat ohitse ja Valkorosvo saapuu kioskille, jonka olemassaolosta on hyvä tietää. Kyseessä on Fantastic –viinakauppa.

Paikallinen Alko - valikoima sieltä paremmasta päästä

Sieltä saa kaikkea muutakin kuin paikallista tulilientä. Paikallinen viski tai ns. rommi lähinnä käristää makuhermoja, joten joskus on saatava jotakin muuta. Tällä kertaa Valkorosvo osti muutaman ison tölkin 8% olutta saunakaljoiksi. 6 tölkkiä = 6000 Kyatia, eli hieman yli 5 USD.

Juuri kämpille saapuessa tuli mieleen, että tupakatkin ovat loppu. Vain 50 metriä kämpiltä on nurkkakauppa, jossa sitä tavaraa sattuu olemaan. Yksi kartonki kirstunnauloja oli 12000 Kyatia, eli noin 11 USD ja sytkäri tuli kaupan päälle. Että näin. Ei ole hinnalla pilattua, ei olut eikä nortti.

Kämpillä piti vain ensin istua melkein puoli tuntia, että hikoilu loppuisi. Jos menee ilmastointilaitteen alle, on kohta kipeä, kannattaa vain kärsiä ja mennä sen jälkeen suihkuun.

Valkorosvojoukkio sai työn puolesta pikakutsun illalliselle. Lähihotelli Parami Roadilla (Parami Hotel) on avaamassa terassiaan ja tarjolla on syömät sekä juomat. Sinne siis. Pukeutumisvaatimuksena (mikä on täällä päin melko harvinaista) on, että pitää olla mustat, pitkät housut. Sellaiset löytyvät, joten tänään ei tarvitse kärvistellä nälissään.

Taksi kuljetti retkueen paikalle ja eikun hissillä ylös yhdeksänteen kerrokseen. Palvelu oli ylen ystävällistä. Viskiä ilmestyi lasiin kuin tyhjästä ja pientä syötävää oli tarjolla koko ajan. Valkorosvo voi kuvitella, että baarista tulee todennäköisesti paremman väen ja länsimaisten illanistujaispaikka.

Parin paukun jälkeen Valkorosvo hipsi parvekkeelle ja nappasi kuvan näköalasta. Se pagoda millä Valkorosvo päivällä vieraili, näkyy kuvassa keltaisena läiskänä vasemmanpuoleisesta pagodasta hiukan vasempaan.

Pari tornia päivänvalossa

Vajaan tunnin kuluttua maisema on muuttunut melko tavalla eri näköiseksi. Valkorosvon päivällä vierailema pagoda on vasemmanpuoleinen valaistu läiskä.

Vajaa tunti edellisestä kuvasta - maisema on hieman toisen näköinen

Bileisiin oli panostettu ja paikalla pyörii jos jonkin moista paikallista julkkista. Jos Valkorosvo oikein ymmärsi, myös illan juontajina toimineet henkilöt olivat paikallisia julkimoita.

Illan juontajat

Virallista osastoa edusti ravintola- ja turistiministeri puhuessaan yleistä alansa asioista. Kuten aina, virallista puhetta ei kukaan kuunnellut. Taputukset toki olivat kohteliaat.

Ravintola- ja turistiministeri virkatoimissaan

Ohjelmallisesta musiikkipuolesta vastasi duo, jonka ohjelmisto koostui jazzista ja balladeista.

Virallisen ohjelman loppupuolella Parami Hotel esitteli kykyjään. Kuvassa Piano Bar & Grill:n baarimestari rakentelee kerrosdrinkkiä ankaran diskojytkeen säestyksellä.

Illan juontaja katselee miettiväisenä, millainen myrkky tuosta mahtaa syntyä

Kokkarit loppuivat yhdeksältä, joten valkorosvojoukkio hipsi takaisin kämpille. Muiden puolesta en ota kantaa, mutta Valkorosvo ajatteli siirtyä unten maille ja alkaa henkisen keskittymisen huomisiin koitoksiin. Kengätkin on sisäänkävelty ja oikean jalan pikkuvarvas menestyksellisesti kotoutettu.

Blogipäivitys kuvineen suostui internetittymään vasta sunnuntaiaamuna. Siispä, tässä päivitys, Valkorosvo lähtee nyt kasaamaan rommpetta golfkierrosta varten.

Normipäivää kaikille,

Valkorosvo

29. KUINKA KIRJOITAN KIRJAN?

Monsuunisadetta pidellessä Valkorosvo alkoi siivota kovalevyä, jolle olikin ehitnyt kertyä kaikenlaista tavaraa sekä omiksi että muiden tarpeiksi. Joskus voi tehdä ihan mielenkiintoisia arkeologisia löytöjä omasta bittijäämistöstään.

Jatketaan matkakertomuksia toisella kertaa ja tarjoillaan hieman toisenlainen blogipäivitys. Valkorosvo on kuluvan vuosituhannen puolella pistänyt sanoja jonoon muutaman kirjan verran. Jokunen vuosi sitten eräät tahot pyysivät artikkeleita aiheesta ja jonkinlaista luovan kirjoittamisen kurssiakin Valkorosvo on eksynyt muutaman kerran pitämään.

Valkorosvo tietää, että oman kirjan kirjoittaminen on monen haaveissa, joten aivan ensimmäiseksi kannattaa tutustua aiheeseen vaikkapa tämän 5-osaisen esseen kautta.

I - KIRJOITAN, SIIS OLEN

Jokaisen miehen, ja näinä tasa-arvon aikoina myös naisen, pitää tehdä elämässään kolme asiaa. Ne ovat oman talon rakentaminen, maailman kiertäminen purjehtien ja kirjan kirjoittaminen. Kahdesta ensimmäisestä jokainen voi löytää oppaita sekä internet-tietoa, jopa koulutustakin, mutta viimeisen kanssa saattaa tulla hankaluuksia.

Jokaisella meistä on sanottavaa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Teini-iän mustavalkoinen maailmankuva saa vuosien vieriessä harmaita sävyjä samaan tapaan kuin hiuksetkin. Harmauden lisääntyessä monilla herää tarve kirjoittamiseen; vuosien aikana kertynyttä painolastia täytyy jollain tavalla purkaa. Kaikki asiat eivät voi kiinnostaa kaikkia, joten on helpompi lähteä siitä, että kirjoittaa itselleen selkiyttäen omia ajatuksiaan. Kirjoittamisen ja omien tuntojen purkamisen merkitystä ei pidä vähätellä.

On ihmeteltävän paljon sellaisia, jotka ovat selvinneet suomalaisen sivistämisjärjestelmän seulasta itsetuntoaan suuremmin kolhimatta. Vaikka toisin luulisi, luovalla kirjoittamisella ja koululla ei ole kovin suurta yhteyttä keskenään. Alaluokkien ainekirjoitus on lähinnä lauseiden opettelua. Lukiossa opeteltu esseemäinen vastauskaava on oikein hyvä pohja — sanomalehden yleisönosastoon tarkoitettuun kirjoitukseen.

Vähät siitä, ettei äidinkielenopettaja ymmärtänyt loppusoinnutetulla runolla kuitattua 250 sanan aihetta. Vielä vähemmän kannattaa välittää siitä, miten lukion äidinkielenopettaja kitkerin sanankääntein suoritti ammatinvalinnanohjausta ja patisti nutipäistä oppilasta siirtymään kynänpitelystä mieluummin harjanvarteen. Auktoriteeteilla on usein taipumus erehtyä.

Terveen sielun sanotaan majailevan terveessä ruumiissa. Voi olla, mutta parasta sielun terveydenhoitoa on mielikuvituksen ruokkiminen lukemalla ja kirjoittamalla. Molemmat ovat vain saman asian kaksi eri puolta.

II - SANOJEN TUSKA JA KIRJAN SYNTY

No niin, olet saanut hyvän idean. Niin hyvän, että siitä pitää kirjoittaa tarina, ties vaikkapa ihan kirja. Innosta puhkuen marssit tietokoneelle ja avaat tekstinkäsittelyohjelman. Valkoinen paperijäljitelmä aukeaa eteesi ja kursori iskee odottavasti silmää. Jotenkin sormesi ovat lyijynraskaat. Ideakaan ei tunnu kovin kaksiselta. Siivotakin pitäisi. Ja postin voisi hakea tässä odotellessa. Kuntoilun voisi aloittaa, johan edellisestä lenkistä on vierähtänyt puoli vuotta. Tai jospa keittäisi kahvit?

Kuulostiko tutulta? Ilmiötä kutsutaan valkoisen paperin kammoksi ja se on hyvin yleinen, et ole ongelminesi yksin. Kirjoittamisen tuskaa, vaivaa ja vastusta kuvaa hyvin ja osuvasti alan potilas Claes Andersson kirjassaan Luova mieli. Jokainen ihminen on erilainen ja niin ovat myös tavat valkoisen paperin kammon voittamiseksi. 

Samalla tavalla kuin tupakkalakko vaatii itsekuria, niin tekee myös kirjoittaminen. Tupakkalakossa kaikkein vaikeinta on aloittaminen, päätös kirstunnaulojen katkerasta kaveruudesta luopumisesta. Sama on kirjoittamisessa, tarvitaan vain päätös. Päätös on jokaisella ihmisellä erilainen. Jotkut päättävät kirjoittaa joka päivä 10 liuskaa, paitsi juhlapyhinä ja peräkkäisten pyhien sattuessa viimeisenä. Toiset päättävät olla kirjoittamatta, jos viikonpäivän nimessä on r-kirjain. Kas mokomaa, eikös tänään olekin tirstai, vai onko sittenkin maarnantai?

Kouluopetuksen ansiosta monella on hyvin kehittynyt rimakauhu. Mikäli mielessä muotoiltu lause ei ole täydellinen subjekteineen ja predikaatteineen, niin sitä ei kerta kaikkiaan voi laittaa paperille. Ensimmäiset vapaat ja arkailevat ajatukset tapetaan äidinkielen tunneilta perityllä kieliopillisella kirveellä. Ja taas ollaan ihan alussa tuijotellen valkeaa paperia.

Anna palaa, kirjoita mitä mieleesi tulee ja anna ajatusten virrata vapaasti. Jos kirjoitat aivan ensimmäistä pidempää tekstiäsi, niin pidä huolta siitä, että kirjoitat joka päivä jonkin itsellesi asettaman tavoitteen mukaisesti. Olkoon se vaikkapa kolme liuskaa. Kirjoita joka päivä kolme liuskaa, mutta aivan mistä tahansa. Jos se liittyy tarinaasi, hyvä niin. Jos se ei liity, sitä voi käyttää myöhemmin johonkin. Monet ovat kokeneet hyväksi tavaksi vain kopioida aikakauslehtien artikkeleita, jos pää on muuten tyhjä. Siitä saa rutiinia ja oppii kuin huomaamattaan tunnistamaan hyviä lauseita ja hahmottamaan tekstin muodostamia ajatuskokonaisuuksia.

Sitkeä naputtaminen tuo tuloksia ja jossain vaiheessa alkuperäinen idea alkaa saada sanallisia luita ympärilleen. Tavoitteena on päästä tilaan, jota kutsutaan nimellä Flow. Silloin on syntynyt harvinainen yhteys, jossa tarina elää kirjoittajan päässä ja siirtyy samaan tahtiin tietokoneen kovalevylle tai ruutuvihkoon. Tunteena Flow on etäistä sukua joogan kautta saatavalle transsille; maailma keskittyy ja vain olennaiset asiat jäävät jäljelle. Flow’ta on kahdenlaista, oikeaa ja väärää. Oikea Flow syntyy vain kirjoittamalla ja kirjoittamalla lisää, jolloin tarina alkaa elää omaa elämäänsä.

Väärä Flow on tunteena erehdyttävän samanlainen, mutta sen synnyttämiseen monet käyttävät punaviiniä tai muuta vastaavaa ansatsiöljyä. Väärän Flow’n aikana syntynyt teksti tuntuu kirjoitettaessa suorastaan nerokkaalta, mutta valjun arjen koettaessa nerokkuus häviää krapulan kasvaessa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kirjoittaessa voisi ottaa punaviiniä. Mittayksikkönä vain kannattaa käyttää mieluummin lasia kuin pulloa.

Kun kirjoitat, niin kirjoita, kirjoita aina vain äläkä välitä muotoseikoista. Tutki ideaasi joka puolelta ja tee työtä. Kirjoittaminen on työtä, paljon kovempaa työtä kuin moni luulee. Rakennuksella loppuvat työt neljältä eivätkä ne seuraa perässä kotiin. Kirjoittaessa työt seuraavat koko ajan mukana; miten sitä ajatuksistaan eroon pääsisi?

III - TUUNAUSTA

Valitettavan yleisen virhekäsityksen mukaan teksti on kerralla valmis. Koulussa ei koskaan kirjoitettu ainetta uudelleen, siksi moni kuvittelee, että teksti on kerran kirjoitettuna kiveen hakattu ja lopullinen. Väärin. Se on hyvä alku, mutta kenenkään kirjailijan kaupan hyllylle päätynyt teos ei ole kertakirjoittamisen tulos. Useimmiten se on kirjoitettu uudelleen kolmeen, ehkä neljään kertaan.

Nyt sinulla on hyppysissäsi jonkin kokoinen nippu paperia, jota ylpeästi nimität käsikirjoitukseksi. Se on oikein, tekemisistään pitää olla ylpeä, kunhan samalla tiedostaa, ettei maailma ja eritoten sinun käsikirjoituksesi ole läheskään valmis. Työ on vasta alussa.

Monen kirjoittajan on vaikea ymmärtää, että ensimmäinen käsikirjoitusversio on vasta aineisto. Se voi olla suht luettavaa tai sitten ei. Nyt alkaa kirjoittajan työn seuraava vaihe, jossa pitää olla armoton ja tuntea itsensä hyvin. Tämä kirjallisen työn vaikein prosessi on jokaisella omanlaisensa, mutta joitakin yleisiä suuntaviivoja voidaan toki vedellä.

Ota ensimmäiseksi alkuperäinen ideasi. Mieti sitä hetki ja kuvaa se mieluummin yhdellä, korkeintaan kahdella lauseella. Tämä vaikuttaa helpolta, mutta aikaa siihen saa helposti kulumaan monia viikkoja. Kun olet saanut tämän tehtyä, niin mieti seuraavaksi kirjoittamaasi aineistoa ja ideasi kuvausta. Kummassakin pitää olla yhteisenä sisältönä jotakin, jota sanotaan johtoajatukseksi. Johtoajatus on usein sananlaskumainen, ehkä vähän banaaliltakin kuulostava väittämä. Esimerkkejä: ”hyvä voittaa pahan”, ”rakkaus voittaa kaiken”, ”onni ja rikkaus eivät ole sama asia” ja niin edelleen.

Miksi tehdä asia näin hankalaksi? Kahdella lauseella kuvattu idea on synopsiksen pohja. Sen ansiosta olet miettinyt ideasi lopulliseen muotoon. Johtoajatus puolestaan on sellainen ideaasi liittyvä väittämä, joka on kirjoittamassasi tarinassa näkyvillä monessa kohtaa taustalla. Kirjasi tarinassa johtoajatus on se asia, mitä tekstilläsi haluat lukijalle väittää; se on sinun mielipiteesi asiasta kirjoittajana ja perustelee miksi tarinasi on kirjoitettu. Tekstisi pitää heijastaa ja peilata johtoajatusta mahdollisimman monin eri tavoin. Kirjasi juoni on se elementti, jolla saat lukijan kiinnostumaan ja lukemaan kaikki esittämäsi variaatiot omasta johtoajatuksestasi. Nyt voitkin siirtyä varsinaiseen työhön, jossa käsikirjoituksesi ensimmäinen versio joutuu rankkaan käsittelyyn.

Jos haluat kirjoittajaksi, niin kirjoita ja paljon. Jos haluat hyväksi kirjoittajaksi, opettele vihaamaan tekstiäsi. Tärkein työkalusi on joko virtuaalinen tai aivan oikea roskakori. Ihmisellä on taipumus rakastua tekstiinsä ja siitä luopuminen on äärimmäisen vaikeata. Nyt sinun on harjoiteltava luopumista. Kaikki se kirjoittamasi tarinan teksti, joka ei liity suoraan ideaasi tai johtoajatukseesi, saa mennä. Yllätyt, kun käsikirjoituksestasi katoaa hyvin äkkiä puolet. Sitä ei kannata pelästyä, nyt on vasta siivottu läskit pois ja jätetty luuranko jäljelle.

Käsikirjoitusversiossa numero kaksi sinulla on tiivis teksti, jossa käsittelet ideaasi monin tavoin. Nyt teksti on altis ja paljastaa sinulle puutteensa: onko jokin näkökulma unohtunut? Onko jokin näkökulma teennäinen tai täysin turha? Arvioi tekstiäsi ja ole äärimmäisen kriittinen. Tee muutoksia, kirjoita lisää.

Anna tekstin levätä. Kahdesta kolmeen viikkoa on sopiva aika. Ota se esiin ja ole vihamielinen sitä kohtaan. Olisiko vielä jotakin poistettavaa? Seuraavaksi sinun on mietittävä tasapainottavia elementtejä. Tarvitaanko uusia henkilöitä, toisivatko ne alkuperäistä ideaa paremmin esille, lisäisivätkö ne kiinnostusta? Tämän työstämisen jälkeen sinulla on ideasta tehtynä käsikirjoitusversio numero kolme. On lepuuttamisen aika. Voi kulua kuukausia, ehkä vuosia, mutta huomaat kyllä, milloin tekstisi haluaa tulla uudelleen esiin.

Ota teksti lepuuttamisen jälkeen esille ja ala tutkia sitä draamallisesti ja juonellisesti. Draamallisuus tarkoittaa, että tarinasi päähenkilöllä ideaasi ja johtoajatukseesi liittyen pitää olla jokin ristiriita. Se herättää kiinnostusta ja toimii tapahtumien moottorina. Esimerkiksi onnellisen avioliiton kuvaus pienintä pilkkua myöten ei ole kiinnostavaa. Sen sijaan jos onnellisuuteen ilmestyy särö vaikkapa uskottomuuden muodossa, kiinnostus tarinaan kasvaa kymmenenteen potenssiin. Jos päähenkilösi on uskoton, niin uskottomuuden syyt ovat kiinnostavia. Jos päähenkilösi on uskottomuuden uhri, lukijoita kiinnostaa että selviääkö oikea asian laita koskaan loukatulle osapuolelle ja mitä sitten tapahtuu. 

Ihmisten myötätunto ja inho ovat kirjoittajan ohjailtavissa olevia tunteita. Ristiriitaisuus pitää olla näkyvillä koko tarinan ajan. Dialogeissa ei ole kiinnostavaa se, mitä puhutaan vaan se, mitä jätetään sanomatta ja mitkä ristiriitaiset tavoitteet dialogin taustalla rivien välissä piileskelevät.

Ristiriidat generoivat tapahtumia ja ajavat henkilöitä tilanteesta toiseen. Juoni on looginen kokonaisuus, jossa tapahtumat seuraavat toistaan. Tässä vaiheessa sinun pitää tarkistaa, että kertomuksesi tapahtumat etenevät loogisesti ja ristiriidat kasvavat tarinan huippukohtaan (kliimaksi) asti. Sen jälkeen ristiriitoja aletaan purkaa ja päästään juonesi ja ideasi mukaiseen lopputulokseen.

Juonen ja ristiriitojen käsittelyn aikana huomaat, että kertomuksessa on selviä aukkoja ja lisää liuskoja syntyy. Voi olla, että alussa pois heittämässäsi materiaalissa on tapahtumia käytettäväksi tässä vaiheessa. Ota niitä käyttöön, mutta ole varovainen; omaan tekstin rakastuminen sokaisee helposti.

Tämän jälkeen käsikirjoituksen suhteen on jäljellä enää pientä loppusiivousta. On aika tarttua kielioppiin ja tarkistaa oikeakielisyys, murteet tms. ja alkuperäinen ideasi on näin muuttunut melko lopullisesti hiotuksi käsikirjoitukseksi.

Nyt sinusta tulee todennäköisesti kavereidesi maanvaiva; ystävät väistävät sinua toiselle puolelle katua jos näkevät kainalossasi käsikirjoitusnipun. Ulkopuolisten kommenttien saaminen on kuitenkin hyvin arvokasta. Mikäli mahdollista, käytä ns. rivilukijaa tai –lukijoita ja sen lisäksi myös ammattilaisia, eli kirjallisuuteen ainakin jonkin verran perehtyneitä henkilöitä koelukijoina. Kun saat palautteet, niin harkitse tarvitseeko tekstiisi tehdä vielä muutoksia. Olet jo edennyt pitkälle kirjoittamisen kapealla ja konstikkaalla polulla, mutta vielä on tehtävää ja vaikeita asioita edessä.

Juoni ja draamallisuus ovat hankalia käsitteitä lyhyesti selitettäväksi. Suosittelen sinulle ensinnäkin tutustumista Aristoteleen Runousoppiin. Sieltä selviävät tarinankerronnan perusteet. Aristoteleen runousoppi saattaa olla hankala saada käsiinsä, koska se on loppuunmyyty ja uusia painoksia ei ole näköpiirissä. Suosittelen kääntymistä kirjastojen ja ilmaisutaidon oppilaitosten puoleen.

Draaman ja jännitteen rakentamista käsitellään suomeksi esimerkiksi sivustolla http://elokuvantaju.uiah.fi . Siirry pääsivulta oppimateriaalikartalle ja tutki, mitä löydät kohdan ”käsikirjoitus” alta.

Muista, että kirjoittaminen on loppujen lopuksi poikkitaiteellista työtä. Älä erehdy kuvittelemaan, että vain päähenkilön sisäisen sielunmaailman kuivakas kuvaaminen synnyttää mestariteoksen. Kirjasi henkilöiden täytyy elää ja toimia ja ajatusten ilmetä toiminnan kautta. Sen vuoksi sinun kannattaa tutustua elokuvan maailmaan ja käsikirjoittamiseen; siinä maailmassa toiminta ja sen kuvaus on erityisen tärkeää.

IV - KADONNEEN KUSTANTAJAN METSÄSTYS

Valmis käsikirjoitus näyttää paperilla kauniilta, suorastaan hekumalliselta. Viidennellätoista lukukerralla löydät vielä muutaman kirjoitusvirheen. Onkohan niin kuin yhdyssana vai ei? Hieromista voi jatkaa loputtomiin, mutta jossain kohtaa käsikirjoituksen elinkaarta muutosten tuoma vaiva käy kohtuuttomaksi lopputuloksen paranemiseen nähden. On aika pohtia, mitä käsikirjoituksen kanssa kannattaa tehdä. Plenware Oy:n tekninen johtaja, professori Pauli Kuosmanen on erikoistunut unelmien murskaamiseen ja tässä kirjoituksessa lainaan hänen rooliaan.

Osassa III kerroin hieman johtoajatuksesta ja synopsiksesta ja käsikirjoituksen muokkaamisesta. Nyt on aika miettiä, onko sinulla oikeasti sanottavaa? Onko sanottavasi sellaista, että uskot sille löytyvän lukijoita ja kuulijoita? Käsikirjoitusta ei kannata lähettää eteenpäin, ellei siihen ja sen tärkeyteen itse usko. Jos et usko itse, ei siihen usko kukaan muukaan.

Markkina-alueen kokoon nähden Suomessa on hirmuinen määrä kustantajia. Jokainen kirjailijaksi haluava tietenkin toivoo, että juuri hänen käsikirjoituksensa olisi se kustannuskynnyksen ylittävä, ehkä tulevaisuuden kulttuurimaiseman kirkkaimpana loistava majakka. Aina sopii toivoa, mutta kannattaa muistaa tosiasiat. Suuret ja kuuluisat kustantajat vastaanottavat vuosittain 1000 – 2000 käsikirjoitusta kukin. Näistä kustannuskynnyksen ylittää 0.5 – 1%, eli 10 – 20 käsikirjoitusta per kustantaja saa julkisuutta. Lisäksi suurilla kustantajilla on vakionimiä, joiden teokset julkaistaan joka tapauksessa. 

Sinä, uusi yrittäjä, olet aina heikoilla. Tilannne on vähän sama kuin yrittäisit päästä portsarin ohi ravintolaan valomerkin jälkeen. Jotta onnistuisit, sinulla pitää olla hyvät puhelahjat etkä välttämättä onnistu silloinkaan. Pienillä kustannustaloilla tilanne on hieman toinen. Vastaanotettujen käsikirjoitusten määrä on pienempi ja tapauksesta riippuen täyskustanteen läpimeno-% saattaa olla isompi, jopa 5%.

Hyvä kirjoittamisen taito ei ole tae täyskustannussopimuksesta, muttei siitä haittaakaan ole. Kerron tästä asiasta lisää seuraavassa osassa. Tässä vaiheessa voi sanoa sen, että muu mediajulkisuus ja tunnettuus edesauttaa kustannussopimuksen saamista eikä tällä asialla ole mitään tekemistä kirjoittamistaitosi kanssa.

Miksi näin? Suuret kustantajat toimivat liiketaloudellisilla periaatteilla. Tilanne on hieman sama kuin levy-yhtiöissä. Musiikkipuolella tuotannot suunnitellaan siten, että kymmenestä tuotannosta 1 – 3 kpl on sellaisia, jotka tuottavat todennäköisesti runsaasti rahaa. Loput seitsemän tuotantoa voivat tuottaa tai olla tuottamatta, mutta kolmella ”kaupallisesti varmalla” tuotannolla katetaan muidenkin kulut. Tuntematon kirjailija on samassa asemassa kuin levy-yhtiön riskituotanto; markkinat ovat epäselvät, ostajaryhmästä ei ole hajuakaan ja markkinointiponnistuksen on oltava melkoinen. Vanhalta tutulta nimeltä saadaan vanhaa ja taattua tavaraa, jonka ostajaryhmä ja todennäköinen menekki on jo tiedossa. Suurten kustantajien seula on äärimmäisen tiuha juuri tästä syystä: kaupallisen riskin välttäminen on nykymaailmassa elinehto.

