2016-03-01

46. PROPELLIPÄITÄ JA MUITA ASIOITA


Hyvää iltapäivää,

Mäkihypyssä otetaan aina rohkea etunoja. Sillä se Nykäs-Mattikin aikoinaan mitaleille liihotteli. Mäkihyppääjien lisäksi rohkeaa etunojaa otetaan vuosittain Barcelonassa, tapahtumassa nimeltään Mobile World Congress (MWC), jossa jokainen valmistaja ja epälukuinen määrä muita yrityksiä esittelee menneitä, nykyisiä ja tulevia mobiilitekniikan aikaansaannoksiaan. Tänä vuonna tapetilla oli 5G, jonka ympärille oli onnistuttu rakentelemaan melkoinen hypetys. Ja aivan turhan takia. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, 5G voi olla kuluttajakäytössä ehkä 5 vuoden kuluttua ja silloinkin suurin osa käyttäjistä ei sitä edes huomaa. Mahtaa olla markkinamiehillä töitä keksiä, miten moista ihmettä myydään. Surkuhupaisin viritelmä aiheesta oli erään operaattorin osastolla, jossa Etustaja Virkki kehui suu vaahdossa, kuinka he ovat kytkeneet ihan messuja varten peräti 10 kpl vesimittareita etävalvontaan 5G-yhteyden ylitse(!). Valkorosvon mieleen tuli, miten tämä homma muutamia vuosia sitten tehtiin ihan perus-GSM:n päälle Suomessa, mitä nyt ihmiset pakotettiin vaihtamaan sähkömittarit että homma toimisi. Eipä liene kovin iso homma toteuttaa vesimittareillekin.



MWC:n järjestää GSMA (GSM Association) ja liput eivät ole aivan halpoja. Kävijöitä tapahtumassa on nykyisin vuosittain yli 100 000, joten ei ole läpihuutojuttu, missä tapahtuma järjestetään. Alun perin tapahtuma oli Genevessä. Sieltä se siirtyi Ranskan Cannesiin, mutta GSMA kyllästyi ranskalaisten lakkoiluun ja tapahtuma huomattavine tuloineen siirtyi Barcelonaan. Tänä vuonna Barcelonassa oli metro- ja bussilakko samaan aikaan tapahtuman kanssa. Kumpaakaan ei huomannut, sillä julkiset kulkuyhteydet toimivat Barcelonassa moitteettomasti. Järjestyksestä pitivät huolen monilukuiset poliisit ja vartijat. MWC vaatii logistiikalta paljon, joten infran on oltava kunnossa. Näyttelyalue on kooltaan sama kuin 5-6 x Pasilan Messukeskus ja liikkujia on paljon. Barcelonan julkinen liikenne on loistava, kaupungissa on tukku metrolinjoja, joilla pääsee lähes mihin tahansa. Suomella on vielä pitkä matka tämän luokan tapahtumien järjestäjäksi. Jos nyt vaikka aloitettaisiin siitä, että Pasilan Messukeskukseen olisi metroyhteys.

Messut tulivat, olivat ja menivät. Tilaisuus oli sekä henkisesti että fyysisesti raskas. Siksi Valkorosvo päätti Barcelonan lisäksi viettää viikon aivan toisella puolella Espanjaa, nimittäin Malagassa. Malagasta lähetettynä tämä blogiteksti tällä kertaa näkee päivänvalon.

Tähän mennessä Valkorosvo on esitellyt ainakin joidenkin mielestä mielenkiintoisia vertailuja suomalaisen, nepalilaisen ja myanmarilaisen yhteiskunnan välillä. Nyt on aika ottaa vertailukohta vähän lähempää. Joku voi kysyä mitä vertailemista Suomessa ja Espanjassa on, samaa EU:ta kumpikin? Vertailtavaa on paljonkin, kun otetaan sellainen arkielämän näkökulma ja katsellaan siitä vinkkelistä.

Kun oikein muistellaan: mitä enemmän Suomessa rummutettu kaikkien direktiivien toteuttamista että oltaisiin EU:n mallioppilas, sitä kurjemmaksi asiat ovat tyypillisesti menneet. Jos kumpikaan lukijoista ei tätä usko tai allekirjoita, kommenttiosio on ihan vapaa esitellä toisenlaisia esimerkkejä, sillä en juurikaan harrasta valtamedian kovasti suosimaa ennakkosens... eikun moderointia. Espanja, isona taloutena, on toteuttanut direktiiveistä ne, jotka on tarpeelliseksi katsonut. Koettakaapas molemmat lukijat ihan piruuttaan arvata, kummassa maassa on onnellisempi katukuva? Niinpä.

