29. KUINKA KIRJOITAN KIRJAN?

Monsuunisadetta pidellessä Valkorosvo alkoi siivota kovalevyä, jolle olikin ehitnyt kertyä kaikenlaista tavaraa sekä omiksi että muiden tarpeiksi. Joskus voi tehdä ihan mielenkiintoisia arkeologisia löytöjä omasta bittijäämistöstään.

Jatketaan matkakertomuksia toisella kertaa ja tarjoillaan hieman toisenlainen blogipäivitys. Valkorosvo on kuluvan vuosituhannen puolella pistänyt sanoja jonoon muutaman kirjan verran. Jokunen vuosi sitten eräät tahot pyysivät artikkeleita aiheesta ja jonkinlaista luovan kirjoittamisen kurssiakin Valkorosvo on eksynyt muutaman kerran pitämään.

Valkorosvo tietää, että oman kirjan kirjoittaminen on monen haaveissa, joten aivan ensimmäiseksi kannattaa tutustua aiheeseen vaikkapa tämän 5-osaisen esseen kautta.

I - KIRJOITAN, SIIS OLEN

Jokaisen miehen, ja näinä tasa-arvon aikoina myös naisen, pitää tehdä elämässään kolme asiaa. Ne ovat oman talon rakentaminen, maailman kiertäminen purjehtien ja kirjan kirjoittaminen. Kahdesta ensimmäisestä jokainen voi löytää oppaita sekä internet-tietoa, jopa koulutustakin, mutta viimeisen kanssa saattaa tulla hankaluuksia.

Jokaisella meistä on sanottavaa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Teini-iän mustavalkoinen maailmankuva saa vuosien vieriessä harmaita sävyjä samaan tapaan kuin hiuksetkin. Harmauden lisääntyessä monilla herää tarve kirjoittamiseen; vuosien aikana kertynyttä painolastia täytyy jollain tavalla purkaa. Kaikki asiat eivät voi kiinnostaa kaikkia, joten on helpompi lähteä siitä, että kirjoittaa itselleen selkiyttäen omia ajatuksiaan. Kirjoittamisen ja omien tuntojen purkamisen merkitystä ei pidä vähätellä.

On ihmeteltävän paljon sellaisia, jotka ovat selvinneet suomalaisen sivistämisjärjestelmän seulasta itsetuntoaan suuremmin kolhimatta. Vaikka toisin luulisi, luovalla kirjoittamisella ja koululla ei ole kovin suurta yhteyttä keskenään. Alaluokkien ainekirjoitus on lähinnä lauseiden opettelua. Lukiossa opeteltu esseemäinen vastauskaava on oikein hyvä pohja — sanomalehden yleisönosastoon tarkoitettuun kirjoitukseen.

Vähät siitä, ettei äidinkielenopettaja ymmärtänyt loppusoinnutetulla runolla kuitattua 250 sanan aihetta. Vielä vähemmän kannattaa välittää siitä, miten lukion äidinkielenopettaja kitkerin sanankääntein suoritti ammatinvalinnanohjausta ja patisti nutipäistä oppilasta siirtymään kynänpitelystä mieluummin harjanvarteen. Auktoriteeteilla on usein taipumus erehtyä.

Terveen sielun sanotaan majailevan terveessä ruumiissa. Voi olla, mutta parasta sielun terveydenhoitoa on mielikuvituksen ruokkiminen lukemalla ja kirjoittamalla. Molemmat ovat vain saman asian kaksi eri puolta.

II - SANOJEN TUSKA JA KIRJAN SYNTY

No niin, olet saanut hyvän idean. Niin hyvän, että siitä pitää kirjoittaa tarina, ties vaikkapa ihan kirja. Innosta puhkuen marssit tietokoneelle ja avaat tekstinkäsittelyohjelman. Valkoinen paperijäljitelmä aukeaa eteesi ja kursori iskee odottavasti silmää. Jotenkin sormesi ovat lyijynraskaat. Ideakaan ei tunnu kovin kaksiselta. Siivotakin pitäisi. Ja postin voisi hakea tässä odotellessa. Kuntoilun voisi aloittaa, johan edellisestä lenkistä on vierähtänyt puoli vuotta. Tai jospa keittäisi kahvit?

