11. KARVAINEN KAVERI

Koirat ovat monikulttuurisia, ainakin aasialaiset koirat. Ilmiö lienee yleisempikin, koska suomalainen suvaitsevaisto yrittää päteä ja perustella olemassaoloaan kouluttamalla suomalaisia hallintoalamaisia kuin koiria kohti monikulttuurista ja globaalia eksistenssiä.

Valkorosvo on törmännyt aasialaisten koirien monikulttuurisuuteen aiemminkin; täällä päin maailmaa koirat eivät ole samalla tavalla vauhkoja kuin Suomessa. Pikemmminkin ne ovat ystävällisiä ja tekevät tuttavuutta kenen kanssa tahansa. Ihonvärillä ei ole väliä. On toki poikkeuksia. Nepalin aikoina Valkorosvo huomasi, että paikalliset koirat olivat kaveria kaikkien muiden paitsi hindujen pyhien miesten kanssa. Niille ne näyttivät hampaita ja saattoivat yrittää jopa purra.

Valkorosvo ja kaverit olivat asuneet jonkin aikaa Yangonissa omakotitalossa (ks. aiempi blogimerkintä Muukalaisia paratiisissa) kunnes naapurin koira alkoi tehdä eräänä aamuna tuttavuutta ja fiksu kun oli, siitä lähtien samainen koira tuli tontille morjenstamaan joka aamu klo 7.30, kun autonkuljettajat saapuivat.

 

Naapurilta kysyen selvisi, että koiran nimi oli Mina. Mina tuntuu haluavan tehdä joka asiasta itselleen rutiinin. Nykyään se on portilla odottamassa pääsyä tontille joka aamu klo 7.30, myös viikonloppuisin. Kun Mina pääsee tontille, ensimmäiseksi se käy tarkistamassa grillin ja sotkee naamansa tuhkaan. Täytyyhän sen tarkastaa, ovatko valkorosvot tehneet jotakin herkkuja.

Grillikatselmuksen jälkeen Mina kiertää koko tontin ja saatuaan kierroksensa päätökseen se jää keittiönoven rappusille odottelemaan, josko joku ystävällinen sielu tulisi tarjoilemaan vaikkapa lihanpalan. Minaa on mahdoton saada pois tontilta, paitsi houkuttelemalla se lihanpalalla portin ulkopuolelle. Silloinkin saa olla portin sulkemisessa tosi nopea, tai Mina on takaisin sisäpuolella odottelemassa uutta lihabiittiä.

Muutaman visiitin jälkeen piti testata onko Minalla mitään temppuja. Onhan niitä. Seuraavat kuvat näyttävät kuinka Mina aloittaa kuvanottopaikalta taipaleensa takajaloilla tanssien porttia kohti. Motivaattorina toimii kananpalanen.

 

Hiljattain Valkorosvo ja kaverit saivat uusia todisteita Minan tahdonvoimasta. Oli viikonloppu, ja residenssille piti tulla pari asiakkaan edustajaa vieraaksi. Tarkoituksena oli kypsentää läjä erilaisia lihoja ja vedellä ne napaan salaatin ja viinin kera. Kävikin niin, että asiakkaan edustajat eivät päässeet paikalle. Valkorosvojoukkion Pääkokki päätti, että syödään sitten lihat itse ja alkoi grillailun.

Jossain sisäfileepihvien (14 USD/kg) valmistumisen puolivälin paikkeilla naapurin pihalta alkoi kuulua mahdoton ulina ja rytke. Pahaksi onneksi tuuli puhalteli hajut Minan nokkaan ja sen seurauksena valkorosvojoukkiolla oli ilta-aterian aikana tarjolla ruokailumusiikkina Nälkä- ja mielihalusinfonia Op. 1 yhdelle koiralle ja rytkyvälle rautaportille. Kun esitys oli jatkunut tunnin verran, Valkorosvo kävi katsomassa kuinka Mina jaksaa ja vei yhden lihanpalan lohtulahjaksi:

Valkorosvo tietää varsin hyvin, että kissat osaavat kiipeillä. Jos on tarpeeksi tahdonvoimaa, koirakin osaa. Oli jonkinlainen yllätys, kun Mina otti ja tosiaan halusi lihaa ja luita. Se kiipesi naapurin 2-metristä rautaporttia ylös ja loikkasi kadulle.

Ensimmäiseksi se teki herkkää tuttavuutta naapurin Schäfer-neidon kanssa ja kun valkorosvojoukkion Pääkokki kävi tarjoilemassa luita, Mina osoittautui pelimieheksi. Pitkään harkittuaan (ja katseltuaan monta kertaa vuorotellen neitikoiraa ja luupinoa) se päätti ensin hoitaa hommat loppuun ja syödä sitten muutamat luut. Sen jälkeen Mina jatkoi uudelle kierrokselle naapurin neidin kanssa.

Ilmeisesti sutina naapurin neitikoiran kanssa jatkuu, koska ne näyttävät nykyisin kulkevan aamukierroksellaan yhdessä. Jossain vaiheessa Mina hankkiutuu neidistä aina eroon ja luimii valkorosvojen tontille aamutarkastukselleen omin nokkineen.