3. SUOMALAISHOTELLIN SURVIVAL KIT

Kotomaassa vieraillessa tuli harrastettua kulttuuririentoja ja sitä varten piti rouvan kanssa siirtyä erääseen suomalaiskaupunkiin. Reissussa rähjääntyy, ja oppii myös jotakin uutta. Näin kävi tälläkin kertaa. Oppimistilin plussapuolelle jäi se, että suomalaishotelliin mennessä täytyy varautua kunnolla, joskin hieman eri tavoin kuin moni kuvittelee. Suomalaishotellin eloonjäämispakkaukseen kuuluu kolme asiaa: kassillinen itse ostettuja viinoja (maun mukaan), ikkunan aukaisija sekä kenkälusikka.

Jostain kumman syystä Suomessa on ollut iät ja ajat sellainen käsitys, että viina on hintansa väärti. Parhaiten se näkyy hotellien minibaareissa, missä jalot juomat ovat hinnaltaan tuplaten sen, mitä samaisen hotellin alakerran baareissa ja ravintoloissa. Siis hetkinen. Kun menet baariin tai ravintolaan, liemi anniskellaan, tai ainakin yritetäään anniskella, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kansalaisille perustellaan, että viina maksaa ravintoloissa niin paljon, koska jokaiseen paukkuun on jyvitetty työntekijöiden palkkaa ja vähän muutakin kulunkia. Jos kerran näin on, miten sama liemi voi olla kämäisestä pikkujääkaapista itse itselleen anniskeltuna tuplasti kalliimpaa? Tietääkseni minibaareja täyttävät siistijähenkilöt eivät nauti kansanedustajan palkkaa, ja tarjoilijatkin taitavat saada enemmän liksaa kuin nämä näkymättömät hotellihuoneita siivoavat arjen sankarit, joten palkkakuluilla tätä ihmeellistä, suomalaisille majoitusliikkeille ominaista piirrettä on turha perustella.

Yhtä kaikki, jos haluaa nautiskella itselleen mieleisiä juomia asialliseen hintaan, kannattaa ne raahata paikalle omin pikku kätösin. Aina on tietysti parempi, jos juomat on alun perin ostettu Virosta, mutta kyllä paikallisenkin Alkon valikoimaa voi harkita. Yleensä suomalaisen hotellin minibaarin virkaa toimittava jääkaappi on sen verran iso, että omat juomat mahtuvat sinne vallan mainiosti. Näin itse itselleen anniskelu sujuu juohevasti ja kustannnustehokkaasti sekä halutussa seurassa, eikä tarvitse kokea vaivaantunutta tunnetta järjestysmies –nimikkeellä kulkevan, hormoneja napsineen ulosheittäjän valvovan katseen alla.

Suomen Perustuslain kirjainta ja henkeä likipitäen rikkova kansalaisten eriarvoistaminen näkyy mainiosti suhtautumisessa tupakointiin. Suurisuuntaiseksi haihatteluksi tulkittava Savuton Suomi 2040 –ohjelma on poikinut joukon lieveilmiöitä, joita ei pidä suvaita ja hyväksyä aivan sellaisenaan. Yksi näistä lieveilmiöistä on hotellien muuttuminen täysin savuttomiksi. Onko tämä ymmärrettävä niin, että tupakoitsijan euro on jotenkin huonompi tai muuten vain vähemmän kelvollinen? Ja onko peräti niin, että savullisten huoneiden poistaminen valikoimasta viittaisi siihen, että jotkut asiakkaat eivät olekaan tasa-arvoisia, tai niille ei tarvitse tarjota palvelua samaan tapaan kuin muille? Minun ymmärtääkseni ravitsemus- ja majoitusala elää siitä, että se täyttää matkustavaisten tarpeet, eikä sorru osapäiväiseen terveysnatsismiin.

Koska Sääntö-Suomessa kaikki tehdään aina perusteellisesti, näyttää nykysuuntaus olevan se, että hotellihuoneisiin on asennettu niin herkät palohälyttimet, ettei vessan ovea voi pitää auki suihkussa ollessaan, koska syntyvä vesihöyry saattaa laukaista palohälytyksen. Voi Jeesus mitä touhua... 

Tässä vaiheessa hallintoalamainen voi vähän harrastaa sääntöjen tulkintaa. Ihan rakennusmääräysten mukaisesti huonetila, vaikka savutonkin, loppuu joko seinään, oveen tai ikkunaan. Näin ollen ikkunan ulkopuolella polttaminen ei riko savuttomuuspolitiikkaa ja palohälytinkin saa ihan turhaan haistella mitä haistelee. Tämän vuoksi Suomessa hotelliasujan kannattaa varautua matkalleen ottamalla mukaan ikkunan avaaja. Jos se sattui unohtumaan, kyseisen vempeleen saa noin 5 euron hintaan lähimmästä kodin pienrautaa myyvästä liikkeestä.

Koska Suomessa on tapana käyttää sisäänpäin avautuvia ikkunoita sekä turvallisuus- että kustannussyistä, ikkunan avaajan kuljettaminen mukanaan on varsin loistava keino kiertää nykyistä, äärimmäisen typerää ja kaikkialle lonkeroitaan ulottavaa non smoking -käytäntöä. Joku hotelli voi tietysti keksiä, että ikkunoihin asennetaan anturit tunnistamaan ovatko ne auki vai eivät, mutta tätä tuskin ihan heti tehdään, koska moisen ratkaisun hinta saattaa olla aika rapsakka. Itse hommatulla puuhakassilla ja ikkunan avaajalla saa hoidettua kuntoon asiallisen anniskelun ja siihen ainakin osalla väestöä kuuluvan savukkeiden tai sikarin polttelun.

Yliautomatisoidun ja äärimmilleen optimoidun suomalaisen yhteiskunnan pirtaan ei muutenkaan kuulu palvelu. Tai jos kuuluu, niin tarjotut ratkaisut ovat jossain määrin huvittavia. Kenkälusikka on keksitty siksi, että kenkä saataisiin jalkaan helpommin ja aiheuttamatta vaurioita kengälle. Kyseinen vempele on edelleenkin yleisesti käytössä niin Suomessa kuin muuallakin, mutta suomalaisen hotellin palveluihin se ei näytä kuuluvan. Joitakin vaatekappaleita tavataan myös silittää niin kotona kuin matkalla. Tämä on tuttua liikeasioissa matkustaville. Hotellit näyttävät ratkaiseen tämän siten, että normaalikokoisen silityslaudan sijaan on tehty näppärä seinään integroitu ratkaisu, jonka avulla voi silittää vauvan potkupuvun varsin erinomaisesti. Normaalin kauluspaidan kanssa tuleekin sitten roppakaupalla haasteita. Aina voi tietenkin käyttää hotellin pesulapalveluita, mutta niiden kanssa on pienoinen ongelma. Paidan silittäminen maksaa loppulaskussa enemmän kuin kaupasta ostettu uusi paita, ja silityksen toimitusajat noudattavat valtion normaalia virastoaikaa (Pekkaspäivät mukaan lukien).

Eikös olekin merkillistä, kun ravintola- ja majoitusalan edunvalvoja MaRa jaksaa päivästä toiseen lehtien palstoilla valitella, kuinka majoituskapasiteetti ei ole täyskäytössä?

Jos hotellialalla olisi käytössä koko maailman kattava tähtistandardi yhdestä viiteen, niin vain harva suomalainen majoitusliike saisi enemmän kuin kaksi tähteä. Suomalaisella tavalla toteutettu hotelli Aasian suunnnalla olisi hädin tuskin kelvollinen majoituspaikka juuri palveluiden, tai oikeammin niiden puutteen vuoksi. Valkorosvo ei nyt puhu turisteille häthätää huonosta betonista rakennetuista loukoista tai rinkkamatkaajien bed & breakfast –paikoista. Kummassakin on ihan hyviä vaihtoehtoja, mutta löytyy myös todellisia rimanalituksia.

Valkorosvo on aiemmin kertonnut, kuinka palvelu on olennainen osa aasialaista kulttuuria ja arkielämää. Se ei ole mitenkään vähempiarvoista tai halveksittavaa. Jokainen ymmärtää paikkansa ja tekee työnsä sen mukaan. Minibaareissa juomat maksavat saman kuin normaaleissa baareissa ja tupakoida voi joko huoneessa tai sitten erikseen sitä varten järjestetyissä tiloissa, joita on ripoteltu riittävän tiheään, jottei matkustavaisen tarvitse tehdä 5 kilometrin iltalenkkiä savukkeensa takia. Tämä ratkaisu toimii jopa Singaporessa, joten suomalaisten suhteen on kyse vain asenteesta ja palveluhalukkuudesta. Lakeihin ja säädöksiin on turha vedota tässä yhteydessä.

Matkustavaisten palvelut ovat käytössä vuorokauden ympäri ja jos jokin poikkeuksellinen ongelma tai tarve ilmenee, siihen järjestyy luova ratkaisu hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Laajemmin ajatellen kyse saattaa olla siitä, että Pikitukat kautta Aasian ymmärtävät, mistä raha tulee. Rahaa tulee, kun asiakkaan tarpeet ymmärretään ja ne hoidetaan sekä asiallisesti että kohteliaasti. Suomalaisille tämä ei useinkaan tunnu menevän jakeluun, vaan sen sijaan itketään mitä työehtosopimuksessa lukee ja mitä ei. Sen lisäksi Suomessa kuvitellaan, että riistäjätyönantaja pitää ihmisiä töissä vain heitä kiusatakseen. On tainnut päästä unohtumaan, että asiakas, vaikka tupakoivakin, on se, joka palkat viime kädessä maksaa.