Kuulostiko tutulta? Ilmiötä kutsutaan valkoisen paperin kammoksi ja se on hyvin yleinen, et ole ongelminesi yksin. Kirjoittamisen tuskaa, vaivaa ja vastusta kuvaa hyvin ja osuvasti alan potilas Claes Andersson kirjassaan Luova mieli. Jokainen ihminen on erilainen ja niin ovat myös tavat valkoisen paperin kammon voittamiseksi. 

Samalla tavalla kuin tupakkalakko vaatii itsekuria, niin tekee myös kirjoittaminen. Tupakkalakossa kaikkein vaikeinta on aloittaminen, päätös kirstunnaulojen katkerasta kaveruudesta luopumisesta. Sama on kirjoittamisessa, tarvitaan vain päätös. Päätös on jokaisella ihmisellä erilainen. Jotkut päättävät kirjoittaa joka päivä 10 liuskaa, paitsi juhlapyhinä ja peräkkäisten pyhien sattuessa viimeisenä. Toiset päättävät olla kirjoittamatta, jos viikonpäivän nimessä on r-kirjain. Kas mokomaa, eikös tänään olekin tirstai, vai onko sittenkin maarnantai?

Kouluopetuksen ansiosta monella on hyvin kehittynyt rimakauhu. Mikäli mielessä muotoiltu lause ei ole täydellinen subjekteineen ja predikaatteineen, niin sitä ei kerta kaikkiaan voi laittaa paperille. Ensimmäiset vapaat ja arkailevat ajatukset tapetaan äidinkielen tunneilta perityllä kieliopillisella kirveellä. Ja taas ollaan ihan alussa tuijotellen valkeaa paperia.

Anna palaa, kirjoita mitä mieleesi tulee ja anna ajatusten virrata vapaasti. Jos kirjoitat aivan ensimmäistä pidempää tekstiäsi, niin pidä huolta siitä, että kirjoitat joka päivä jonkin itsellesi asettaman tavoitteen mukaisesti. Olkoon se vaikkapa kolme liuskaa. Kirjoita joka päivä kolme liuskaa, mutta aivan mistä tahansa. Jos se liittyy tarinaasi, hyvä niin. Jos se ei liity, sitä voi käyttää myöhemmin johonkin. Monet ovat kokeneet hyväksi tavaksi vain kopioida aikakauslehtien artikkeleita, jos pää on muuten tyhjä. Siitä saa rutiinia ja oppii kuin huomaamattaan tunnistamaan hyviä lauseita ja hahmottamaan tekstin muodostamia ajatuskokonaisuuksia.

Sitkeä naputtaminen tuo tuloksia ja jossain vaiheessa alkuperäinen idea alkaa saada sanallisia luita ympärilleen. Tavoitteena on päästä tilaan, jota kutsutaan nimellä Flow. Silloin on syntynyt harvinainen yhteys, jossa tarina elää kirjoittajan päässä ja siirtyy samaan tahtiin tietokoneen kovalevylle tai ruutuvihkoon. Tunteena Flow on etäistä sukua joogan kautta saatavalle transsille; maailma keskittyy ja vain olennaiset asiat jäävät jäljelle. Flow’ta on kahdenlaista, oikeaa ja väärää. Oikea Flow syntyy vain kirjoittamalla ja kirjoittamalla lisää, jolloin tarina alkaa elää omaa elämäänsä.

Väärä Flow on tunteena erehdyttävän samanlainen, mutta sen synnyttämiseen monet käyttävät punaviiniä tai muuta vastaavaa ansatsiöljyä. Väärän Flow’n aikana syntynyt teksti tuntuu kirjoitettaessa suorastaan nerokkaalta, mutta valjun arjen koettaessa nerokkuus häviää krapulan kasvaessa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö kirjoittaessa voisi ottaa punaviiniä. Mittayksikkönä vain kannattaa käyttää mieluummin lasia kuin pulloa.

Kun kirjoitat, niin kirjoita, kirjoita aina vain äläkä välitä muotoseikoista. Tutki ideaasi joka puolelta ja tee työtä. Kirjoittaminen on työtä, paljon kovempaa työtä kuin moni luulee. Rakennuksella loppuvat työt neljältä eivätkä ne seuraa perässä kotiin. Kirjoittaessa työt seuraavat koko ajan mukana; miten sitä ajatuksistaan eroon pääsisi?

III - TUUNAUSTA

Valitettavan yleisen virhekäsityksen mukaan teksti on kerralla valmis. Koulussa ei koskaan kirjoitettu ainetta uudelleen, siksi moni kuvittelee, että teksti on kerran kirjoitettuna kiveen hakattu ja lopullinen. Väärin. Se on hyvä alku, mutta kenenkään kirjailijan kaupan hyllylle päätynyt teos ei ole kertakirjoittamisen tulos. Useimmiten se on kirjoitettu uudelleen kolmeen, ehkä neljään kertaan.

Nyt sinulla on hyppysissäsi jonkin kokoinen nippu paperia, jota ylpeästi nimität käsikirjoitukseksi. Se on oikein, tekemisistään pitää olla ylpeä, kunhan samalla tiedostaa, ettei maailma ja eritoten sinun käsikirjoituksesi ole läheskään valmis. Työ on vasta alussa.

Monen kirjoittajan on vaikea ymmärtää, että ensimmäinen käsikirjoitusversio on vasta aineisto. Se voi olla suht luettavaa tai sitten ei. Nyt alkaa kirjoittajan työn seuraava vaihe, jossa pitää olla armoton ja tuntea itsensä hyvin. Tämä kirjallisen työn vaikein prosessi on jokaisella omanlaisensa, mutta joitakin yleisiä suuntaviivoja voidaan toki vedellä.

Ota ensimmäiseksi alkuperäinen ideasi. Mieti sitä hetki ja kuvaa se mieluummin yhdellä, korkeintaan kahdella lauseella. Tämä vaikuttaa helpolta, mutta aikaa siihen saa helposti kulumaan monia viikkoja. Kun olet saanut tämän tehtyä, niin mieti seuraavaksi kirjoittamaasi aineistoa ja ideasi kuvausta. Kummassakin pitää olla yhteisenä sisältönä jotakin, jota sanotaan johtoajatukseksi. Johtoajatus on usein sananlaskumainen, ehkä vähän banaaliltakin kuulostava väittämä. Esimerkkejä: ”hyvä voittaa pahan”, ”rakkaus voittaa kaiken”, ”onni ja rikkaus eivät ole sama asia” ja niin edelleen.

Miksi tehdä asia näin hankalaksi? Kahdella lauseella kuvattu idea on synopsiksen pohja. Sen ansiosta olet miettinyt ideasi lopulliseen muotoon. Johtoajatus puolestaan on sellainen ideaasi liittyvä väittämä, joka on kirjoittamassasi tarinassa näkyvillä monessa kohtaa taustalla. Kirjasi tarinassa johtoajatus on se asia, mitä tekstilläsi haluat lukijalle väittää; se on sinun mielipiteesi asiasta kirjoittajana ja perustelee miksi tarinasi on kirjoitettu. Tekstisi pitää heijastaa ja peilata johtoajatusta mahdollisimman monin eri tavoin. Kirjasi juoni on se elementti, jolla saat lukijan kiinnostumaan ja lukemaan kaikki esittämäsi variaatiot omasta johtoajatuksestasi. Nyt voitkin siirtyä varsinaiseen työhön, jossa käsikirjoituksesi ensimmäinen versio joutuu rankkaan käsittelyyn.

Jos haluat kirjoittajaksi, niin kirjoita ja paljon. Jos haluat hyväksi kirjoittajaksi, opettele vihaamaan tekstiäsi. Tärkein työkalusi on joko virtuaalinen tai aivan oikea roskakori. Ihmisellä on taipumus rakastua tekstiinsä ja siitä luopuminen on äärimmäisen vaikeata. Nyt sinun on harjoiteltava luopumista. Kaikki se kirjoittamasi tarinan teksti, joka ei liity suoraan ideaasi tai johtoajatukseesi, saa mennä. Yllätyt, kun käsikirjoituksestasi katoaa hyvin äkkiä puolet. Sitä ei kannata pelästyä, nyt on vasta siivottu läskit pois ja jätetty luuranko jäljelle.

Käsikirjoitusversiossa numero kaksi sinulla on tiivis teksti, jossa käsittelet ideaasi monin tavoin. Nyt teksti on altis ja paljastaa sinulle puutteensa: onko jokin näkökulma unohtunut? Onko jokin näkökulma teennäinen tai täysin turha? Arvioi tekstiäsi ja ole äärimmäisen kriittinen. Tee muutoksia, kirjoita lisää.

Anna tekstin levätä. Kahdesta kolmeen viikkoa on sopiva aika. Ota se esiin ja ole vihamielinen sitä kohtaan. Olisiko vielä jotakin poistettavaa? Seuraavaksi sinun on mietittävä tasapainottavia elementtejä. Tarvitaanko uusia henkilöitä, toisivatko ne alkuperäistä ideaa paremmin esille, lisäisivätkö ne kiinnostusta? Tämän työstämisen jälkeen sinulla on ideasta tehtynä käsikirjoitusversio numero kolme. On lepuuttamisen aika. Voi kulua kuukausia, ehkä vuosia, mutta huomaat kyllä, milloin tekstisi haluaa tulla uudelleen esiin.

Ota teksti lepuuttamisen jälkeen esille ja ala tutkia sitä draamallisesti ja juonellisesti. Draamallisuus tarkoittaa, että tarinasi päähenkilöllä ideaasi ja johtoajatukseesi liittyen pitää olla jokin ristiriita. Se herättää kiinnostusta ja toimii tapahtumien moottorina. Esimerkiksi onnellisen avioliiton kuvaus pienintä pilkkua myöten ei ole kiinnostavaa. Sen sijaan jos onnellisuuteen ilmestyy särö vaikkapa uskottomuuden muodossa, kiinnostus tarinaan kasvaa kymmenenteen potenssiin. Jos päähenkilösi on uskoton, niin uskottomuuden syyt ovat kiinnostavia. Jos päähenkilösi on uskottomuuden uhri, lukijoita kiinnostaa että selviääkö oikea asian laita koskaan loukatulle osapuolelle ja mitä sitten tapahtuu. 

Ihmisten myötätunto ja inho ovat kirjoittajan ohjailtavissa olevia tunteita. Ristiriitaisuus pitää olla näkyvillä koko tarinan ajan. Dialogeissa ei ole kiinnostavaa se, mitä puhutaan vaan se, mitä jätetään sanomatta ja mitkä ristiriitaiset tavoitteet dialogin taustalla rivien välissä piileskelevät.

Ristiriidat generoivat tapahtumia ja ajavat henkilöitä tilanteesta toiseen. Juoni on looginen kokonaisuus, jossa tapahtumat seuraavat toistaan. Tässä vaiheessa sinun pitää tarkistaa, että kertomuksesi tapahtumat etenevät loogisesti ja ristiriidat kasvavat tarinan huippukohtaan (kliimaksi) asti. Sen jälkeen ristiriitoja aletaan purkaa ja päästään juonesi ja ideasi mukaiseen lopputulokseen.