Plaza de la Constitution - Malaga

Onnellisuus ja oman elämän hallinta näkyy pienissä asioissa, kuten vaikkapa katu- ja kahvilakulttuurissa. Ihmiset hymyilevät ja aina on aikaa joko keskustella muiden kanssa tai istua kahville tai tapaksille, jos sattuu nälkä yllättämään. Vaikka paikalla on paljon turisteja ja jatkuva vipinä käynnissä, kerjäläisiä on näkösällä vähemmän kuin Helsingissä. Espanjan nuoristyöttömyydestä on puhuttu paljon ja varmaan sitä on. Kuitenkin parin ison kaupungin otannalla lieveilmiöitä ei näy. Sen sijaan nähdyt nuoremmat ihmiset painoivat pää märkänä duunia erilaisissa yrityksissä ja kahviloissa.

Suomessa ainakin pääkaupunkiseudulla vallitsee kummallinen ilmiö. Jos joku kyyppari saa päällensä mustan essun ja häntä kehutaan Baristaksi, automaatista tihistetty kahvinlitku maksaa kympin mukilta. Toisen kympin saa pulittaa, jos ns. kahvin kylkeen haluaa jotakin pureskeltavaa. Parinkympin kahvilamaksuilla on aika irvokasta puhua kahvilakulttuurin kehittämisestä, saahan samalla rahalla nurkkapubista 3 -4 isoa tuoppia. Siinä on sentään rahalle vastinetta mannermaisuudella leikkimisen sijaan. Espanjassa viinin, oluen tai kahvin saa ihan samalta tiskiltä oman valintansa mukaan. Lienee mannermaisuuden syytä, että Espanjassa ei sorruta tällaiseen suomalaistyyppiseen hölmöilyyn.

Valkorosvo on nyt useampana aamuna marssinut apartementoksesta aukion poikki muutaman kymmenen metriä leipomoon. Sieltä on tullut ostetuksi aamusella lihapasteijoita, croissantteja, sämpylöitä ja ruisleipää, kaikki luonnollisesti vastaleivottuja. Tämänaamuinen satsi oli tuore ruisleipä, kolme sämpylää, ja kolme erinomaista kahvia. Ai hinta? 7 euroa. Hinta on vielä espanjalaisittain kallis, koska mukana on turistilisä. Leivänpäälliset ja täytteet voi ostaa kävelemällä parisataa metriä kauppahalliin, josta saa aivan kaikkea tarvittavaa. Ja taatusti tuoreena. Tällaisten ostosten jälkeen on melkoisen hankala asemoida itsensä nauttimaan eurooppalaiseen tyyliin helsinkiläisessä kahvilassa, jossa kahvi on enimmäkseen sumppia ja kaiken kokeneet sämpylät ovat nähneet muutakin kuin eilisen päivän.

Suomalaista Sote-touhua sivusta seuranneenva Valkorosvon on kovin vaikea käsittää, että Espanjassa sairaaloita on joka nurkalla ja tarvittaessa lääkärin saa kotiinkin käymään. Tästä voi tehdä jokainen ihan omia johtopäätöksiä: joko suomalaisen lääkärin liksa on aivan liian suuri, tai sitten espanjalaisten täytyy maksaa veroja moninkertaisesti suomalaisiin verrattuna. Olisikohan skandinaavisessa auvolassa menty jossain vaiheessa ihan totaalisesti metsään?

Hiljattain Valkorosvo tavasi suomalaisesta aviisista, kuinka uutta versiota tupakkalaista sorvataan taas ihan kiihkouskovaisten ahkeruudella. Harry Potter -kirjoissa Azkabanin vankilaa vahtivat Ankeuttajat, jotka veivät vankien sielusta ilon ja voiman ja tekivät elämän ynnä tuomion – no, ankeaksi. Suomalaisilla on ihan ikioma Azkabaninsa ja sen vartijoiksi on siunaantunut kaikenlaisia ääliöitä, jotka saavat aikaiseksi saman kuin Ankeuttajat. Yksi näistä muiden elämän paremmin kuin omansa tietävistä pässeistä on Paavo Lipponen, joka vuonna 2006 keksi idean savuttomasta Suomesta. Tähän pääankeuttajan älyttömään ideaan takertui joukko innokkaita apureita ja sen seurauksena nyky-Suomessa suunnitellaan jo asunto-osakkeen haltuunottoa, jos kessu käryää. Vielä on sentään matkaa Islamilaiseen Kalifaattiin, jossa nortin poltto johtaa tosiaan kuolemaan, ja vielä nopeammin kuin syöpä; sapelin viuhahdus ja kaulan katkaisu kun ei kauaa kestä. Toisaalta, onhan kansamme edustaja Kimmo Sasi jossain vaiheessa haikaillut Sharia-lain ottamista Suomen Tasavallan lakitekstien rinnalle oikeuskäytännöksi. Valkorosvo suosittelee THL:lle ja Ehyt ry:lle ja muille vastaaville tutustumista Islamilaisen Kalifaatin hallintoalueellaan soveltamaan lainsäädäntöön. Sieltä voi saada hyviä ideoita jatkoa ajatellen.

