51. NELJÄS SUURVALTA JA SUURI SUUNNITELMA

Hyvää aamupäivää,

Image-lehden (image.fi) sivuilla julkaistaan useampaa blogia. Yksi kuuluisimmista on Uuninpankkopoika Saku Timosen blogi. Usein Saku Timonen kirjoittaa ihan viisasta tekstiä, mutta toisinaan hän sortuu aikamoisiin ylilyönteihin. Saku Timonen on moneen otteeseen muistuttanut, kuinka pitää ottaa asioiden taustoista selvää ennen kuin kirjoittaa. Oman neuvon seuraaminen voisi olla toisinaan hyväksi. Brysselin terrori-iskujen jälkeen kirjoitettu päivitys kyseisessä blogissa on hieman kyseenalaista ulvontaa susikuorossa. Valkorosvon kannalta katseltuna erikoiseksi asian tekee se, että tähänkin päivitykseen on jotenkin onnistuttu ujuttamaan tuo ah aina niin yleispätevä rasistivalitus ja ”persujen selkäytimestä” tulevat twitterioksennukset. Blogin uskottavuuden kannalta voisi myös olla parempi, ettei ainakaan kovin ahkerasti viljeltäisi sanoja tyyliin ”roskajulkaisu” ja muuta vastaavaa. Asiallisuuteen pyrittäessä asiallinen kieli on parempi väline kuin alkaa kovin alleviivaileva mustamaalaaminen.

Vaan sattuuhan näitä ylilyöntejä, kun tuohtumus ottaa ylivallan. Toisinaan kuitenkin voisi olla parempi pitää sometaukoa ennen kuin alkaa kirjoitella ihan mitä sattuu. Sen vuoksi Valkorosvokaan ei tuoreeltaan ole ollut esitelmöimässä Islamilaisen Kalifaatin tekemisistä ja Brysselin tragediasta. Mutta nyt on aika laittaa muutama sananen tästäkin aiheesta nettikansan ihmeteltäväksi.

Edellisessä blogipäivityksessä Valkorosvo kyseli, miksei Islamilaisen Kalifaatin tekemisiä ole analysoitu suomalaisessa mediassa? Syyt ovat varmaan moninaiset, mutta kun kunnon analyysia ei kuulu, niin Valkorosvo koettaa valottaa asiaa hieman. Lisää tekstiä löytyy Sande Parkkosen blogista, jos jompi kumpi lukijoista kokee asian kiinnostavaksi. Valitettavasti osa linkitetyistä lähteistä ei ole suomenkielisiä, joten kannattaa harjoitella vähän rallienglantia vaikka sanakirjaa apuna käyttäen.

Tämänaamuisessa kirjoituksessaan Helsingin Sanomat näyttää, että taustatyötä osataan tehdä, mutta vähän puolitiehen oli analyysi jäänyt. Samaten terrori-iskuille oli saatu analyysin tuloksena melko erikoinen syy.

Hiljattain Ilta-Sanomat kyseli toimittajansa suulla, että olemmeko sodassa? Vastaus on: kyllä. Nykyään sodat ovat vain toisenlaisia kuin aikanaan. Sotaa käydään kulisseissa ja valtaosa operaatioista perustuu harhautuksiin ja soluttautumiseen. Entisaikain rintamasodankäynti on muuttunut sissisodankäynniksi, jossa ei ole minkäänlaisia rehellisyys- tai kunniasäännöksiä. Geneven sopimuksen teksti on hyvin käypää – vessapaperiksi. Yksi asia on kuitenkin vanhassa ja uudessa sodankäynnnissä sama: sodan aloittava osapuoli haluaa saada valtaa, pinta-alaa, omaisuutta, luonnonvaroja, tai Hitlerin ilmaisua käyttääkseni ”elintilaa” (Lebensraum).

Islamilainen Kalifaatti syntyi USA:n epäonnistuneen Irak-politiikan raunioista. Naomi Klein käsittelee kattavasti tätä aihetta kirjassaan ”Tuhokapitalismin nousu”. Ja kuten Helsingin Sanomissa todettiin, USA:n Irakissa toimineista kidutuskeskuksista nousivat radikalisoituneet ainekset, jotka nykyään toimivat Islamilaisen Kalifaatin johtoportaassa. Ajatus Islamilaisesta suurvallasta oli elänyt jo aiemmin ja sillä on historialliset perinteet. Aiemmin tuo tunnettiin Ottomaanien valtakuntana, joka sittemmin tuhoutui tunnetuin seurauksin. Eli samalla tavalla kuin USA, Kiina ja sittemmin Venäjä ajattelevat itseään suurvaltoina, samoin toimii myös Islamilainen Kalifaatti.

Yksioikoisessa some-keskustelussa Islamilainen Kalifaatti esitellään pelkästään kiihkouskovaisena joukkona muslimityperyksiä. Sitä ei kannata tehdä, sillä Islamilaisen kalifaatin johtoporras on hyvinkin sivistynyttä, vain tarkoituksella brutaaliksi tehty ulkokuori hämää. Täydelliset typerykset eivät saisi valtaamallaan alueella aikaiseksi yhteiskunnallista järjestystä, omia lakejaan ja viranomaistoimintaa siinä laajuudessa kuin jo nyt on tehty. Samoin typeryksiltä ei onnistuisi median hallinta ja propagandan hyväksikäyttö siinä laajuudessa ja niillä keinoin kuin Islamilainen Kalifaatti parhaillaan tekee. Aina voidaan keskustella siitä, ovatko lait oikeita, toimivatko viranomaiset oikein jne., mutta olennaista tässä on se, että Islamilainen kalifaatti pystyttää valtaamillaan alueilla järjestäytynyttä yhteiskuntaa, jossa sovelletaan islamilaista lakia. Demokratia -sanaa ei voi eikä kannata sotkea samaan lauseeseen, pikemminkin voisi puhua ääri-islamilaisesta maailmanjärjestyksestä.

Islamilaisen Kalifaatin mielihalut ovat olleet länsimaiden tiedossa jo vuodesta 2005. Tästä linkistä löytyy kuvaus toimenpideohjelmasta, joka alun perin on julkaistu ensimmäisen kerran Der Spiegel -lehdessä. Toimenpiteet on jaettu seitsemään vaiheeseen ja juuri nyt ollaan menossa vaiheissa 5 ja 6. Tavoitteena on saada aikaan islamilainen suurvalta vuoteen 2020 mennessä. Eurooppalaista hyväuskoisuutta osoittaa se, että oikeastaan mitään näkyvää ei ole tehty eli valmistauduttaisiin selväsanaisesti esitettyyn uhkakuvaan. Voi olla, että kulisseissa tiedustelupalvelut ovat tehneet jotakin, mutta julkisesti näkyvät teot ovat olleet kovin vähäisiä. Siis: EU:n kansallisuuksia ei ole edes haluttu saattaa tietoiseksi mahdollisesta tulevasta kriisistä.

Islamilaisen Kalifaatin suuri lajentumissuunnitelma. Alueet perustuvat Ottomaanien valtakuntaan laajennettunaPohjois-Afrikan alueilla sekä Intialla ja muutamalla muulla aasialaisella valtiolla.

Kartan mukaisesti on aivan perusteltua kysyä, miksi Islamilainen Kalifaatti terrorisoi muuta Eurooppaa, jos heidän haluamansa alueet Euroopan suunnalla rajoittuvat Turkkiin, Kreikkaan, entisen Jugoslavian alueeseen ja Espanjaan? Vastaus on puhtaasti taktinen. Jos Islamilainen Kalifaatti on asettanut EU:n vihollisekseen, silloin tietenkin pyritään lamauttamaan vihollisen johtokeskukset, eli käytännössä kolme manner-EU:n merkittävintä kaupunkia ollen Pariisi, Berliini ja Bryssel. Roomalla on lähinnä uskonnollisen symbolin merkitys. Hyökkäämällä vihollisen johtokeskuksiin aiheutetaan mahdollisimman paljon vahinkoa, hyödynnetään yllätysmomenttia ja aiheutetaan pelkoa; ”jos me emme täällä Euroopan ytimessä ole turvassa, niin missä sitten?” Ei mitään uutta auringon alla: Hitler sovelsi samaa periaatetta Moskovan suhteen, mutta epäonnistui. Länsimaat sen sijaan onnistuivat ja Berliinistä ei jäänyt jäljelle juuri mitään.

Tuhot, uhrit, yllätys ja pelko horjuttavat EU:n muutenkin huteria rakenteita ja saavat maat vetäytymään erilleen. Tämä kehitys on jo alkanut, kun eräät maat aitaavat rajojaan. Kun EU:n yhtenäisyys on saatu rikottua, yksittäiset EU-maat ovat helpompia saaliita Islamilaiselle Kalifaatille.

Valkorosvo mainitsi jokunen kappale aiemmin, että Islamilainen Kalifaatti käyttää toiminnassaan sissisodan periaatteita. Islamilainen Kalifaatti soveltaa samaa taktiikkaa kuin suomalaiset kaukopartiomiehet aikoinaan vihollisen selustassa toimiessaan. Tai ranskalainen vastarintaliike soluttautuessaan saksalaiseen miehityshallintoon. Islamilaisen Kalifaatin sabotaasitekoihin koulutetut taistelijat soluttautuvat Eurooppaan pakolaisvirran seassa ja hyödyntävät sisämarkkina-alueen avoimia rajoja, kun asettautuvat mahdollisten sopivien kohteiden läheisyyteen. Mitä enemmän pakolaisia kohdealueella on, sitä helpompaa on naamioitua ”yhdeksi monien joukossa” ja odottaa sopivaa hetkeä.

Ennen Schengen -sopimuksen aikaa maahantullut ja pakolaisstatusta haluava pysyi juuri siinä maassa, missä hakemusta käsiteltiin. Silloin tilanne oli hallinnassa ja tulijoiden tarkoitusperistä sai helpommin selvää. Nykyisen Schengen -vapauden vallitessa pakolaisstatusta haluava pystyy (vaikkei saisi) muuttamaan maata Schengen -alueella ja eurooppalaisen hövelismin mukaan vahinko kiertää niin kauan, kunnes joku sille jotakin tekee. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa Ruotsin taannoinen toiminta, kun pakolaisille järjestettiin kauttakulkumatka Suomen rajalle Haaparantaan. Koska näillä ihmisillä ei ole biometrisiä passeja tai papereita ollenkaan, viranomaiset kadottavat hyvin äkkiä tiedon henkilöiden todellisista olinpaikoista. Jos kyseessä on tavallinen hätää pakeneva ihminen, asialla ei ole niin suurta väliä, mutta jos kyseessä on soluttautuja, asia on paljon huolestuttavampi. Tämän liikehdinnän jälkeen viranomaiset tietävät, että mahdollinen terroristi on jossain päin Eurooppaa, mutta missä?

Eurooppa on alkanut vihdoin herätä todellisuuteen. Ikävää sinänsä, että herätyskelloina toimivat Pariisin ja Brysselin tapahtumat. Vaan monesti politiikka on sellaista, että vasta ”riittävä” määrä ihmisuhreja saa aikaan muutoksia ja synnyttää todellisen keskustelun tai pakottaa ryhtymään toimenpiteisiin. Tiedustelupalvelut ovat astuneet ulos luolistaan ja kertovat, että Euroopan alueella olisi noin 400 potentiaalista Islamilaisen Kalifaatin taistelijaa. Tätä tietoa ei voi varmentaa, mutta määrä saattaa olla tuota suurempi. Leikitäänpä hieman ajatusleikkiä. Jokaiseen terrori-iskuun voisi kuvitella tarvittavan 2 taistelijaa à 400 /2 = 200 mahdollista iskua. Kiitos hyvän viranomaisten tiedustelutoiminnan, näistä onnistutaan estämään 90% à 20 iskua ei voida estää. Brysselissä näitä tapahtui 2 kpl. 18 on vielä jäljellä. Valkorosvo ei halua jatkaa mielikuvittelua pidempään. Jokainen voi itse arvioida kuinka monta uhria saattaa vielä pahimmassa tapauksessa tulla.

Kuten Valkorosvo on aiemmissa teksteissään monta kertaa sanonut, suomalainen rasismi-suvakki -keskustelu on sinällään aika hupaisaa ja sen lisäksi nykypäivänä todella pahasti sivuraiteella. Edellä kerrotut asiat voi jokainen englantia ymmärtävä helposti tarkistaa ja Valkorosvo laittaa lopuksi muutaman linkin, joista voi aloittaa, jos ei blogitekstiä usko.

Jos rajoilla ovat nyt ovet sepposen selällään, niin kannattaisi laittaa ne rakoselleen ja palkata paremmat portsarit vahtimaan kuka on tulossa. Toinen vaihtoehto saattaa olla hyvin pian Suomessakin totta: kaduilla pasteerailevat sotilaat kovat piipussa niin kuin nyt jo keski-Euroopassa on. Valkorosvo huomasi tämän lomaillessaan muutama viikko sitten Espanjassa. Sotilaiden valvonta oli hyvin näkyvää lentoasemilla, vaikka rynkkyä kohtalaisen rennosti vielä kannateltiinkin.

Blogipäivityksessä #47 Valkorosvo käsitteli USA:n roolia ja friedmanilaisen maailmanjärjestyksen tavoitteita. Kuten kävi ilmi, jenkit ovat taitavia keksimään iljettäviä aseita, ja tarkoitus usein pyhittää keinot. Näyttää siltä, että Islamilainen Kalifaatti on USA:n työkalu, jolla saattaa Eurooppa sekasortoon. Kuten on käynyt ennenkin, jenkit eivät saa aseitaan pysymään kurissa ja seuraukset voivat olla ennalta-arvaamattomat. On hyvin todennäköistä, että Islamilaisen Kalifaatin johtoportaalla on hieman eri agenda kuin Washingtonissa on ajateltu. Silloin jenkkien kavereista tulee vihamiehiä ja välienselvittely saattaa tapahtua Euroopan maaperällä.

Linkkejä luettavaksi:

Saudi-Arabia Islamilaisen Kalifaatin takapiruna (Haaret’z /Israel)

Amerikkalaiset kouluttavat Islamilaisen Kalifaatin joukkoja (WND /Australia)

Amerikkalaiset kouluttavat Islamilaisen Kalifaatin joukkoja (Reuters)

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIAkantaa kortensa kekoon (Australian National Review)

Islamilaisen Kalifaatin taistelijoiden vaatehuolto pysäytettiin Espanjan poliisin toimesta

PS.

Aasian suunnalla on monessa paikassa tapana, että matkalaukut läpivalaistaan ennen kuin pääsee edes sisään lentoasemalle. Kannattaisikohan samaa tapaa alkaa soveltaa Euroopassa?

Normipäiväterveisin,

Valkorosvo

50. KOTIRYSSÄSTÄ KOTIBRYSSÄÄN

Hyvää ja hikistä iltapäivää, 

Mikähän siinä on, että julkisten keskustelujen perusteella suomalaisten täytyy aina olla rähmällään johonkin ilmansuuntaan? Jos ei kuunnella Kremlin kuiskauksia, niin ollaan hakemassa korkeampaa johdatusta Brysselistä. Valkorosvo ei voi ymmärtää. Tehtaankadulla korvamerkitty kotiryssä on vaihtunut innokkaasti lobbaavaan, simpukoita ja valkoviiniä tarjoilevaan kotibryssään.

Sanotaan, että kansan poliittinen muisti on lyhyt. Valkorosvo on asiasta eri mieltä. Kyllä monella on vielä muistissa, miten moni nykyisin harmaana eminenssinä vaikuttava poliittisen eliitin jäsen lauleskeli 1990-luvulla lastenlaulua hieman uusin sanoin: ”Kas näin kääntyy takki, ja takki kääntyy näin...”

Tiedonvälityksen ja median lieka on nykyään yhtä lyhyt kuin ennen takinkääntöä. Ennen Neuvostoliiton romahdusta totuus oli yhdenlainen, nykyisin se lienee toisenlainen, varmaksihan tuota ei voi sanoa.

(c) Kari Suomalainen. Näin vanhempi toimittaja opasti nuorempaa ennen Suurta Takinkääntöä. Nykyään jotkin asiat ovat toisin. Vai ovatko?

Näin maanantaiaamuna Valkorosvoa kuitenkin suomalaisia lehtiä aamukahvin kera lueskeltuaan häiritsee hirmuisesti se, mitä ei kerrota. Juu juu, on nähty Susanna Penttilän halkiohame, ja kuinka lyhyt se Toivasen pikkumusta olikaan. Ja on jaettu Jusseja ja Emmoja. Ja joku kyselee että mikä vitun JVG? Ja joku pahoittaa mielensä, kun hänen puhelaulunsa ei olekaan kuuluisaa kautta koko Suomen. Rosa Meriläinen on taas kertonut näkemyksenään, että kyllä ihmisellä on, jos ei nyt satoja niin ainakin kymmeniä eri sukupuolia ja identiteettejä.

Miksei mikään media kerro vaikkapa päivittäin, kuinka transatlanttisen vapaakauppasopimuksen neuvottelut etenevät (TTIP)? Missä viipyvät analyysit kyseisen sopimuksen vaikutuksesta Suomeen? Kuinka kummassa hallituksella on hirmuinen kiire tuoda hallintarekisteri uudelleen käsittelyyn juuri nyt? Ja miksi ynnä mikä pakko on yhtiöittää kansallismaisemaa? Kaikkihan sen tietävät, että valtion omaisuuden yhtiöittäminen tarkoittaa kyseisen omaisuuden siirtämistä demokraattisen valvonnan ulottumattomiin. Tuskin menee kolmea vuotta pidempään kun osan Suomen Lapista omistaa esimerkiksi Nestle. Noin yleisellä tasolla tiedoksi: EU ei määrittele mitä valtio voi omistaa ja mitä ei. Sen sijaan EKP:n ja IMF:n yhteistyössä muodostama troikka voi esitellä vaatimuksia, kuten tehtiin Kreikassa, kun valtio pakotettiin yksityistämään valtion yrityksiä ehtona apupaketeille.

Minkä vuoksi Ranskan (Calais, Pariisi) ja Ruotsin (Malmö, Tukholman lähiöt esim. Tensta) mellakoinnit kuitataan suomalaisissa lehdissä pikku-uutisina jos ollenkaan? Tai yhä kovemmaksi käyvä keskustelu yleisestä turvattomuudesta Ruotsisssa? Minkä vuoksi USA:n tekemisiä maailmalla ei kritisoida? Kuka suomalainen tutkiva journalisti vaikkapa Suomen Kuvalehdessä ottaisi selvittääkseen IS:n rahavirrat; miten ne toimivat ja mitkä ovat niiden alkulähteet?

