Kun Valkorosvo tuli ensimmäisen kerran Myanmariin, silmillä
oli oma totuttelemisensa ympäristöön. Ensinnäkin, kaikki näyttivät kulkevan
hameissa. Kyllä, Myanmarissa on aivan normaalia, että miehet kietaisevat
lanteilleen pöytäliinaa muistuttavan vaatekappaleen ja kulkevat ihan
tyytyväisinä kaduilla siinä missä muutkin. Ensi alkuun tämä oudoksutti, mutta
käytännössä on paljon hyviä puolia. Myanmarissa on niin kuuma, että
perinteinen länsimainen vaatetus päiväsaikaan käytettynä on melkoisen nihkeä
kokemus.
Toisekseen Valkorosvon huomio kiinnittyi siihen, että lähes
jokainen kuljetti mukanaan pikku pussukkaa, joka kooltaan vastaa länsimaisen
discohilenaisen bilekäsilaukkua. Monella turistilla on samanlainen ranteessa
roikkuva pikkuväsky, missä kulkevat niin rahat, passit kuin muut matkalla
tarvittavat dokumentit. Myanmarissa naiset kuljettavat tuota väskyä kuin
käsilaukkua ja miehet tunkevat sen persauksen ja hameen väliin selkäpuolelle.
Mikä tämä pussukka oikein on? Se on paikallinen lompakko.
Aiemmin Valkorosvo mainitsi että paikallinen vessapaperi on
nimeltään Kyat. Katukurssissa 1000 Kyatia on sama kuin 1 USD. Myanmarissa
hinnoissa on yleensä rutkasti nollia ja Kyateja tarvitaan melkoinen määrä.
Sotilasjuntta-aikojen pakotteista on jäänyt muistoksi se, että Myanmarin
pankkien on hankala asioida muunmaalaisten pankkien kanssa. Poikkeuksen
muodostavat luottokortit Visa ja MasterCard. Luottokorteilla automaateista saa
sujuvasti rahaa, mutta tilisiirrot Myanmariin ja sieltä ulos ovat oma lukunsa.
Myanmarin tulli tykkää myös vahtia rahan kulkua. Ulkomaalaisen on syytä
varautua hankaluuksiin, jos unohtaa kertoa tullille, että lompsassa on enemmän
kuin 10000 USD matkakassana. Virallisesti myanmarilaisilla ei oikein saisi olla
ulkomaanvaluuttaa ollenkaan. Niinpä tulli edellyttää, että jokainen ulkomailta kotiin
palaava myanmarilainen kiltisti kertoo, että kuinka paljon ja minkälaista rahaa
matkassa mahtaa olla.
Käytännön elämässä Kyatit tuovat pieniä haasteita niin Valkorosvoille
kuin Pikitukillekin. Jospa aloitettaisiin rahan nostamisesta. Automaatit
toimivat ihan samalla logiikalla kuin muuallakin; ei muuta kuin luottotiliä
valitsemaan ja kertomaan paljonko ränkylöitä tarvitsee. Ainoa järkevä
nostomäärä on 300000 Kyatia. Teki millaisen noston tahansa, provisio siitä on
aina 5000 Kyatia. Kerralla enemmän on paras. Kyat-seteleitä on kokoina 10000,
5000, 1000, 500, 200, 100 ja 50 Kyatia. Kolikoita ei ole lainkaan. Yleensä
automaatit tarjoavat rahat vain 5000 Kyatin seteleinä ja pinkka on melkoinen.
Kuten näkyy, pinkka on paksumpi kuin sytkäri. Läjän voi
tunkea länsimaiseen lompakkoon, mutta se on melkoisen epämukava kanniskeltava
ja ainakaan perstaskuun tuota tiinettä syöttösikaa muistuttavaa
keinonahkasäkkiä on turha tunkea. Toisaalta, ei sitä kovin usein kanniskele
taskussaan 300000 ränkylää. Siinähän tuntee itsensä melkein miljonääriksi.
Vaan mitä Kyateilla saa? Saahan niillä vaikka ja mitä. Ja
kun niitä pistää tarpeeksi jonoon, saa vielä enemmän. Olut maksaa paremmissa
baareissa 5000 Kyatia per 0.67 litran pullo. Kaikenlaisia vihanneksia saa 100 –
1000 Kyatia per kilo riippuen paikasta ja tavaran laadusta. Liha maksaa
enemmän, samoin kahvi ja muut länsimaisten mielimät tarvikkeet. Juusto on
turkasen kallista, jos sitä kaupasta löytyy. Tupakka-askista voi maksaa joko
paljon tai vähän. Halvimmat paikalliset ovat 400 Kyatia per aski. Jos
välttämättä haluaa polttaa eurooppalaistyylisiä maailmanmerkkejä (Marlboro etc.),
hinta on helposti 4000 Kyatia per aski. Kansan katuravintolassa syö kupunsa
täyteen muutamalla satasella, mutta kokemus vaatii rautaista itsehillintää ja
vatsaa, sillä ruoka valmistetaan pöydän vieressä ja ainakin suomalainen
terveystarkastaja heittäisi parikin volttia touhua katsellessaan.