Kun lähetät käsikirjoituksesi suurelle kustantajalle, epärealistiset haaveesi ja karu kaupallinen todellisuus kohtaavat kustannustoimittajan pöydällä. Käsikirjoituksesi täytyy olla todella hyvä, jotta se herättäisi kiinnostusta. Tämän vuoksi varsinkaan suuria kustantajia ei kannata lähestyä millään kertaalleen kirjoitetulla roiskaisulla.

Mitä pitäisi tehdä? Täyskustannussopimuksen saaminen on hankalampaa kuin käsilläkävely Laukontorin ympäri, joten kannattaa tutustua muihin vaihtoehtoihin ja miettiä sanottavansa laatua. Täyskustanteen sijaan käsikirjoituksellesi on tarjolla kaksi vaihtoehtoa: palvelukustanne tai omakustanne.

Palvelukustanteessa kustantaja jakaa riskin sinun kanssasi ja huolehtii omalta osaltaan käsikirjoituksesi käsittelystä: suunnittelee kannet, tekee taiton valmiiksi kirjaksi ja suorittaa perusmarkkinointia sekä esittelymateriaalin valmistuksen. Palvelukustanteen markkinoinnista ja julkisuuden hankkimisesta olet paljolti itse vastuussa. Palvelukustanteen julkaisukynnys on hieman matalampi ja siksi se on varsin palkitseva vaihtoehto. Täyskustannetta kannattaa luonnollisesti aina yrittää, mutta palvelukustanne on monelle tekstille hyvin realistinen vaihtoehto. Sekä täys- että palvelukustanteessa sinun kirjoittajana on oltava valmis siihen, että käsikirjoituksesi saattaa tarvita muokkausta, jopa täydellisen uudelleenkirjoituksen. Mikäli koet tällaisen toiminnan loukkaavaksi tai et jostain muusta syystä suostu käsikirjoituksesi muokkaamiseen, sinulle jää aina vaihtoehdoksi omakustanne.

Omakustanteessa huolehdit itse kaikesta kirjaan liittyvästä markkinoinnista ja tiedottamisesta. Kustannustalo hoitaa kirjasi painatus- ja taittotyön ja laskuttaa sinua tehdyistä töistä. Lopputulokseksi saadulla kirjapinolla voit tehdä mitä haluat: myydä lahjoittaa jne. Tyypillisiä omakustanteita ovat mm. erilaiset kurssiantologiat (runo- ja novellikokoelmat), elämäkerrat ja yksityishenkilöiden muistelmat, eli sellaiset teokset, joilla on arvoa tekijälleen ja hänen lähipiirilleen, muttei laajemmille ihmisjoukoille.

V - MINUSTAKO BRÄNDI?

Nimettömänä kirjoittajana ja käsikirjoitusten lähettäjänä sinun on syytä tottua vastaanottamaan tuoreelta valokopiolta tuoksuvia ”kiitos mutta ei kiitos” –kirjeitä, joissa lähettäjänä on jokin suuri kustantaja. Poliisit puhuvat työssään slangia, jossa rikoksen uhrin ruumis tunnetaan nimellä ”kroppa.” Vähän samaan tapaan puhutaan nimettömien kirjoittajien teksteistä suurissa kustannustaloissa. Ne ovat ”kylmiä” käsikirjoituksia.

Kylmien käsikirjoitusten jono on pitkä kuin nälkävuosi ja erottuakseen jonossa käsikirjoituksesi pitää olla erityisen positiivisesti poikkeava. On mahdollista, että lähettämääsi käsikirjoitusta ei lueta ollenkaan, vaan ennen kesälomille lähtöä kustannustoimittaja putsaa pöytänsä, lakaisee metrin pinon käsikirjoituksia roskakoriin ja lähettää hylkäävät kiitoskirjeet osoitelistan mukaan malttamattomina odotteleville vastaanottajille. Näin ei kuitenkaan tehdä, ainakaan kukaan ei sitä tunnusta.

Nykyajan tirkistelykulttuuri on luonut julkkikset. Kaikki haluavat tietää mitä julkkis tekee, kuinka julkkis syö, kuinka julkkis pesee, kuinka julkkis juopottelee jne. Julkisuudessa elävän henkilön kannalta kirja on vain yksi media muiden joukossa. Julkisuus tuo rahaa ja siksi erityisesti suuret kustantajat ovat halukkaita käyttämään haamukirjoittajia luomaan tarinoita julkkisten nimissä. Edellisessä osassa mainitsin riskialttiit ja riskittömät tuotannot. Julkkiksen varaan on helppoa rakentaa riskitön tuotanto ja saada tuotteelle mainostilaa muissa medioissa.

Vastaavasti kirjoittamalla kannuksensa hankkineen on syytä varautua siihen, että täyskustannussopimuksen mukana on hyväksyttävä muutakin julkisuutta. Television viihdeohjelmat, puhuminen seminaareissa, kirjailijapajat, kurssien vetäminen, ehkä jopa juorujen synnyttäminen ovat osa työtäsi kirjailijana. Sinulle luodaan julkisuuskuva, brändi, josta ihmiset tunnistavat sinut. Sinä edustat tiettyjä asioita ja kansanryhmiä ja sinun odotetaan käyttäytyvän sen mukaan.

Mediaseksikkyys ja mediapeli yleensä ovat asioita, jotka vain täytyy opetella, yleensä kantapään kautta, jos tähän ei ole luontaista taitoa. Jos haluat säilyttää yksityiselämäsi koskemattomana ja olla julkisuudessa vain kirjallisten töidesi kautta, jää urasi todennäköisesti lyhyeksi. Tätä voit tutkia vaikkapa seuraavalla tavalla.

Selvitä muutaman vuoden takaiset Helsingin Sanomien esikoisromaanikilpailun voittajat ja tutki sen jälkeen internetistä mitä heille on kuulunut kilpailuvoittonsa jälkeen. Mitä enemmän henkilö on toitottanut säilyttävänsä yksityisyytensä, sen varmemmin hän on jäänyt yhden romaanin ihmeeksi.

Suurten kustantajien ei yksinkertaisesti kannata pitää talleissaan kirjoittajia, jotka hinkuavat paperille pannuille sanoilleen julkisuutta, mutta ovat samaan aikaan valmiit asettelemaan ehtoja naamataulunsa näyttämiselle lehdissä tai televisiossa. Tällainen ”oikuttelu” vie bisnekseltä pohjan pois. Muista, että suuren kustantajan leivissä ollessasi olet kustantajan tuote ja sinun pitää toimia sen mukaan. Huono tuote ei pysy kovin kauaa valikoimassa. Julkisuuden kanssa voi pelata eikä kaikkea tarvitse kertoa, mutta kirjojesi myyntiä kannattaa olla aina edistämässä mahdollisuuksien mukaan. 7-päiväinen mattinykästely ei ole viisasta, mutta brändiisi sopivia haastatteluja kannattaa aina toki antaa.

Taiteenlajista riippumatta kulttuurin kentässä vallitsee ikuinen kahtiajako. Vähän myyty ja vaikeasti ymmärrettävä teos luokitellaan taiteeksi ja taiteen teko on kulttuuripiireissä arvostettavaa. Taiteella ei elä, ei edes apurahan avulla. Nämä haaveet karisevat hyvin nopeasti ja voit tutustua taiteilijaelämän realismiin esimerkiksi lukemalla Hannu Raittilan teoksen Kirjailijaelämää. Kuriositeettina mainittakoon, että kyseisen teoksen työnimi kirjoitusvaiheessa oli Elukan elämää. Koska apurahoitettu taide ei myy, on suurten kustantajien talleissa runsaasti viihteellistä, paremmin kaupaksi käyvää tavaraa tarjolla. Viihdettä ei kulttuurin kentässä lueta taiteeksi; se on todellisen taiteen pimeä puoli, synkeä äpärälapsi, joka myrkyttää kaiken, mihin se koskee. Tästä jaottelusta ei kannata välittää, vaan pitää tehdä sitä mitä osaa ja mihin pystyy.

Kulttuurin kenttä on loppujen lopuksi melkoisen avara. Sinne mahtuu niin taidetta kuin viihdettäkin. Molemmille löytyy kirjoittajansa ja lukijansa. 

Kun kirjoitat, mieti näitä ajatuksia ja kehitä itseäsi. Jonakin päivänä sinusta voi tulla tähti.

Kulturellein terveisin,

Valkorosvo