Juonen ja ristiriitojen käsittelyn aikana huomaat, että kertomuksessa on selviä aukkoja ja lisää liuskoja syntyy. Voi olla, että alussa pois heittämässäsi materiaalissa on tapahtumia käytettäväksi tässä vaiheessa. Ota niitä käyttöön, mutta ole varovainen; omaan tekstin rakastuminen sokaisee helposti.

Tämän jälkeen käsikirjoituksen suhteen on jäljellä enää pientä loppusiivousta. On aika tarttua kielioppiin ja tarkistaa oikeakielisyys, murteet tms. ja alkuperäinen ideasi on näin muuttunut melko lopullisesti hiotuksi käsikirjoitukseksi.

Nyt sinusta tulee todennäköisesti kavereidesi maanvaiva; ystävät väistävät sinua toiselle puolelle katua jos näkevät kainalossasi käsikirjoitusnipun. Ulkopuolisten kommenttien saaminen on kuitenkin hyvin arvokasta. Mikäli mahdollista, käytä ns. rivilukijaa tai –lukijoita ja sen lisäksi myös ammattilaisia, eli kirjallisuuteen ainakin jonkin verran perehtyneitä henkilöitä koelukijoina. Kun saat palautteet, niin harkitse tarvitseeko tekstiisi tehdä vielä muutoksia. Olet jo edennyt pitkälle kirjoittamisen kapealla ja konstikkaalla polulla, mutta vielä on tehtävää ja vaikeita asioita edessä.

Juoni ja draamallisuus ovat hankalia käsitteitä lyhyesti selitettäväksi. Suosittelen sinulle ensinnäkin tutustumista Aristoteleen Runousoppiin. Sieltä selviävät tarinankerronnan perusteet. Aristoteleen runousoppi saattaa olla hankala saada käsiinsä, koska se on loppuunmyyty ja uusia painoksia ei ole näköpiirissä. Suosittelen kääntymistä kirjastojen ja ilmaisutaidon oppilaitosten puoleen.

Draaman ja jännitteen rakentamista käsitellään suomeksi esimerkiksi sivustolla http://elokuvantaju.uiah.fi . Siirry pääsivulta oppimateriaalikartalle ja tutki, mitä löydät kohdan ”käsikirjoitus” alta.

Muista, että kirjoittaminen on loppujen lopuksi poikkitaiteellista työtä. Älä erehdy kuvittelemaan, että vain päähenkilön sisäisen sielunmaailman kuivakas kuvaaminen synnyttää mestariteoksen. Kirjasi henkilöiden täytyy elää ja toimia ja ajatusten ilmetä toiminnan kautta. Sen vuoksi sinun kannattaa tutustua elokuvan maailmaan ja käsikirjoittamiseen; siinä maailmassa toiminta ja sen kuvaus on erityisen tärkeää.

IV - KADONNEEN KUSTANTAJAN METSÄSTYS

Valmis käsikirjoitus näyttää paperilla kauniilta, suorastaan hekumalliselta. Viidennellätoista lukukerralla löydät vielä muutaman kirjoitusvirheen. Onkohan niin kuin yhdyssana vai ei? Hieromista voi jatkaa loputtomiin, mutta jossain kohtaa käsikirjoituksen elinkaarta muutosten tuoma vaiva käy kohtuuttomaksi lopputuloksen paranemiseen nähden. On aika pohtia, mitä käsikirjoituksen kanssa kannattaa tehdä. Plenware Oy:n tekninen johtaja, professori Pauli Kuosmanen on erikoistunut unelmien murskaamiseen ja tässä kirjoituksessa lainaan hänen rooliaan.

Osassa III kerroin hieman johtoajatuksesta ja synopsiksesta ja käsikirjoituksen muokkaamisesta. Nyt on aika miettiä, onko sinulla oikeasti sanottavaa? Onko sanottavasi sellaista, että uskot sille löytyvän lukijoita ja kuulijoita? Käsikirjoitusta ei kannata lähettää eteenpäin, ellei siihen ja sen tärkeyteen itse usko. Jos et usko itse, ei siihen usko kukaan muukaan.

Markkina-alueen kokoon nähden Suomessa on hirmuinen määrä kustantajia. Jokainen kirjailijaksi haluava tietenkin toivoo, että juuri hänen käsikirjoituksensa olisi se kustannuskynnyksen ylittävä, ehkä tulevaisuuden kulttuurimaiseman kirkkaimpana loistava majakka. Aina sopii toivoa, mutta kannattaa muistaa tosiasiat. Suuret ja kuuluisat kustantajat vastaanottavat vuosittain 1000 – 2000 käsikirjoitusta kukin. Näistä kustannuskynnyksen ylittää 0.5 – 1%, eli 10 – 20 käsikirjoitusta per kustantaja saa julkisuutta. Lisäksi suurilla kustantajilla on vakionimiä, joiden teokset julkaistaan joka tapauksessa. 

Sinä, uusi yrittäjä, olet aina heikoilla. Tilannne on vähän sama kuin yrittäisit päästä portsarin ohi ravintolaan valomerkin jälkeen. Jotta onnistuisit, sinulla pitää olla hyvät puhelahjat etkä välttämättä onnistu silloinkaan. Pienillä kustannustaloilla tilanne on hieman toinen. Vastaanotettujen käsikirjoitusten määrä on pienempi ja tapauksesta riippuen täyskustanteen läpimeno-% saattaa olla isompi, jopa 5%.

Hyvä kirjoittamisen taito ei ole tae täyskustannussopimuksesta, muttei siitä haittaakaan ole. Kerron tästä asiasta lisää seuraavassa osassa. Tässä vaiheessa voi sanoa sen, että muu mediajulkisuus ja tunnettuus edesauttaa kustannussopimuksen saamista eikä tällä asialla ole mitään tekemistä kirjoittamistaitosi kanssa.

Miksi näin? Suuret kustantajat toimivat liiketaloudellisilla periaatteilla. Tilanne on hieman sama kuin levy-yhtiöissä. Musiikkipuolella tuotannot suunnitellaan siten, että kymmenestä tuotannosta 1 – 3 kpl on sellaisia, jotka tuottavat todennäköisesti runsaasti rahaa. Loput seitsemän tuotantoa voivat tuottaa tai olla tuottamatta, mutta kolmella ”kaupallisesti varmalla” tuotannolla katetaan muidenkin kulut. Tuntematon kirjailija on samassa asemassa kuin levy-yhtiön riskituotanto; markkinat ovat epäselvät, ostajaryhmästä ei ole hajuakaan ja markkinointiponnistuksen on oltava melkoinen. Vanhalta tutulta nimeltä saadaan vanhaa ja taattua tavaraa, jonka ostajaryhmä ja todennäköinen menekki on jo tiedossa. Suurten kustantajien seula on äärimmäisen tiuha juuri tästä syystä: kaupallisen riskin välttäminen on nykymaailmassa elinehto.

Kun lähetät käsikirjoituksesi suurelle kustantajalle, epärealistiset haaveesi ja karu kaupallinen todellisuus kohtaavat kustannustoimittajan pöydällä. Käsikirjoituksesi täytyy olla todella hyvä, jotta se herättäisi kiinnostusta. Tämän vuoksi varsinkaan suuria kustantajia ei kannata lähestyä millään kertaalleen kirjoitetulla roiskaisulla.

Mitä pitäisi tehdä? Täyskustannussopimuksen saaminen on hankalampaa kuin käsilläkävely Laukontorin ympäri, joten kannattaa tutustua muihin vaihtoehtoihin ja miettiä sanottavansa laatua. Täyskustanteen sijaan käsikirjoituksellesi on tarjolla kaksi vaihtoehtoa: palvelukustanne tai omakustanne.

Palvelukustanteessa kustantaja jakaa riskin sinun kanssasi ja huolehtii omalta osaltaan käsikirjoituksesi käsittelystä: suunnittelee kannet, tekee taiton valmiiksi kirjaksi ja suorittaa perusmarkkinointia sekä esittelymateriaalin valmistuksen. Palvelukustanteen markkinoinnista ja julkisuuden hankkimisesta olet paljolti itse vastuussa. Palvelukustanteen julkaisukynnys on hieman matalampi ja siksi se on varsin palkitseva vaihtoehto. Täyskustannetta kannattaa luonnollisesti aina yrittää, mutta palvelukustanne on monelle tekstille hyvin realistinen vaihtoehto. Sekä täys- että palvelukustanteessa sinun kirjoittajana on oltava valmis siihen, että käsikirjoituksesi saattaa tarvita muokkausta, jopa täydellisen uudelleenkirjoituksen. Mikäli koet tällaisen toiminnan loukkaavaksi tai et jostain muusta syystä suostu käsikirjoituksesi muokkaamiseen, sinulle jää aina vaihtoehdoksi omakustanne.

Omakustanteessa huolehdit itse kaikesta kirjaan liittyvästä markkinoinnista ja tiedottamisesta. Kustannustalo hoitaa kirjasi painatus- ja taittotyön ja laskuttaa sinua tehdyistä töistä. Lopputulokseksi saadulla kirjapinolla voit tehdä mitä haluat: myydä lahjoittaa jne. Tyypillisiä omakustanteita ovat mm. erilaiset kurssiantologiat (runo- ja novellikokoelmat), elämäkerrat ja yksityishenkilöiden muistelmat, eli sellaiset teokset, joilla on arvoa tekijälleen ja hänen lähipiirilleen, muttei laajemmille ihmisjoukoille.

V - MINUSTAKO BRÄNDI?

Nimettömänä kirjoittajana ja käsikirjoitusten lähettäjänä sinun on syytä tottua vastaanottamaan tuoreelta valokopiolta tuoksuvia ”kiitos mutta ei kiitos” –kirjeitä, joissa lähettäjänä on jokin suuri kustantaja. Poliisit puhuvat työssään slangia, jossa rikoksen uhrin ruumis tunnetaan nimellä ”kroppa.” Vähän samaan tapaan puhutaan nimettömien kirjoittajien teksteistä suurissa kustannustaloissa. Ne ovat ”kylmiä” käsikirjoituksia.

Kylmien käsikirjoitusten jono on pitkä kuin nälkävuosi ja erottuakseen jonossa käsikirjoituksesi pitää olla erityisen positiivisesti poikkeava. On mahdollista, että lähettämääsi käsikirjoitusta ei lueta ollenkaan, vaan ennen kesälomille lähtöä kustannustoimittaja putsaa pöytänsä, lakaisee metrin pinon käsikirjoituksia roskakoriin ja lähettää hylkäävät kiitoskirjeet osoitelistan mukaan malttamattomina odotteleville vastaanottajille. Näin ei kuitenkaan tehdä, ainakaan kukaan ei sitä tunnusta.

Nykyajan tirkistelykulttuuri on luonut julkkikset. Kaikki haluavat tietää mitä julkkis tekee, kuinka julkkis syö, kuinka julkkis pesee, kuinka julkkis juopottelee jne. Julkisuudessa elävän henkilön kannalta kirja on vain yksi media muiden joukossa. Julkisuus tuo rahaa ja siksi erityisesti suuret kustantajat ovat halukkaita käyttämään haamukirjoittajia luomaan tarinoita julkkisten nimissä. Edellisessä osassa mainitsin riskialttiit ja riskittömät tuotannot. Julkkiksen varaan on helppoa rakentaa riskitön tuotanto ja saada tuotteelle mainostilaa muissa medioissa.