Normaaleissa ravintoloissa ateriat maksavat kuitenkin melko
vähän:
Kuvassa on tarjolla thaimaalainen iltamenu APK Kitchen –ravintolassa
Yangonissa. Tarjolla tällä kertaa kahdelle on vesikrassi-herkkusieni-chili
salaattia osterikastikkeessa (Morning Glory with Chili oikealla), maalaistyylinen
mustekalasalaatti (Country-style Squid Salad keskellä) sekä perinteinen
kana-annos red curry –kastikkeella vasemmalla. Kyytipojakseen annokset saavat
pari thaimaalaista erinomaista Chang –olutta. Niin, Suomessa tämä maksaisi aika
paljon, totta tosiaan. Ja onhan tämä paikallisittain hintavaa; tuollaiset 7500
Kyatia per lurjus. Annosten tulisuus on kohdallaan eikä maku häpeä yhtään
Thaimaassa tarjoiltuihin annoksiin verrattuna. Jonkin verran meni aikaa, että
Valkorosvo ja kaverit saivat kokin vakuutettua, että ”tee ihan normaalia
sapuskaa eikä mitään länkkäriversiota”. Nykyään sitä ei tarvitse mainita, sen
kun menee syömään ja odottelee nautinnollisten makuelämysten saapumista
pöytään.
Myanmarissa luottokortti käy joissakin paikoissa,
esimerkiksi suurimmissa hotelleissa, mutta yleensä kaikki rahalliset
transaktiot hoidetaan käteisellä. Tästä seuraa melko erikoisia tilanteita.
Valkorosvo koki näitä ensimmäisellä puolen vuoden reissullaan, kun tuli kyse
majoituksesta. Tuon matkan aikana Valkorosvo asui eräässä valtio-omisteisessa
huoneistohotellissa. Nimi jääköön mainitsematta, ettei mainosteta. Tämän firman
edusmiehet kyselivät että kuinkas Valkorosvo aikoo majoituksensa maksaa.
Aasiassa pätee kaikkinaisissa raha-asioissa periaate ”trust but control”, niin
tässäkin. Suurehkoissa käteismaksuissa on aina mahdollisuus että joku vetää
välistä. Niinpä Valkorosvo kertoi maksavansa vuokrat sähköisesti hotellin
tilille sopimuksen mukaisesti. Hetken äkinän jälkeen tämä kelpasi, mutta
Valkorosvo sai tukun ohjeita maksun suorittamiseen. Hotellin tili oli perin
omituisella nimellä singaporelaisessa pankissa. Rahansiirrossa ei saanut
mainita sanoja ”vuokra”, ”Myanmar” tai huoneen numeroa tai muuta tunnistetta.
Oli kuinka oli, raha siirtyi niin kuin piti. Hotelli vain taisi olla boikotissa
olevien sotilasjuntan jäsenien omistuksessa, kun rahansiirto piti naamioida
joksikin muuksi.
Jos Myanmarissa peruseläminen on halpaa, niin muut asiat
maksavat sitten sitäkin enemmän. Kun maa avautui ulkomaalaisille 2010, moni
entisen sosialistisen sostilasjunttamaan kotitarvekapitalisti näki
tilaisuutensa tulleen. Ulkomaalaiset tarvitsivat asuntoja ja toimistotiloja
töitään varten. Kuinka ollakaan, vuokrataso pomppasi oikein kunnolla kysynnän
ja tarjonnan lakien mukaan. Vielä vuosi sitten vuokramarkkinoilla pyydettiin 2
makuuhuoneen, olohuoneen ja keittiön kämpästä rähjäisessä kerrostalossa 4000
USD kuussa. Ja vuoden vuokra etukäteen, kiitos. Tiedossa on, että erilaiset
avustusjärjestöt ja muut tahot maksavat toimitiloistaan kymmenien tuhansien
dollareiden kuukausivuokria. Julkislähteistä tutkien voi havaita, että Yangonin
vuokrataso on korkeampi kuin Manhattanilla.
Valkorosvon paikallinen kirjeenvaihtaja, Kummeli-reportteri
Mauno Ahosen nuorempi velipuoli Aimo Pläjäys kertoi taannoin, kuinka hän oli
kinannut vuokraemännän kanssa pitkään ja hartaasti. Lopputulos oli, että vain
puoli vuotta vuokraa piti maksaa etukäteen. Kun vuokranmaksun aika tuli,
valkonaamaiselle siirtomaaisännälle tehtiin tiettäväksi, että muovikassillinen
Kyateja ei kelpaa vuokraksi, vaan suoritus olisi maksettava dollareissa.
Perkele. Ei muuta kuin Kyateja ulos automaatista luottokortilla ja kun niitä on
nosteltu tarpeeksi, rahapaalin kanssa marssitaan rahanvaihtopisteelle ja sieltä
tullaan ulos säällisen dollarinipun kanssa.
Aimo Pläjäyksen äärimmäisen yksityiskohtaista raporttia
varsinaisesta maksutilanteesta ei voi sanatarkasti siteerata julkisessa
kirjoituksessa, mutta Valkorosvon paikallinen kirjeenvaihtaja oli jossain
määrin tuohtunut koko touhusta. Yleiskielelle siivottuna ja referoituna asia
eteni kuta kuinkin näin:
”Vuokraemäntä, se läski ämmä, vahtasi silmät kiiluen
dollaripinkkaa, katsoi joka setelin erikseen valoa vasten ja varmisti kulmasta
puraisemalla että seteli oli aito. Joukossa oli muutama ryppyinen seteli ja
niistä se saatanan kurppa valitti. Sille olisi pitänyt vielä erikseen silittää
setelit. Sitten kun se sai laskettua rahat, sen poika teki saman homman
uudelleen. Mihinkään ei voinut lähteä ennen kuin molemmat olivat laskeneet ja
varmistaneet että rahat olivat oikein. Kun pääsin kotiin, pesukone hajosi. Sen
korjaaminen kuulemma kuuluu vuokralaiselle.”
Ensi kerralla toiset jutut ja kuulumiset.
Flunssaisin terveisin,
Valkorosvo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti