15. MUUTAMA SANANEN TALOUDESTA

Talousasiat ovat Suomessa tapetilla ja syystä. Hallitus on muistettu haukkua ja syystä. Kun pahin kiukku on purettu, pitäisi varmaan alkaa siivota raunioita.

Aiemmassa globalisaatiota koskevassa blogipäivityksessä Valkorosvo totesi, että kansalaisella ja kansakunnalla on iso ero. Kansalainen äänestää, kansakunta ei. Siksi poliitikot ajavat aina kansalaisen etua, eivät kansakunnan.

Yksilötasolla talous on psykologiaa ja kansan/makrotalous on vastaavasti massapsykologiaa. Talouden katseleminen "taloustieteenä" ei ole välttämättä kovin hyödyllistä. Sen sijaan olisi parempi oppia ymmärtämään ihmisten käyttäytymistä ja motiiveja, jotka käyttäytymistä ohjaavat.

Jokin aika sitten Valkorosvo halusi sivistää itseään talousasioita koskien ja luki aiheen tiimoilta pari kirjaa. Niiden herättämistä ajatuksista piti koostaa paperille jonkinlainen synteesi. Olkoon tuo essee nyt sitten blogipäivitys tällä kertaa.

MAKROTALOUDEN PERUSTEET – LIBERALISMIA JA ENEMMISTÖTYRANNIAA

Chang Ha-Joon: 23 tosiasiaa kapitalismista (Into-Tieto, 2012)

Chang Ha-Joon on maailmankuulu taloustieteilijä, joka on monissa teoksissaan popularisoinut taloutta tieteenalana tehden siitä siten tavallisenkin ihmisen kannalta ymmärrettävää. 23 tosiasiaa kapitalismista esittää nimensä mukaisesti 23 väitettä kunkin omana lukunaan. Jokaisen luvun alussa on esitelty ns. liberaalin taloustieteen näkemys, joka nykyisin on mediassa jatkuvasti esillä (”Tätä meille kerrotaan”). Tämän jälkeen Chang Ha-Joon perustelee miksi asia ei välttämättä olekaan niin (”Tätä meille ei kerrota”). Kirja on rakenteeltaan selkeä, mutta hieman suppea, koska se keskittyy vain ja ainoastaan taloudellliseen näkökantaan.

Björn Wahlroos: Markkinat ja demokratia – Loppu enemmistön tyrannialle (Otava, 2012)

Björn Wahlroosin tuntevat Suomessa kaikki. Teräväkielinen ja varakas nuoruuden kommunisminsa oikeistolaisuuteen vaihtanut pankkiiri edustaa monelle oikeistolaisuutta pahimmillaan. Ärhäkät mielipiteet jakavat yleisön selkeästi kahtia. Itse koin tämän saman ilmiön tarttuessani kirjaan Markkinat ja demokratia mieli pullollaan ennnakkoaavistuksia. Ei olisi pitänyt. Kirja on jossain määrin kuivahko, mutta erittäin perusteellinen kuvaus markkinoista ja demokratiasta sekä erityisesti niiden suhteesta toisiinsa. Lähdekritiikkiä on selkeästi tehty paljon ja viittaukset on luetteloitu väitöskirjatasoisesti, joten lukijan on helppo tutustua aiheeseen ja samoihin lähteisiin joita kirjassa on käytetty sekä muodostaa oma mielipiteensä.

Kirjailijoiden lähestymistapa aiheeseensa on hyvin erilainen. Chang Ha-Joon käyttää lähtökohtana jotakin, jota voisi sanoa teesitekniikaksi. On olemassa teesi, joka on ”vapaan kapitalismin puolestapuhujien esittämä väittämä, josta on tullut yleinen totuus”. Antiteesi koostuu lukuisista perusteluista, joilla Chang Ha-Joon pyrkii murskaamaan teesin sisältämän mahdollisen totuuden. Lopuksi muodostuu synteesi; kompromissi, jossa alun perin esitettyä väittämää on tarkennettu ja sille on aseteltu reunaehtoja. Esitetyt synteesit eivät ole mitenkään yllättäviä. Monet esitetyistä synteeseistä on läntisissä markkinatalouksissa toteutettu joko kokonaan tai osittain.

Björn Wahlroos tarkastelee asiaa isommassa mittakaavassa aloittaen omistusoikeudesta, miten se on määritelty ja miksi moisiin määritelmiin on päädytty. Nämä määritelmät toimivat nykyisen läntisen maailman perustuksena ja niiden päälle on rakentunut kapitalismiksi kutsuttu markkinamekanismi. Wahlroos käy läpi historiaa keskiajalta lähtien ja osoittaa sieltä selkeitä käännekohtia, missä markkinat ja demokratia ovat muuttaneet eurooppalaista kehityskulkua, sekä hyvässä että pahassa. Mielenkiintoinen ja erittäin hyvin perusteltu kysymys on: onko demokratia todellakin se ihmelääke, jota pitäisi soveltaa joka asiaan? Wahlroosin mielestä ei. On kysymyksiä, joihin demokratia on paras vastaus. On myös paljon kysymyksiä, joihin demokratiaa ei pidä lainkaan sotkea. Ja on jopa kysymyksiä, joihin paras vastaus on valistunut itsevaltius. Läntisessä maailmassa valistunut itsevaltius on nähtävissä yhtiörakenteena, eli se ei ole suoraan rinnastettavissa valtiorakenteisiin.

Demokratian puolestapuhujat vaikenevat siitä ikävästä tosiseikasta, että demokratia, kuten sitä nykyisin sovelletaan, on oikeastaan enemmistöterroria. Wahlroos käyttää käsitettä ”mediaaniäänestäjä” kuvaamaan keskivertoa äänestäjää, sellaista jonka poliitikot uskovat olevan olemassa ja jota pitää viimeiseen asti miellyttää, jotta poliitikon oma työura jatkuisi. Tämä puolestaan johtaa tilanteeseen, jossa politiikka ei enää perustu faktoihin, vaan vahvaan uskomukseen siitä mitä ”ihmiset haluavat”. Chang Ha-Joonin esittämät synteesit perustuvat paljolti siihen mitä ”mediaaniäänestäjä” ymmärtää tai hänen kuvitellaan haluavan. Ilkeästi sanottuna Chang Ha-Joon haluaa nähdä kapitalismin demokratian ja kapitalismin yhdistelmänä, kun Wahlroos puolestaan näkee demokratian ja markkinat/kapitalismin kahtena eri kokonaisuutena, jotka toimivat yhteistyössä – mutta vain tietyin edellytyksin.

Tässä suhteessa Björn Wahlroos on rehellisempi esitellessään markkinamekanismin yhtenä systeeminä, jolla on vaikutusta yhteiskuntaan ja päinvastoin. Kun puhutaan ”ihmiskasvoisesta kapitalismista”, sillä tarkoitetaan erilaisin tavoin rajoitettua markkinamekanismia ja rajoitukset perustuvat demokraattisiin päätöksiin. Tämä on hyvä lähestymistapa ja pitänee sinällään paikkansa, mutta on yksi ongelma, jonka kanssa nykyiset kapitalistisiksi luokitellut läntiset demokratiat kamppailevat.

Demokratialla on mekanismina taipumus laajentua ja vallata itselleen alueita, joissa se ei enää odotetusti toimi. Mikäli demokratia saa liiaksi sananvaltaa markkinoiden toiminnassa, markkinat lakkaavat toimimasta, kuuluu Wahlroosin väittämä. Väite kuulostaa aluksi uskomattomalta, mutta Wahlroos perustelee sen hyvin. Melkein liiankin hyvin, kun vertailee hänen logiikkaansa suomen nykyisen poliittisen elämän toimijoiden edesottamuksiin; Suomi on jo lähes tappanut itsensä sääntelyllä, joka on johtanut erikoisiin käytäntöihin ja turhanpäiväisen virkakunnan syntyyn.  Markkinoiden toimimattomuus näkyy siinä, että suomalainen työ tai tuote ei ole kilpailukykyinen kansainvälisillä markkinoilla, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Poliitikot mielellään syyttävät tästä tilanteesta kansainvälisiä suhdanteita. He kuitenkin jättävät mainitsematta sen tosiasian, että toiset maat sopeutuvat suhdanteiden muutoksiin paremmin ja nopeammin kuin toiset. Kannattaisi ehkä ottaa oppia, miten muut kansakunnat sen tekevät?