Vastaavasti kirjoittamalla kannuksensa hankkineen on syytä varautua siihen, että täyskustannussopimuksen mukana on hyväksyttävä muutakin julkisuutta. Television viihdeohjelmat, puhuminen seminaareissa, kirjailijapajat, kurssien vetäminen, ehkä jopa juorujen synnyttäminen ovat osa työtäsi kirjailijana. Sinulle luodaan julkisuuskuva, brändi, josta ihmiset tunnistavat sinut. Sinä edustat tiettyjä asioita ja kansanryhmiä ja sinun odotetaan käyttäytyvän sen mukaan.

Mediaseksikkyys ja mediapeli yleensä ovat asioita, jotka vain täytyy opetella, yleensä kantapään kautta, jos tähän ei ole luontaista taitoa. Jos haluat säilyttää yksityiselämäsi koskemattomana ja olla julkisuudessa vain kirjallisten töidesi kautta, jää urasi todennäköisesti lyhyeksi. Tätä voit tutkia vaikkapa seuraavalla tavalla.

Selvitä muutaman vuoden takaiset Helsingin Sanomien esikoisromaanikilpailun voittajat ja tutki sen jälkeen internetistä mitä heille on kuulunut kilpailuvoittonsa jälkeen. Mitä enemmän henkilö on toitottanut säilyttävänsä yksityisyytensä, sen varmemmin hän on jäänyt yhden romaanin ihmeeksi.

Suurten kustantajien ei yksinkertaisesti kannata pitää talleissaan kirjoittajia, jotka hinkuavat paperille pannuille sanoilleen julkisuutta, mutta ovat samaan aikaan valmiit asettelemaan ehtoja naamataulunsa näyttämiselle lehdissä tai televisiossa. Tällainen ”oikuttelu” vie bisnekseltä pohjan pois. Muista, että suuren kustantajan leivissä ollessasi olet kustantajan tuote ja sinun pitää toimia sen mukaan. Huono tuote ei pysy kovin kauaa valikoimassa. Julkisuuden kanssa voi pelata eikä kaikkea tarvitse kertoa, mutta kirjojesi myyntiä kannattaa olla aina edistämässä mahdollisuuksien mukaan. 7-päiväinen mattinykästely ei ole viisasta, mutta brändiisi sopivia haastatteluja kannattaa aina toki antaa.

Taiteenlajista riippumatta kulttuurin kentässä vallitsee ikuinen kahtiajako. Vähän myyty ja vaikeasti ymmärrettävä teos luokitellaan taiteeksi ja taiteen teko on kulttuuripiireissä arvostettavaa. Taiteella ei elä, ei edes apurahan avulla. Nämä haaveet karisevat hyvin nopeasti ja voit tutustua taiteilijaelämän realismiin esimerkiksi lukemalla Hannu Raittilan teoksen Kirjailijaelämää. Kuriositeettina mainittakoon, että kyseisen teoksen työnimi kirjoitusvaiheessa oli Elukan elämää. Koska apurahoitettu taide ei myy, on suurten kustantajien talleissa runsaasti viihteellistä, paremmin kaupaksi käyvää tavaraa tarjolla. Viihdettä ei kulttuurin kentässä lueta taiteeksi; se on todellisen taiteen pimeä puoli, synkeä äpärälapsi, joka myrkyttää kaiken, mihin se koskee. Tästä jaottelusta ei kannata välittää, vaan pitää tehdä sitä mitä osaa ja mihin pystyy.

Kulttuurin kenttä on loppujen lopuksi melkoisen avara. Sinne mahtuu niin taidetta kuin viihdettäkin. Molemmille löytyy kirjoittajansa ja lukijansa. 

Kun kirjoitat, mieti näitä ajatuksia ja kehitä itseäsi. Jonakin päivänä sinusta voi tulla tähti.

Kulturellein terveisin,

Valkorosvo