Maailmalla on jo kauan ollut tiedossa, että IS:n takapiruina toimivat USA, Israel ja Turkki. Missä viipyy ihan selvällä suomella kirjoitettu analyysi, miksi näiden maiden kannattaa rahoittaa IS:n toimintaa ja mihin ne sillä pyrkivät? Jos juttujen kirjoittaminen on vaikeaa, voi aloittaa vaikkapa tekemällä synteesin siitä, mitä maailmalla, sekä Euroopassa että Euroopan ulkopuolella, kirjoitetaan. Tämä voi olla ihan hyvä metodi tehdä journalismia, saihan tässä Jessikka Arokin ihan palkinnon moisella työllä. Ikävä kyllä lähdekritiikki taisi pettää ja toimittaja kuorrutti juttunsa lievää isommin vainoharhoin. Toisin sanoen, ”journalismista” tuli ihan kivasti rakenneltu ja jäsennelty mielipide, ei muuta.

Jos vain on mahdollista, kannattaa omaa maailmantuskaansa lisätä seuraamalla esimerkiksi BBC:n uutisia ja Al Jazeeran englanninkielisiä lähetyksiä. Sekä tukkua ulkomaisia lehtiä, mieluummin Euroopan ulkopuolisia sellaisia. Valkorosvo kutsuttiin hiljattain Facebookissa osallistumaan EN KOSKAAN -haasteeseen. Pari kommenttia on laitettu jo menemään. Kolmas täytyy sinne huomenna lisätä. Ja tänään laittaa se tähän: EN KOSKAAN enää luota suomalaiseen (valta)mediaan ja sen esittämään luovasti muunneltuun ”totuuteen”.

Edellinen lause olisi oikein mukava perua ja kääntää takkinsa, mutta valitettavasti siihen ei taida olla aihetta. Eikä taida tullakaan. Vaan mikäs siinä, käyhän se faktojen tarkistelu muilla sivuilla vieraillessa. Ja samalla pysyy englanti hyvin mielessä.

Mediaskeptisin terveisin,

Valkorosvo

49. KANSAINVÄLISYYSKASVATUSTA

Suvaitsevaisten periaatteiden mukaan kaikki ihmiset ovat samanlaisia, suhtautuvat elämään samalla tavalla ja kaikki ovat, luonnollisesti, liikkeellä vain hyvin tarkoituksin. Lukija päätelköön itse, miten paljon edellisestä lauseessa on totuutta ja mikä kuvitelmaa.

Kuvan (c) Markku Mäkelä

Valkorosvolla on kunnia työskennellä todella kansainvälisessä yrityksessä (ks. aiemmat blogipäivitykset). Senpä vuoksi Valkorosvon käsitys aiheesta poikkeaa tämän blogipäivityksen ensimmäisen lauseen väittämistä jonkin verran.

Otetaan esimerkiksi suhteellisen yksinkertainen homma: pitää mennä metsään ja tehdä motti halkoja. Miten erilaiset kansallisuudet mahtavat tähän suhtautua?

***

SUOMI

Suomalainen lähtee metsään vaikka on vielä niin pimeää, ettei eteensä näe. Sen vuoksi käykin niin, että kirves lipsahtaa sormeen. Pätkä jää hangelle, kyllähän se motti on saatava aikaiseksi ennen aamukahvia. Kun homma on valmis, ostaja saapuu paikalle ja toteaa, että eihän tämä ole motti, puuta on vain 0.98 m3.

Suomalainen vittuuntuu, menee kotiin ja suoraan saunaan. Saunan jälkeen metsämies ottaa pullon kossua suurimpaan ketutukseen ja päättää, että ”tuolle saatanan veivikaulalle en myy enää yhtään puuta. Ikinä.”

RUOTSI

Ruotsalainen nauttii aamukaffettaan ja toteaa, että ulkona on aivan liian kylmää. Vaan asuuhan kylällä ”en jävla Finne”, sehän voisi moisen homman hoitaa. Ruotsalainen muistaa, että kylälle muuttanut suomalainen on jo kuitenkin aika iäkäs eikä välttämättä selviä hommasta yksin. Niinpä hän tilaa suomalaiselle avuksi pari kylälle hiljattain kotoutunutta irakilaista.

Puoli päivää kuluu seurakunnan diskuteeratessa yksityiskohdista, jotta kaikki olisivat samaa mieltä. Motti tulee valmiiksi illan pimetessä ja irakilaiset hoidattavat paleltuneita sormiaan paikallisessa päivystävässä terveyskeskuksessa. Suomalainen istuu illalla yksin saunassa ja miettii mahtoiko se herraskainen ruotsalainen sittenkin jotenkin kusettaa häntä.

NORJA

Ei. Ei. Me puhumme nyt haloista. Mottia ei voi tehdä turskasta tai merilohesta.

SAKSA

Toimeksiannon saatuaan saksalainen häipyy heti paikalta palatakseen uudelleen seuraavana aamuna. Tällä kertaa saksalaisella on mukanaan huolellisesti tehdyt rautaiset mittakepit, joiden avulla hän merkitsee tismalleen mihin kohtaan ja minkä kokoinen syntyvä motti on. Tarkkojen mittausten jälkeen saksalainen siirtyy metsätöiden käytännön osuuteen, jos hän on maalta kotoisin. Mikäli hän on kotoisin kaupungista, saksalainen hommaa avuksi pari turkkilaista siirtotyöläistä.

Motti on kummassakin tapauksessa valmiina puoliltapäivin ja näyttää erittäin asialliselta; mitta on tehty täyteen. Ostaja latoo halot mielissään peräkärryyn ja tajuaa vasta kotona, että maksoi 1 m3:stä halkoja, mutta kärryistä löytyy vain 0.7 m3.

INTIA

Mikä motti?

KIINA

Toimeksiannon saatuaan kiinalainen häipyy paikalta ja tulee piakkoin takaisin kuusi kaveria mukanaan. Alta tunnin kiinalaiset ovat selvittäneet, että samanlaista mottia ovat tekemässä suomalainen, saksalainen ja ruotsalainen. Loppupäivän he kuluttavat vierailemalla järjestelmäkameroin varusteltuina kaikilla kolmella työmaalla. Etsimet rapsahtelevat ja muistikortit täyttyvät eri kulmista otetuista kuvista.

Seuraavana päivänä työt alkavat heti aamusta ja illansuussa metsän siimeksestä löytyy 9 mottia halkoja odottelemassa ostajaa.

USA

Punaniskan saadessa toimeksiannon hän ottaa ensin yhteyttä lakimieheensä. Pykälänikkari singahtaa salamana paikalle ja pakottaa toimeksiantajan hyväksymään sopimuksen, jossa kaikki mahdolliset ja mahdottomat immateriaalioikeudet ja materiaalioikeudet siirretään toimeksiantajalta punaniskalle. Mikäli työmaalla sattuu onnettomuuksia, niistä on vastuussa toimeksiantaja yksin.

Kun sopimukset on allekirjoitettu, punaniska tuo paikalle John Deeren ja tukun työkaluja. Valmista syntyy varttitunnissa, mutta toimeksiantaja ei ole kovin tyytyväinen: valmis puupino näyttää pieneltä, eikä ihme, sillä kuutiojalka on hieman eri asia kuin kuutiometri.

NEPAL

Nepalilaisen saatua toimeksiannon hän hommaa paikalle muutaman kaverinsa ja pari ammattiyhdistysaktiivia. Ensin pidetään työmaakokous, jonka tarkoituksena on sopia miten monta prosenttia mahdollisesta myyntivoitosta kuuluu ammattiyhdistykselle. Mikäli toimeksiantaja ei suostu jakamaan myyntivoittoa, nepalilaiset menevät lakkoon.

Ankaran tinkimisen jälkeen päästään sopuun myyntivoiton jaosta ja hommat voivat alkaa. Sattuu vain käymään niin, että yhdellä nepalilaisella on perheongelmia, toisen lapsi on menossa naimisiin ja kolmas tuntee itsensä muuten vaan sairaaksi. Lisäksi huomenna on kansallinen juhlapyhä. Porukka katoaa työmaalta saman tien.

Kolmen päivän päästä iskuryhmä ilmestyy mestoille uudelleen ja metsää kaatuu. Syntyvä motti täyttää mitat reilusti, mutta toimeksiantaja on hieman hämmentynyt, kun kaikki puiden välit on täytetty risuilla ja havuilla.

FILIPPIINIT & MALESIA

Toimeksiannon saatuaan nämä herrat katoavat hetkeksi ja tulevat kohta takaisin muutaman kaverin kanssa. Toimeksiantaja katselee tyytyväisenä kuinka metsää kaatuu.

Ilta pimenee ja toimeksiantaja ihmettelee mitä tapahtuu, kun nuotiotuli loimottaa puiden välistä. Hän menee katsomaan ja näkee koko köörin istumassa nuotion ympärillä ja laulamassa iloisia lauluja. 12 täyteen mittaan tehtyä mottia nököttää muutaman pystyyn jätetyn puun varjossa.

Porukan nokkamies nappaa toimeksiantajan mukaan rinkiin ja tarjoaa syötävää juhlan kunniaksi. Toimeksiantajan maistellessa chilipitoista evästä porukan nokkamies kysyy: ”tullaanko huomenna tekemään samanlainen urakka?”

JAPANI

Toimeksiantaja vaihtelee kohteliaisuuksia japanilaisen kanssa ja tulee samalla juoneeksi litran teetä. Kusettaa.

Japanilainen hankkii avukseen muutaman kaverin ja painuu metsään tekemään homman pois. Kolmen tunnin kuluttua japanilaiskööri tulee pois pusikosta ja toimeksiantaja menee uteliaana tutkimaan mitä herrat ovat saaneet aikaseksi.

Toimeksiantaja näkee läjän säntillisiä halkomotteja. Mutta minkä ihmeen takia jokainen puu on kiillotettu? Ja miksi kaikkien pystyyn jätettyjen puiden oksat on typistetty?

***

Halkaisukirvesmäisin terveisin,

Valkorosvo

48. TRUST BUT CONTROL - LUOTA, MUTTA TARKISTA

Aurinkoista aamupäivää,

Valkorosvo sai Naomi Kleinin kirjan luettua loppuviitteitä myöten. Täytyy sanoa, että globalisaation varjolla harjoitettu dollarikolonialismi on yksi ihmiskunnan suurimmista huijauksista, joka on maksanut aivan liian monen ihmisen hengen ja tulevaisuuden. Hollantilaisten tulppaanikeinottelu muutama sata vuotta sitten oli vain pikkupuuhastelua, vaikka se ajoikin silloisia mahtavia yhtiöitä ja jopa Hollannin valtion tuhon partaalle.

Eilen piti suorittaa ravintotäydennystä paikallisessa supermarketissa, kun ei syömättäkään hengissä pysy. Valkorosvo osteli kaikenlaista tarpeellista tiskiaineesta lähtien ja saatuaan kärryn täytettyä oli aika siirtyä kassajonoon. Jossain aiemmassa blogipäivityksessä Valkorosvo mainitsi, että Aasiassa noudatetaan kaikkialla periaatetta ”Trust but Control”. Kassajonossa oli aikaa mietiskellä asioita ja tuli todettua, että tästä kannattaa kirjoittaa pienehkö blogipäivitys.

Paikallisen supermarketin kassajonot ovat todellakin hitaita. Se ei ole kaupan ongelma, vaan sama ilmiö toistuu ihan missä tahansa kaupassa rupisesta pikkukioskista kaupungin suurimpaan supermarkettiin. Miksi? Vastaus on yksinkertainen: kassat ovat yksinkertaisesti niin tarkkoja. Tarkkuus ja kontrolli näkyy monessakin asiassa. Jos linjalla on 4 purkkia soodaa, jokainen niistä vedetään hintatarkistukseen erikseen. Jos niitä on 24 purkin valmis paketti, ei kelpaa että tarjoaa hyllystä otettua samaa erillistä purkkia, vaan kassa kaivaa kartongista yhden purkin ja sen jälkeen laskee onko niitä tosiaan 24 kpl pakkauksessa vai kenties jotakin muuta. Pakkausta revitään sen verran auki, että varmasti voidaan ottaa asiasta selvää.

Valkorosvon lähi-CityMart. Myymälävarkaus mielessä? Huomatkaa keltaiseen paitaan pukeutunut hyllyvälivahti.

Kassojen ei tarvitse pelätä asiatonta käytöstä. Vartijat ovat paikalla nopeammin kuin voisi kuvitella.

Kun kaikki ostokset on käyty samalla tavalla läpi, on maksun aika. Valkorosvo ojentaa nipun seteleitä, kolikoita Myanmarissa ei ole lainkaan käytössä. Kassaneito ottaa setelit ja laskee määrän. Sen jälkeen tapahtuu jotakin epämääräistä, joko tavaroiden pakkailua toisen kassaneidon kanssa tai muuta vastaavaa ja sen jälkeen rahat lasketaan uudelleen. Tämän jälkeen kassakoneeseen naputellaan setelien määrä ja kone kertoo paljonko vaihtorahaa pitää Valkorosvolle tarjoilla. Kassakoneen luukku aukeaa ja kassaneito laskee rahat kolmannen kerran ennen kuin ne loppusijoitetaan kassalaatikkoon. Vaihtorahat ja kuitti tulevat Valkorosvon odottelusta kramppaantuneeseen käpälään.

Valkorosvo voi kuvitella, että tähän käytäntöön on syynä työnantajan ukaasi: jos kassa ei illalla täsmää, kassaneito maksaa erotukseen omasta palkastaan. Kova uhkaus, mutta edellä kuvatulla käytännöllä ainakin työntekijä tietää vastuunsa. Trust but control.

Kun Valkorosvo menee paikalliseen Anttilaan (Ocean Supermarket) ostaakseen sähkölamppuja tai leivänpaahtimen, touhu on suomalaisittain erikoista. Valkorosvo valikoi tuotteet hyllystä. Ja kuten aiemmin on kerrottu, myymälävarkaudet ovat silkka mahdottomuus. Jokaisessa kaupassa on nimikoitua henkilökuntaa per hyllyväli ja nämä vahtivat, että mikään tuote ei hyllystä siirry muualle kuin ostoskärryihin. Kun tuotteet on valikoitu, paikallinen palvelu hyppää uudelle tasolle. Jos Valkorosvo on ostanut esimerkiksi kolme lamppua, jokainen otetaan pakkauksestaan ja testataan että se toimii. Sama tapahtuu myös leivänpaahtimelle. Sen jälkeen tavarat pakataan uudelleen ja Valkorosvo voi siirtyä kassalle, jossa maksuoperaatio tapahtuu kuten edellä on kuvattu.

Naispuolisia hyllyvälivahteja kutsutaan "käytäväkuningattariksi" (Aisle Queen)

Samainen ”trust but control” -meininki näkyy monessa muussakin arkielämän asiassa, esimerkiksi lentokentillä. Suomalainen matkustaja (ja eurooppalaiset yleensäkin) on totutettu sähköiseen check-iniin ja ja pelkkä passi riittää kun matkailee. Jos samaa yrittää Thaimaan Suvarnabhumissa (Bangkok) ja on vain kauttakulkumatkalla, niin ei onnistu. Saapuva matkustaja ei pääse lentoaseman transit-alueelle, jollei ole näyttää lippua mistä tulee ja minne on menossa. Aiemmin riitti pelkkä lippu, mutta nykyään syynätään myös passi. Näille vahteina toimiville järjen jättiläisille ei ole tietenkään tullut mieleen, että jatkolennon portille ei pääse, kun ei saa boading-korttia, jos ei ole voimassa olevaa lippua. Trust but control.

Suvarnabhumin lentokentän vajaa puolikas iltavalaistuksessa.

Joillakin paikallisilla lentoyhtiöillä on edelleen voimassa vaatimus, että kirjautuessaan lennolle on kyettävä näyttämään se luottokortti, jolla lippu on maksettu. Aiemmin Thai Airways muisti kysyä tätä joka käänteessä, nykyään harvemmin. Sähköinen check-in on sisällöltään erilainen kuin Euroopassa. Automaattia voi mennä naputtelemaan ja passia näyttelemään. Lopputuloksena saa lappusen, joka on käytännössä jonotusnumero. Sen kanssa voi mennä tiskille, jossa webissä kirjautuneet matkustajat käsitellään erikseen. Käsittely on kylläkin ihan sama kuin menisi suoraan tavalliselle tiskille. Trust but control.

Myanmarissa ihan niin kuin lähes kaikissa muissakin maailman maissa on käytössä arvonlisävero. Erityisesti yrityksiä, joissa on ulkomaalaisia osakkaina, vahditaan tarkemmin, jotta valtio saa varmasti osansa. Valkorosvo tukee silloin tällöin paikallista Pizza Hutia ja hakee appeeksi turvotetun lätyn täytteineen. Homma käy ihan normaalisti: ensin tilataan ja kerrotaan että pizza tulee mukaan. Sen jälkeen isketään rahat pöytään. Rahoille suoritetaan samanlainen laskuoperaatio kuin supermarketissakin. Koska kyseessä on ravintola, vaihtorahat palautetaan nahkaisessa kansiossa kuitin kera. Kuitti on ihan tavallinen: mikä tuote, mikä hinta ja paljonko on veron osuus. Sen lisäksi kuittiin on liimattu läjä postimerkin kokoisia tarroja, joiden yhteissumma kertoo paljonko veron osuus oli. Aivan kuin Suomessa ennen vanhaan liimailtiin veromerkkejä liikevaihtoveron merkiksi. Kyseiset merkit riipaistaan irti vihkosta, jossa niitä on läjäpäin. Tarkastajan on ilmeisesti helppo verrata, paljonko vihkosta on merkkejä kulutettu ja paljonko kassa tilittää maksetun veron määräksi. Trust but control. Pizza on joka tapauksessa ihan syötävää eikä juutu kurkkuun, sillä arvonlisävero on 10%:n luokkaa.

Yangonin ja ilmeisesti koko Myanmarin ensimmäinen Pizza Hut

Valkorosvon kotipesässä hymähdellään huvittuneesti moisille ”kivikautisille” käytännöille. Ei kuitenkaan kannattaisi. Valkorosvo väittää, että lähes kaikki aasialaiset käyttäytyvät poikkeuksetta samalla tavoin. Kun myanmarilainen perheenemäntä makselee kassalla laskua, on kuin näkisi Roope Ankan maksamassa palkkoja alaisilleen; ihan yhtä hankalaa ja yhtä monen tarkistuslaskennan jälkeen rahat siirtyvät kassaneidon odottaviin kätösiin. Ja siitä homma jatkuu kuten Valkorosvo edellä kuvasi.

(c) Disney

Trust but control -periaatteesta johtuen aasialaisia on äärimmäisen hankala huijata. Vaikka kaikki on vähän hitaampaa ja toisinaan byrokraattisempaa, asiat menevät loppujen lopuksi kuten kaikki odottavat. Trust but control -piirre kertoo myös siitä, että jokainen, siis ihan jokainen, ottaa vastuuta omasta elämästään ja tekemisistään. Kehenkään ei luoteta ihan tuosta noin vaan. Varsinkaan viranomaiseen. Aasialaiset eivät ole sinisilmäisiä, eivät fyysisesti eivätkä henkisesti toisin kuin eräät muut kansat.

EU-tasolla sinisilmäisyys näkyy muun muassa hiljattaisissa uutisissa koskien ”Turkin kanssa tehtäviä erityisjärjestelyjä”. Erdogan puuhaa maastaan muslimidiktatuuria; lehdistönvapaus on suurelta osin jo hävitetty ja kansa jakautunut kahtia tapamuslimeihin (vrt. tapakristityt) ja fundamentalisteihin. Jakautuvan kansansa päämies touhuaa juttuja ja diilejä asioista, jotka eivät kestä päivänvaloa, esimerkiksi öljykauppoja IS:n kanssa ja muuta vastaavaa. Tästä huolimatta (tai sen ansiosta, ihan kuinka vaan) EU maksaa hirmuisen läjän rahaa Turkille, jotta se estäisi pakolaisvirran Eurooppaan. Eipä olisi Erdogan mistään parempaa keinoa saanut Turkin budjetin tasapainottamiseen. EU:lle lähtevät laskut eivät tule pienenemään ainakaan lähivuosina. Kun kerran suostuu kiristykseen, se on sitten menoa. Turkille maksettavalla rahalla olisi saanut Frontexille aika tavalla resursseja vahtimaan EU:n ulkorajaa ja lopputulos olisi ollut varmempi.

Käännös: "Olet siirtymässä Erdoganistaniin (ent. Turkki). Tullessasi voit heittää kaiken toivon."

Käännös: ".. ja poikani, jonain päivänä tämä kaikki kuuluu sinulle"

Puhtaasta kotimaisesta sinisilmäisyydestä, tai voisiko sanoa megaluokan tyhmyydestä, toimii mainiona esimerkkinä SSS-hallitus ja siellä erityisesti herrat Sipilä ja Stubb. Jos se ei ole vielä käynyt suurelle yleisölle selväksi, kyseiset herrat noudattavat tyylipuhtaasti friedmanilaisia, nykyiseltä nimeltään uusliberalistisia periaatteita aivan joka suhteessa. Valkorosvo ei kiistä, etteikö tuottavuus olisi ongelma, samoin ylisuuri palkkataso. Ainoastaan korjausliikkeistä pitäisi keskustella. Nyt olisi radikaalien liikkeiden aika. Esimerkiksi sähkön siirtoverkon kansallistaminen, samoin ulkomaalaiseen omistukseen siirtyneen radio- ja tv-signaalin jakeluverkon. Kaivostoiminnassa pitäisi myös tehdä samantapaisia liikkeitä. Rahoittajapuolella menee näillä tempuilla maine vähäksi aikaa, mutta maa pelastuu. Edellisessä blogipäivityksessä oli tukku esimerkkejä maista, joiden kansallisomaisuus tuhottiin rajulla yksityistämisprosessilla. Naomi Kleinin kirjan lopussa oli myös viitteitä siihen, miten kriiseistä toivuttiin: tehtiin rajuja liikkeitä, esimerkiksi kansallistamisia, lainsäädäntöä rukattiin takaisin protektionistisemmaksi ja lopuksi potkaistiin IMF pihalle.

SSS-Orkesteri. Eipä taidata pärjätä EU-viisuissa, eihän pärjännyt esikuvansakaan. (c) Riemurasia.net

Yleisellä tasolla tuumaillen länsimaissa näyttää puuttuvan nk. takaisinkytkentä kansan ja eliitin väliltä. Länsimaissa ”demokraattiset” elimet tekevät päätöksiä ja lakeja. Kansalla ei ole mahdollisuutta antaa palautetta kuin vasta seuraavissa vaaleissa. Samalla kansa on elektronisella valvonnalla pakotettu ruotuun ja pullikoinnin mahdollisuutta ei ole.

Aasiassa tällainen takaisinkytkentä on. Valkorosvo kertoi tälle blogille nimensä antaneessa kirjassa esimerkin Nepalista. Nepalilla, joka on yksi maailman korruptoituneimmista maista, on suuria vaikeuksia kerätä verotuloja. Kukaan ei maksa veroja, koska niitä ei käytetä yhteisiin tarkoituksiin vaan rahat siirtyvät lähes suoraan poliitikkojen ulkomaalaisille pankkitileille. Kun maoistit pääsivät valtaan, he julkisesti lupasivat eliminoida korruption ja käynnistää julkisrahoitteisia infrastruktuurin parannushankkeita. Kävi niin, että verotulot räjähtivät seuraavana vuonna käsiin. Hyvin pian kansa huomasi, että maoisteille kävi kuin Soinille: valta tärveli. Korruptio jatkui entisellään ja julkistetut projektit eivät edenneet. Tästä seuraavana vuonna verotulot romahtivat ja alkoi maoistien poliittinen alamäki. Trust but control.

Luottamuksellisin kontrolliterveisin,

Valkorosvo

47. PAHAN AKSELI

Päivää taas,

Valkorosvolla oli tilaisuus lukea pitkään kirjaa lentäessään Barcelonasta Dohan kautta takaisin Myanmariin. Matkalukemiseksi valikoitui Naomi Kleinin (s. 1970) teos ”Tuhokapitalismin nousu” (julk. 2007, alkuperäinen nimi: The Shock Doctrine – The Rise of Disaster Capitalism). Kaksi kolmannesta luettuaan Valkorosvo ei voinut enää pidättäytyä vilkkuvan kursorin kutsusta ja tässä sitä ollaan, taas. Valkorosvo toivoo, että tätä päivitystä jakaisi mahdollisimman moni, sillä sen verran isosta asiasta (josta muuten nk. Valtamedia on vaiennut) on kysymys.

Milton Friedman (1912 - 2006)

John Maynard Keynes (1883 - 1946)

Aloitetaan peruskäsitteistä. Friedmanismi on talouspolitiikan suuntaus, jonka perusti Milton Friedman (1912 – 2006). Milton Friedman opetti taloustieteitä Chigagon yliopistossa, ja siksi hänen seuraajiaan kutsutaan usein Chigagon Pojiksi. Friedmanin mukaan kapitalismin täytyy toimia pidäkkeettömässä ympäristössä ilman rajoituksia. Teoria tästä kehiteltiin jo 1930-luvulla, mutta Yhdysvaltain suuri pörssiromahdus ajoi teorian hetkeksi sivuraiteelle. Yksinkertaistettuna Milton Friedmanin mallissa valtio on pelkkä kulissi, kuori joka tarjoaa nimen, ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat ovat kaupan vapaasti kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Friedmanismi tunnetaan monilla nimillä. Usein puhutaan vapaasta kapitalismista, mutta nykyään tunnetuin termi lienee ”globalisaatio”. Milton Friedman muuten on se hemmo, jonka ajatuksiin pohjautuu Euroopan rahaliitto EMU.

Keynesiläisyyden kehitti John Maynard Keynes (1883 – 1946). Yksinkertaistaen keynesiläisyydessä on kysymys suitsitusta kapitalismista, jossa valtio hoitaa yleishyödylliset tehtävät ja kaikille tarjolla olevat palvelut, esimerkiksi turvallisuuden ja terveydenhuollon. Muun muassa suomalainen hyvinvointivaltio ei ole suomalaisten oma keksintö, vaan sovellus keynesiläisestä talouspolitiikasta. Samaa mallia on sovellettu kautta aikain monissa muissa maissa. Esimerkiksi suomalaisen hyvinvointivaltion malli on perua niinkin kaukaa kuin Etelä-Amerikasta, jossa ensimmäisenä samantyyppistä suitsitun kapitalismin ja hyvinvoinnin yhdistelmää sovelsi Uruguay.

Naomi Kleinin kirja on sellainen, joka jokaisen suomalaisen pitäisi lukea. Ensiviitteenä tästä toimii suomalaisen painoksen takakannen teksti, jossa Helsingin Sanomat noteeraa kirjan toteamalla: ”Kiehtovia kertomuksia siitä, mitä tapahtui ja miksi”. Kyseinen kommentti on varsin vähättelevä ja antaa täysin väärän kuvan sisällöstä. Kyseessä ei ole joukko kiehtovia tarinoita, vaan pikemminkin äärimmäisen loogisesti etenevä kertomus, kuinka maailmaa on johdateltu valtio kerrallaan sitoutumaan talousmalliin, jossa köyhät maksavat kaiken ainakin kahdesti ja harvalukuinen eliitti käärii rahat muiden kärsimyksillä.

Mr. Ronald Reagan aikoinaan lanseerasi termin ”pahan akseli” ja tarkoitti sillä Irania, suurta islamilaista Saatanaa. Jos totta puhutaan, maailmassa on pahan akseli, mutta sen molemmissa päissä on vain yksi valtio, USA. Valkorosvo tietää varsin hyvin että kun tämä teksti menee NSA:n kääntäjien läpi, USA:han ei ole asiaa. Mutta ei sillä väliä; Valkorosvo on julistanut kyseisen maan boikottiin jo enemmän kuin 10 vuotta sitten. Ei kiinnosta käydä, ei edes lomalla. Maailmassa on monia muita, paljon mielenkiintoisempia paikkoja vierailla, olla, asua ja elää.

Naomi Kleinin kirja on kuvaus siitä, kuinka friedmanismi valtasi alaa ja muuttui puhdasoppisesta teoriasta raa’aksi käytännöksi pyrkien samalla hävittämään keynesläisyyden. Milton Friedman tiesi itse oikein hyvin, että ajatuksensa kapitalisimin toteuttamisesta ei menisi normaalioloissa millään läpi, tarvittaisiin sopiva kriisitilanne ja sitten voitaisiin tarjota kapitalistista shokkihoitoa (Shock Doctrine). Karu kertomus alkaa siitä, kuinka USA:n kannalta oli hyvin kiusallista, että Etelä-Amerikan valtioista Chile, Argentiina ja Uruguay olivat osin kehittyneempiä kuin USA itse. Kyseisten valtioiden markkinat olivat tuontitulleilla suojatut, kotimarkkinat toimivat, hyvinvointia löytyi, työläisten asema oli suojattu ammattiyhdistyksin, oma teollisuus voi hyvin, ja mikä tärkeintä: amerikkalaisten oli äärimmäisen vaikea päästä markkinoille. Friedmanistit teorioineen saivat kärkkyä tilaisuutta kauan, mutta viimein aika oli kypsä. Varttuneemmat lukijat muistavat ajat, kun lehdissä kerrottiin Argentiinan sotilasvallankaappauksista, tai kuvissa vilahteli Chilen presidentin Salvador Allenden verinen ruumis. Itse asiassa, Chilen tapahtumat olivat ensimmäinen Friedmanin teorioiden kova koitos. Jotta kapitalismi saisi toimia pidäkkeettä, ammattiyhdistykset tuli eliminoida, hintasäännöstely purkaa ja kaikki tuontirajoitukset poistaa. Nämä olivat vallan kaapanneen kenraali Augusto Pinochetin ensimmäisiä toimia. Kansa syöstiin kurjuuteen ja vapautuneilla markkinoilla huseerasivat aivan vapaasti amerikkalaisyritykset ostaen pilkkahintaan paikallisia yrityksiä ja kaapaten taloudellisen vallan koko maassa. Työttömyys nousi huippulukemiin puhumattakaan kaikista muista mahdollisisista tragedioista ja väkivallan käytöstä. Amerikkalaiset paikalle saapuneet ”neuvonantajat” olivat Friedmanin koulun käyneitä Chigagon Poikia, jotka huolehtivat, että lainsäädäntö muutettiin moisille menettelytavoille suosiolliseksi. Sen jälkeen kyse olikin pelkästään laillistetusta ryöstöstä. Chilen tapauksessa erityisen kiinnostava seikka olivat maan hirmuiset kuparivarannot.

Yksi Milton Friedmanin perusajatuksista oli, että vapaa kapitalismi voi toteutua vain kriisien kautta. Kun kansa on kriisitilanteessa, jokainen huolehtii vain itsestään ja silloin on sopiva tilaisuus muuttaa lainsäädäntöä sillä tavalla, että pidäkkeetön kapitalismi voi toteutua. Tästä friedmanilaisella koulukunnalla olikin lyhyt matka seuraavaan etappiin: jos kriisiä ei ole, se järjestetään. Hyvin suunniteltuun ”kriisiin” kuului tietenkin se, että sopivat yhteistyökumppanit (lue: amerikkalaiset suuryritykset) oli jo etukäteen informoitu ja valikoitu.

Argentiinan, Chilen ja Uruguayn jälkeen seurasivat Brasilia ja Bolivia. Friedmanilaisten menetelmät kehittyivät yhä hienostuneemmiksi, mutta ihmisuhreilta ei vältytty. USA käytti tarvittaessa työkalunaan CIA:ta saadakseen ilmapiirin suosiollisemmaksi. Tässä yhteydessä puhutaan ”maksetuista vallankaappauksista”; maalle USA:n tukemana järjestelty uusi johto olisi tukea saatuaan suosiollisempi Milton Friedmanin ideoihin perustuvalle dollarikolonialismille.

Koska Chigagon taloustieteen opinahjo oli varsin arvostettu, friedmanilaisen koulukunnan kasvatit löysivät itsensä hyvin nopeasti USA:n yhteiskunnan ylimmiltä portailta. Sellaiset nimet kuin esimerkiksi Dick Cheney (varapresidentti), Donald Rumsfeld (puolustusministeri) ja Paul Bremer (Irakin konfliktin ”neuvonantaja”) ovat melkoisen tuttuja.

Kun Etelä-Amerikka oli ns. taputeltu, oli aika siirtää katse muuhun maailmaan; oli paljon markkinoita, joilla USA:n ylivalta ei ollut riittävän täydellinen. Friedmanilaiset keksivät nerokkaan keinon. Moni Chigagon koulun kasvateista päätyi työskentelemään Kansainväliseen Valuuttarahastoon (IMF) hyvin korkeisiin asemiin. Näin IMF:stä tuli friedmanilaisuuden käsikassara. Ja kaikki maat, joista IMF:llä oli saatavia, joutuivat pakon edessä noudattamaan friedmanilaisuuden oppeja, halusivat tai eivät. Näin kävi muun muassa Etelä-Afrikalle, jossa Nelson Mandela ja ANC kirjaimellisesti söivät kaikki kansalle antamansa lupaukset friedmanilaisuuden kotiutuessa Hyväntoivonniemen ympäristöön. Indonesiassa USA:n innokkaasti tukema diktaattori Suharto petti kansansa ja ajoi Indonesian talouden konkurssin partaalle.

Friedmanilaiset hakivat ja kehittivät kriisejä missä vain mahdollista. Meksiko oli loistava tilaisuus. Samoin Aasian maat, joista erityisesti Etelä-Korean teollisuuden valtaaminen oli kuin kirsikka kakun päällä. Samaan syssyyn tehtiin pienempiä nurkanvaltauksia Thaimaasta ja Malesiasta, totta kai. Kunnes koitti jättipotin aika; päästiin käsiksi Eurooppaan ja Venäjään.

Venäjän luhistuminen 1989-1990 avasi aivan uusia mahdollisuuksia. Friedmanilaiset olivat hankkiutuneet hyviin asemiin ja Boris Jeltsinin lyhyehkön hallintokauden aikana Venäjän valtion omaisuus jaettiin nykyisin tunnettujen oligarkkien kesken. Tässä friedmanistit hieman epäonnistuivat: amerikkalaiset eivät päässeet haaskalle ostelemaan yrityksiä, mutta Villin Lännen kapitalismi saatiin kuitenkin toteutettua. Puola oli myös mielenkiintoinen kohde. Venäjän otteen hellittäessä Solidaarisuus -liike pääsi valtaan ja siihen kriisitilanteeseen friedmanilaiset iskivät. Tässä tapauksessa Solidaarisuus hävisi, koska kaikki mitä he friedmanilaisten ja IMF:n suosituksesta/pakotuksesta tekivät, oli täysin vastoin heidän julkisuuskuvaansa ja kansalle annettuja lupauksia.

World Trade Centerin kaksoistornien tuhoutuminen New Yorkissa oli friedmanilaisten märkä päiväuni. Se avasi ovet lopulliseen päämäärään: USA:n valtion toimintojen yksityistämiseen. Syntyi merkillinen kulttuuri, kun turvallisuutta alettiin pitää kauppatavarana. Jotta turvallisuutta voisi myydä, pitää ensin olla turvattomuutta. Lukijat lienevät huomanneet, kuinka maailma muuttui yhtäkkiä kovin turvattomaksi 9/11 jälkeen? Vanhan kauppamiehen ohjeen mukaan: ensin pitää luoda kysyntä, sitten tulee tarjonta...

9/11 jälkeen friedmanilaiset kaupallistivat sodankäynnin ja julkisuudessa tuli tunnetuksi tuote ”terrorisminvastainen sota”. USA:n armeija alihankki kaiken mahdollisen yksityiseltä sektorilta, ja tämän lopputuloksena konflikteissa oli hyvin usein läsnä muita amerikkalaisia enemmän kuin itse sotilaita. Konsepti ajettiin lopulliseen muotoonsa, kun friedmanilaisten himoitsema ”kriisi” saatiin aikaan vääriin tiedustelutietoihin perustuen ja sen seurauksena Irak käytännössä tuhottiin kokonaan. Friedmanilaisilla oli laskelmissaan virhe ja paikallista vastarintaa ei odotettu syntyvän. Näin kuitenkin kävi ja amerikkalaisen ”demokratian” vienti Kaksoisvirtain alueelle epäonnistui surkeasti, tunnetuin seurauksin.

Edellä ollut teksti on hyvin lyhyt ja epätarkka referaatti Naomi Kleinin kirjasta. Koska kirja päättyy vuoteen 2007, on ainakin Valkorosvon mielestä mielenkiintoista tutkailla, mitä sittemmin on tapahtunut. Ja onko friedmanilaisuudella merkitystä Suomelle?

Eurooppa on perinteisesti noudattanut keynesläisiä periaatteita, jotkin valtiot vähemmän, jotkin enemmän. Paradoksaalista sinänsä, EU on suojellut jäsenvaltioitaan friedmanilaisuudelta, koska Euroopan Keskupankilla on ainakin nimellisesti rajattomat varat käytössään; liittovaltion kimppuun on hankala käydä ja sopivan ”kriisin” järjestäminen on varsin työlästä.

Ensimmäinen shokki, jolla Eurooppaa ravisteltiin, oli amerikkalaisen investointipankin kaatuminen, joka aiheutti ketjureaktion ympäri maailmaa. Mitä ilmeisimmin friedmanilaisten vaikutusvallan vuoksi pankin annettiin kaatua, jotta saataisiin aikaan sopivia kriisejä, mitä hyödyntää. Tulokset ylittivät odotukset, koska Euroopassa vaikutukset olivat luultuakin suuremmat.

Friedmanilaiset pääsivät IMF:ää hyväksikäyttäen käsiksi Eurooppaan Kreikan, Irlannin ja Portugalin kautta, mutta tulokset eivät olleet riittävän hyviä. USA kuitenkin halusi päästä kunnolla käsiksi EU:n linnakkeeseen ja soveltaa siksi hieman toisenlaista taktiikkaa. Tällä kertaa käytetään kaksia kasvoja: toisten kautta neuvotellaan sopimusta ja toisten kautta järjestetään ”kriisi” ja hajaannus, joka nopeuttaa päätöksentekoa.

Sopimuksellinen tie tunnetaan nimellä TTIP, transatlanttinen vapaakauppasopimus, joka käytännössä poistaa kaikki rajoitukset ainakin amerikkalaisilta tuontitavaroilta. Koska TTIP-neuvottelut eivät ole julkisia ja päätökset tehdään demokratian ulottumattomissa, tästä on hankala saada tarkempaa tietoa.

Toinen, salassa pidettävä tie, on se, josta ei Euroopassa pahemmin uutisoida. Islamilainen Kalifaatti, IS, saa rahoituksensa, tukensa ja huoltonsa pitkälti akselilta USA-Israel-Turkki. IS:n julmuudet ovat saaneet ihmisiä liikkeelle ja osa näistä on niitä, jotka saapuvat Välimeren yli Eurooppaan aiheuttaen päivänpolttavan pakolaiskriisin. Toki virrassa on mukana muitakin; elintasosurffareita, muuten vaan matkaan lähteneitä ja jopa sotarikollisia. Näyttää vahvasti siltä, että maahanmuutto on vain savuverho, jonka suojissa suunnitellaan friedmanilaista operaatiota, jossa USA saa täydellisen kaupallisen yliotteen Euroopasta.

Toki USA mieluummin neuvottelee yhden osapuolen kanssa TTIP:n, jonka lopputulema vastaa pitkälti friedmanilaisten haaveita ainakin amerikkalaisten suuryritysten kannalta, näyttäähän se jopa laillisemmalta. Varmuuden vuoksi on tietenkin hyvä, että Eurooppa ajetaan hajaannuksen tilaan laajamittaisella kansainvaelluksella. On aina hyvä pitää mielessä, että eurooppalaisissa touhuissa mukana kummittelee IMF, kuten esimerkiksi Kreikan saneerauksessa. Ja friedmanilaiset ovat edelleen tukevasti IMF:n vallankahvassa: muistelkaapa Kreikalle asetettuja vaatimuksia ja mitä friedmanilaisten vaateet olivat tämän pitkähkön tekstin alkupuolella.

Lopuksi vielä muutama rivi siitä, mitä friedmanilaisuus on Suomessa ja miten keynesläiset periaatteet on ajettu alas:

• Sote-uudistus: avaa ovet terveydenhuollon täydelliselle yksityistämiselle. Keynesin periaatteiden mukaan tämän pitäisi olla ainakin osittain valtion hommia.

• Valtionyritysten yksityistäminen: tästä on paljon esimerkkejä. Sonera, Caruna (Fortum välikätenä), Digita, kaivosteollisuus, ulkomaiset valtaukset, valtion maiden siirtäminen erilliselle yhtiölle... Keynesläisten periaatteiden mukaan avainalueiden, joilla on kansallista merkitystä, pitäisi olla valtion omistuksessa.

• Lukukausimaksut: tasoittaa tietä täysin maksulliseen opiskeluun, joka johtaa aikain saatossa siihen, että kaikilla ei ole enää yhtäläisiä mahdollisuuksia kouluttautua. Vielä pidemmällä ajalla tämä johtaa luokkayhteiskunnan uudelleensyntymiseen.

• NATO-isäntämaasopimus: avaa mahdollisuuden keskustella palkka-armeijasta ja ”sodankäynnin yksityistämisestä” USA:n tyyliin. Suomi kantaa riskit, joku muu käärii voitot.

• Yhteiskuntasopimus vs. pakkolait: friedmanilaisuuden periaatteisiin kuuluu ammattiliittojen täydellinen eliminointi. Ay-liikkeen vallan suitsiminen lakiteitse on sivistynyt vaihtoehto hoitaa sama asia.

Finanssipolitiikasta, lainsäädäntövallasta ja itsenäisyydestä on Suomen tasolla oikeastaan turha puhua, sillä niitä ei enää ole.

Kuten näkyy, friedmanilaisuus on saanut Suomessa tukevan jalansijan ja kuten kaikissa aiemmissa esimerkeissä, nyt läpiajettavia muutoksia perustellaan ”kriisillä” ja vain sillä, että on yksi ainoa vaihtoehto. Kuulostaako tutulta?

Keyneskapitalistimaisin terveisin,

Valkorosvo

46. PROPELLIPÄITÄ JA MUITA ASIOITA

Hyvää iltapäivää,

Mäkihypyssä otetaan aina rohkea etunoja. Sillä se Nykäs-Mattikin aikoinaan mitaleille liihotteli. Mäkihyppääjien lisäksi rohkeaa etunojaa otetaan vuosittain Barcelonassa, tapahtumassa nimeltään Mobile World Congress (MWC), jossa jokainen valmistaja ja epälukuinen määrä muita yrityksiä esittelee menneitä, nykyisiä ja tulevia mobiilitekniikan aikaansaannoksiaan. Tänä vuonna tapetilla oli 5G, jonka ympärille oli onnistuttu rakentelemaan melkoinen hypetys. Ja aivan turhan takia. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, 5G voi olla kuluttajakäytössä ehkä 5 vuoden kuluttua ja silloinkin suurin osa käyttäjistä ei sitä edes huomaa. Mahtaa olla markkinamiehillä töitä keksiä, miten moista ihmettä myydään. Surkuhupaisin viritelmä aiheesta oli erään operaattorin osastolla, jossa Etustaja Virkki kehui suu vaahdossa, kuinka he ovat kytkeneet ihan messuja varten peräti 10 kpl vesimittareita etävalvontaan 5G-yhteyden ylitse(!). Valkorosvon mieleen tuli, miten tämä homma muutamia vuosia sitten tehtiin ihan perus-GSM:n päälle Suomessa, mitä nyt ihmiset pakotettiin vaihtamaan sähkömittarit että homma toimisi. Eipä liene kovin iso homma toteuttaa vesimittareillekin.

MWC:n järjestää GSMA (GSM Association) ja liput eivät ole aivan halpoja. Kävijöitä tapahtumassa on nykyisin vuosittain yli 100 000, joten ei ole läpihuutojuttu, missä tapahtuma järjestetään. Alun perin tapahtuma oli Genevessä. Sieltä se siirtyi Ranskan Cannesiin, mutta GSMA kyllästyi ranskalaisten lakkoiluun ja tapahtuma huomattavine tuloineen siirtyi Barcelonaan. Tänä vuonna Barcelonassa oli metro- ja bussilakko samaan aikaan tapahtuman kanssa. Kumpaakaan ei huomannut, sillä julkiset kulkuyhteydet toimivat Barcelonassa moitteettomasti. Järjestyksestä pitivät huolen monilukuiset poliisit ja vartijat. MWC vaatii logistiikalta paljon, joten infran on oltava kunnossa. Näyttelyalue on kooltaan sama kuin 5-6 x Pasilan Messukeskus ja liikkujia on paljon. Barcelonan julkinen liikenne on loistava, kaupungissa on tukku metrolinjoja, joilla pääsee lähes mihin tahansa. Suomella on vielä pitkä matka tämän luokan tapahtumien järjestäjäksi. Jos nyt vaikka aloitettaisiin siitä, että Pasilan Messukeskukseen olisi metroyhteys.

Messut tulivat, olivat ja menivät. Tilaisuus oli sekä henkisesti että fyysisesti raskas. Siksi Valkorosvo päätti Barcelonan lisäksi viettää viikon aivan toisella puolella Espanjaa, nimittäin Malagassa. Malagasta lähetettynä tämä blogiteksti tällä kertaa näkee päivänvalon.

Tähän mennessä Valkorosvo on esitellyt ainakin joidenkin mielestä mielenkiintoisia vertailuja suomalaisen, nepalilaisen ja myanmarilaisen yhteiskunnan välillä. Nyt on aika ottaa vertailukohta vähän lähempää. Joku voi kysyä mitä vertailemista Suomessa ja Espanjassa on, samaa EU:ta kumpikin? Vertailtavaa on paljonkin, kun otetaan sellainen arkielämän näkökulma ja katsellaan siitä vinkkelistä.

Kun oikein muistellaan: mitä enemmän Suomessa rummutettu kaikkien direktiivien toteuttamista että oltaisiin EU:n mallioppilas, sitä kurjemmaksi asiat ovat tyypillisesti menneet. Jos kumpikaan lukijoista ei tätä usko tai allekirjoita, kommenttiosio on ihan vapaa esitellä toisenlaisia esimerkkejä, sillä en juurikaan harrasta valtamedian kovasti suosimaa ennakkosens... eikun moderointia. Espanja, isona taloutena, on toteuttanut direktiiveistä ne, jotka on tarpeelliseksi katsonut. Koettakaapas molemmat lukijat ihan piruuttaan arvata, kummassa maassa on onnellisempi katukuva? Niinpä.

Plaza de la Constitution - Malaga

Onnellisuus ja oman elämän hallinta näkyy pienissä asioissa, kuten vaikkapa katu- ja kahvilakulttuurissa. Ihmiset hymyilevät ja aina on aikaa joko keskustella muiden kanssa tai istua kahville tai tapaksille, jos sattuu nälkä yllättämään. Vaikka paikalla on paljon turisteja ja jatkuva vipinä käynnissä, kerjäläisiä on näkösällä vähemmän kuin Helsingissä. Espanjan nuoristyöttömyydestä on puhuttu paljon ja varmaan sitä on. Kuitenkin parin ison kaupungin otannalla lieveilmiöitä ei näy. Sen sijaan nähdyt nuoremmat ihmiset painoivat pää märkänä duunia erilaisissa yrityksissä ja kahviloissa.

Suomessa ainakin pääkaupunkiseudulla vallitsee kummallinen ilmiö. Jos joku kyyppari saa päällensä mustan essun ja häntä kehutaan Baristaksi, automaatista tihistetty kahvinlitku maksaa kympin mukilta. Toisen kympin saa pulittaa, jos ns. kahvin kylkeen haluaa jotakin pureskeltavaa. Parinkympin kahvilamaksuilla on aika irvokasta puhua kahvilakulttuurin kehittämisestä, saahan samalla rahalla nurkkapubista 3 -4 isoa tuoppia. Siinä on sentään rahalle vastinetta mannermaisuudella leikkimisen sijaan. Espanjassa viinin, oluen tai kahvin saa ihan samalta tiskiltä oman valintansa mukaan. Lienee mannermaisuuden syytä, että Espanjassa ei sorruta tällaiseen suomalaistyyppiseen hölmöilyyn.

Valkorosvo on nyt useampana aamuna marssinut apartementoksesta aukion poikki muutaman kymmenen metriä leipomoon. Sieltä on tullut ostetuksi aamusella lihapasteijoita, croissantteja, sämpylöitä ja ruisleipää, kaikki luonnollisesti vastaleivottuja. Tämänaamuinen satsi oli tuore ruisleipä, kolme sämpylää, ja kolme erinomaista kahvia. Ai hinta? 7 euroa. Hinta on vielä espanjalaisittain kallis, koska mukana on turistilisä. Leivänpäälliset ja täytteet voi ostaa kävelemällä parisataa metriä kauppahalliin, josta saa aivan kaikkea tarvittavaa. Ja taatusti tuoreena. Tällaisten ostosten jälkeen on melkoisen hankala asemoida itsensä nauttimaan eurooppalaiseen tyyliin helsinkiläisessä kahvilassa, jossa kahvi on enimmäkseen sumppia ja kaiken kokeneet sämpylät ovat nähneet muutakin kuin eilisen päivän.

Suomalaista Sote-touhua sivusta seuranneenva Valkorosvon on kovin vaikea käsittää, että Espanjassa sairaaloita on joka nurkalla ja tarvittaessa lääkärin saa kotiinkin käymään. Tästä voi tehdä jokainen ihan omia johtopäätöksiä: joko suomalaisen lääkärin liksa on aivan liian suuri, tai sitten espanjalaisten täytyy maksaa veroja moninkertaisesti suomalaisiin verrattuna. Olisikohan skandinaavisessa auvolassa menty jossain vaiheessa ihan totaalisesti metsään?

Hiljattain Valkorosvo tavasi suomalaisesta aviisista, kuinka uutta versiota tupakkalaista sorvataan taas ihan kiihkouskovaisten ahkeruudella. Harry Potter -kirjoissa Azkabanin vankilaa vahtivat Ankeuttajat, jotka veivät vankien sielusta ilon ja voiman ja tekivät elämän ynnä tuomion – no, ankeaksi. Suomalaisilla on ihan ikioma Azkabaninsa ja sen vartijoiksi on siunaantunut kaikenlaisia ääliöitä, jotka saavat aikaiseksi saman kuin Ankeuttajat. Yksi näistä muiden elämän paremmin kuin omansa tietävistä pässeistä on Paavo Lipponen, joka vuonna 2006 keksi idean savuttomasta Suomesta. Tähän pääankeuttajan älyttömään ideaan takertui joukko innokkaita apureita ja sen seurauksena nyky-Suomessa suunnitellaan jo asunto-osakkeen haltuunottoa, jos kessu käryää. Vielä on sentään matkaa Islamilaiseen Kalifaattiin, jossa nortin poltto johtaa tosiaan kuolemaan, ja vielä nopeammin kuin syöpä; sapelin viuhahdus ja kaulan katkaisu kun ei kauaa kestä. Toisaalta, onhan kansamme edustaja Kimmo Sasi jossain vaiheessa haikaillut Sharia-lain ottamista Suomen Tasavallan lakitekstien rinnalle oikeuskäytännöksi. Valkorosvo suosittelee THL:lle ja Ehyt ry:lle ja muille vastaaville tutustumista Islamilaisen Kalifaatin hallintoalueellaan soveltamaan lainsäädäntöön. Sieltä voi saada hyviä ideoita jatkoa ajatellen.

EU:n ytimeen -sählinki | Nato -hölmöilyt ja jenkkilän hummeripäivälliset | Kaasuputkikonsultointi | Savuton Suomi  ... Kuinkahan paljon vahinkoa tämä patu mahtaa vielä ehtiä aiheuttaa? (Kuvan (c) merkitty kuvaan)

Mitenkäs Espanjassa? Hotelleissa ei polteta, ravintoloissa ei sisällä polteta ja tupakat voi ostaa vain baarien automaateista tai erityisistä tupakkakaupoista. Asiassa ei ole mitään ongelmaa, ravintoloiden terasseilla voi poltella, mutta sisällä ei. Ihmiset ovat tyytyväisiä ja kaiken maailman sääntö-Simot ja regulaattori-Raijat eivät ole koko ajan vieressä mäkättämässä. Vanha viisaus: ”ota oma tilasi, mutta jätä muillekin” toimii oikein hyvin. Eikös ole kummallista, että muutama selkeä sääntö hoitaa saman asian paremmin kuin metrin mittainen lakikokoelma, jossa on koetettu määritellä asiat pilkun puolikkaan tarkkuudella?

Valkorosvo on enemmän kuin lievästi huvittuneena seurannut, kuinka Helsingin johtokahvassa roikkuvat pölhö-Kustaat ovat vakavissaan suunnittelemassa moottoriteiden purkua ja niiden korvaamista bulevardeilla, joilla kävelijät ja pyöräilijät olisivat kuninkaita. Kieltämättä aika humoristinen ajatus. Ei sen puoleen, moisesta tehdyt havainnekuvat näyttävät oikein kauniilta, juuri samanlaisilta kuin vaikkapa Malagan kävelykeskustan kadut. Ongelmia syntyy vasta sitten, kun tuodaan realismi peliin: aina ei aurinko paista, vaan on kylmää kuin jääkarhun perseessä, pimeydessä eivät plataanipuut kasva, palmuista puhumattakaan, ja 15 asteen pakkasessa puhalteleva merituuli tuo oman pikantin lisänsä kävelybulevardeilla pasteerailevien elämäntyyliin ja vaatetukseen. Ja julkinen liikenne on ehditty tietenkin kannattamattomana lopettaa jo aikaa sitten.

Vasemmalla oikein viihtyisä viinimesta ja oikealla Malagan satamaa

Valkorosvo vain haluaa kysyä: kuinka helvetin kauan mahtaa kestää, että kaupunkisuunnittelijoiden piskuisiin aivoihin pesiytyy ajatus, ettei Helsingistä saa espanjalaistyyppistä kaupunkia sitten millään. Siihen on kolme syytä: sää, sää ja sää. Ei auta, vaikka kuinka isonnettaisiin hiilijalanjälkeä tekemällä lämmitettäviä katuja taikka muuta vastaavaa. Maantiede on mitä on ja sille ei voi mitään, kuten Paasikivi aikoinaan toisissa yhteyksissä totesi.

Vain näillä pienillä vertailuilla ja muutoin lehdistä saadun yleiskuvan perusteella Valkorosvon on pakko todeta, että SSS-hallituksen huutelemat kansalliset pelastustalkoot ovat aika irvokas juttu. Jos se olisi vitsi, melkein naurattaisi. Kun herrat ovat tosissaan, ei naurata ollenkaan. Esimerkiksi Stubb on päästänyt jo useita sen luokan möläyksiä, että taitaa olla puolueenjohtajan päivät luetut; mitä niitä nyt ensi puoluekokoukseen mahtaa jäljellä ollakaan. Sipilä ja Soini eivät ole sen kummempia. Valkorosvo oli aiemmissa blogipäivityksissään positiivisempi ja kuvitteli, että herrat saisivat jotakin aikaiseksi. Vaan eipä taida tulla hamekankaasta edes tuluskukkaroa.

Sanotaan, että jokainen on oman onnensa seppä. Valkorosvo kävi aikoinaan melkoisen painin itsensä kanssa poistuessaan maan rajojen ulkopuolelle. Nyt on osoittautunut, että Valkorosvon pahat aavistukset ovat toteutuneet jopa isommassa määrin kuin Valkorosvo kuvitteli. Kauas on pitkä matka, mutta takaisin ei ole tosiaankaan kiirettä. Asiansa voi järjestää niin kovin monella tavalla ja on osoittautunut, että muualla sen voi tehdä paremmin kuin kotimaassaan. Sääli sinänsä.

Espanjalaisturistismessuamisemigranttiterveisin,

Valkorosvo

PS.

Valtamedian päätoimittajien yhteinen ultimaatumi näin maaliskuun aluksi julkaistuna oli aika epätoivoinen teko; ”Koettakaa nyt uskoa meitä, me puhumme ja julkaisemme totuuksia, tai emme ainakaan muuntele niitä kovin paljoa, mitä nyt yhteisen hyvän edistämiseksi ehkä hieman editoimme.”

Voi Herra siunaa ja varjele taas. Täytyykin seurata, kuinka arvon päätoimittajien käy MV-lehden asettaman julkisen haasteen kanssa. Elämme mielenkiintoisia aikoja.