Oma vikansa on varmasti myös suomalaisessa kansanluonteessa. Lieneekö historiallisten syiden takia, mutta suomalaiset ovat aivan liian viranomaisuskovaisia. Tämän vuoksi Suomen kansalaisesta on tehty hallintoalamainen ja korporativismiin taipuvainen sosialidemokratia muuttui aikanaan vallitsevaksi aatesuunnaksi. Onneksi ajat ovat muuttuneet. Toivoa on vielä, kunhan ei vaivu toivottomuuteen.

Pahinta kuitenkin on, että tulevaisuuden toivon eteen on kasvatettu lähes läpipääsemätön este, jota on huolellisesti rakennettu viime vuodet. Tämä este on holtiton taloudenpito, jossa Suomi on ottanut vuosittain miljardeittain syömävelkaa pitääkseen yllä rakenteita, joiden ylläpitämiseen tarvittaisiin aivan toisenlaista talouskasvua, työn tehokkuutta ja vientituotteita. Aivan kuin yksityishenkilöilläkin, liiallinen velka on jostain muusta toiminnasta pois. Asian tekee vielä pahemmaksi se, että olisi poliittinen itsemurha mennä tunnustamaan äänestäjille, että on tullut tehtyä kardinaaliluokan moka uskomalla visionäärien ennusteisiin sen sijaan että olisi käyttänyt tervettä järkeä.

Wahlroosin loppupäätelmä yleistettynä on, että valtiollisen toimivallan (demokratian) piiriin kuuluvat sellaiset asiat, joihin markkinamekanismia ei voi soveltaa. Tällaisia ovat esimerkiksi valtiollinen puolustus ja oikeustoimi sekä perustoimeentuloon tarvittava kevyehkö tulonjakojärjestely. Markkinat ovat hyödykkeiden hinnnoittelumekanismi ja ne toimivat parhaiten mahdollisimman suuren vapauden vallitessa. Yksinkertaistettuna voi sanoa, että Wahlroosin ajatusmaailmassa jokainen yksilö on vastuussa tekemisistään ja tekemättä jättämisistään paljon enemmän kuin nykyisessä suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Palkkioksi tästä vastuunotosta yksilö saa Wahlroosin ajatusmaailman mukaisesti paljon enemmän päätäntävaltaa tekemisiinsä.

Chang Ha-Joon makrotalouden näkemykset ovat jossain määrin samansuuntaiset, mutta hän ei kirjassaan käsittele makrotalouden kaikkia aspekteja yhtä laajasti kuin Wahlroos. Kirjaansa perustuen Ha-Joon peräänkuuluttaa tiukkoja sääntelymekanismeja. Tämä tosin saattaa olla perua hänen taustastaan; monissa Aasian maissa vallalla on valistuneen itsevaltiuden kontrollissa toimiva kapitalismi. Tällaisia maita ovat mm. Etelä-Korea (Chang-Hajoonin kotimaa), Singapore ja Kiina, missä valistunut itsevaltius on korvattu kommunistipuolueen johtotroikalla.

Suomen nykyisestä taloustilanteesta keskusteleville tahoille suosittelen lämpimästi luettavaksi molempia teoksia. Ne saattavat herättää ajatuksia ja raastaa itse kunkin pois poliittisesti rakenneltujen barrikadien takaa.

Sillä loppujen lopuksi, realismi on aika tavalla erilainen kuin poliittinen aate.