EU:n ytimeen -sählinki | Nato -hölmöilyt ja jenkkilän hummeripäivälliset | Kaasuputkikonsultointi | Savuton Suomi  ... Kuinkahan paljon vahinkoa tämä patu mahtaa vielä ehtiä aiheuttaa? (Kuvan (c) merkitty kuvaan)

Mitenkäs Espanjassa? Hotelleissa ei polteta, ravintoloissa ei sisällä polteta ja tupakat voi ostaa vain baarien automaateista tai erityisistä tupakkakaupoista. Asiassa ei ole mitään ongelmaa, ravintoloiden terasseilla voi poltella, mutta sisällä ei. Ihmiset ovat tyytyväisiä ja kaiken maailman sääntö-Simot ja regulaattori-Raijat eivät ole koko ajan vieressä mäkättämässä. Vanha viisaus: ”ota oma tilasi, mutta jätä muillekin” toimii oikein hyvin. Eikös ole kummallista, että muutama selkeä sääntö hoitaa saman asian paremmin kuin metrin mittainen lakikokoelma, jossa on koetettu määritellä asiat pilkun puolikkaan tarkkuudella?

Valkorosvo on enemmän kuin lievästi huvittuneena seurannut, kuinka Helsingin johtokahvassa roikkuvat pölhö-Kustaat ovat vakavissaan suunnittelemassa moottoriteiden purkua ja niiden korvaamista bulevardeilla, joilla kävelijät ja pyöräilijät olisivat kuninkaita. Kieltämättä aika humoristinen ajatus. Ei sen puoleen, moisesta tehdyt havainnekuvat näyttävät oikein kauniilta, juuri samanlaisilta kuin vaikkapa Malagan kävelykeskustan kadut. Ongelmia syntyy vasta sitten, kun tuodaan realismi peliin: aina ei aurinko paista, vaan on kylmää kuin jääkarhun perseessä, pimeydessä eivät plataanipuut kasva, palmuista puhumattakaan, ja 15 asteen pakkasessa puhalteleva merituuli tuo oman pikantin lisänsä kävelybulevardeilla pasteerailevien elämäntyyliin ja vaatetukseen. Ja julkinen liikenne on ehditty tietenkin kannattamattomana lopettaa jo aikaa sitten.

Vasemmalla oikein viihtyisä viinimesta ja oikealla Malagan satamaa

Valkorosvo vain haluaa kysyä: kuinka helvetin kauan mahtaa kestää, että kaupunkisuunnittelijoiden piskuisiin aivoihin pesiytyy ajatus, ettei Helsingistä saa espanjalaistyyppistä kaupunkia sitten millään. Siihen on kolme syytä: sää, sää ja sää. Ei auta, vaikka kuinka isonnettaisiin hiilijalanjälkeä tekemällä lämmitettäviä katuja taikka muuta vastaavaa. Maantiede on mitä on ja sille ei voi mitään, kuten Paasikivi aikoinaan toisissa yhteyksissä totesi.

Vain näillä pienillä vertailuilla ja muutoin lehdistä saadun yleiskuvan perusteella Valkorosvon on pakko todeta, että SSS-hallituksen huutelemat kansalliset pelastustalkoot ovat aika irvokas juttu. Jos se olisi vitsi, melkein naurattaisi. Kun herrat ovat tosissaan, ei naurata ollenkaan. Esimerkiksi Stubb on päästänyt jo useita sen luokan möläyksiä, että taitaa olla puolueenjohtajan päivät luetut; mitä niitä nyt ensi puoluekokoukseen mahtaa jäljellä ollakaan. Sipilä ja Soini eivät ole sen kummempia. Valkorosvo oli aiemmissa blogipäivityksissään positiivisempi ja kuvitteli, että herrat saisivat jotakin aikaiseksi. Vaan eipä taida tulla hamekankaasta edes tuluskukkaroa.

Sanotaan, että jokainen on oman onnensa seppä. Valkorosvo kävi aikoinaan melkoisen painin itsensä kanssa poistuessaan maan rajojen ulkopuolelle. Nyt on osoittautunut, että Valkorosvon pahat aavistukset ovat toteutuneet jopa isommassa määrin kuin Valkorosvo kuvitteli. Kauas on pitkä matka, mutta takaisin ei ole tosiaankaan kiirettä. Asiansa voi järjestää niin kovin monella tavalla ja on osoittautunut, että muualla sen voi tehdä paremmin kuin kotimaassaan. Sääli sinänsä.

Espanjalaisturistismessuamisemigranttiterveisin,

Valkorosvo

PS.
Valtamedian päätoimittajien yhteinen ultimaatumi näin maaliskuun aluksi julkaistuna oli aika epätoivoinen teko; ”Koettakaa nyt uskoa meitä, me puhumme ja julkaisemme totuuksia, tai emme ainakaan muuntele niitä kovin paljoa, mitä nyt yhteisen hyvän edistämiseksi ehkä hieman editoimme.”

Voi Herra siunaa ja varjele taas. Täytyykin seurata, kuinka arvon päätoimittajien käy MV-lehden asettaman julkisen haasteen kanssa. Elämme mielenkiintoisia aikoja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti