Suomalaisissa talouslehdissä asia kuitattiin pikku-uutisena,
mutta Aasian suunnalla tämä on iso juttu kaikissa viestimissä. Mikäkö? No
tietenkin AIIB (Asian Infrastructure Investment Bank) eli Aasian alueen
infrastruktuurihankkeisiin sijoittava investointipankki. Muutama blogipäivitys
sitten Valkorosvo huomautti, että kaikkia Aasian alueen taloustiikereitä ei ole
vielä nähty. Se on totta, ja tulevaisuus voi olla yllätyksiä täynnä.
Blogivieraat muistanevat, kuinka rämettyneessä suomalaisessa
politiikassa vallitsi vuosikymmeniä merkillinen hegemonia. Oli kolme suurta
puoluetta, joista kaksi vuorollaan istui hallituksessa ja yksi oppositiossa.
Kekkosen aikaan oppositiojakkara oli aina varattu kokoomukselle. Sittemmin
tilanne muuttui ja kokoomus pääsi osallistumaan vuorollaan hallitustyöhön.
Yhtenä kauniina päivänä tilanne muuttui taas; kolmen suuren sijasta olikin
neljä keskisuurta puoluetta. Tilanne aiheutti hämmennystä ja halvaannnutti suomalaisen
poliittisen elämän käytännössä kokonaan.
Vähän samalla tavalla on käymässä nyt maailman tasolla. Oli
aika, jolloin kaikkivaltias USA:n dollari hallitsi. Se oli kansainvälinen
valuutta ja monessa maassa luvallinen tai luvaton kaksoisvaluutta. Öljykauppaa
käydään edelleenkin lähes pelkästään dollareissa, vaikkei siihen olisi ehdotonta
tarvetta. Amerikkalaiset ovat nauttineet valuuttansa kokonaisvaltaisesta
kelpaamisesta ympäri maailmaa vuosikymmenet. Oklahoman punaniskalle on ollut
helppoa lähteä reissuun, kun samat setelit kelpaavat, meni minne tahansa.
Amerikan dollarin takeina ovat toimineet amerikkalaistuotteiden
maailmanlaajuinen kauppa ja aikain saatossa syntynyt luottamus dollarin arvon
suhteelliseen vakauteen.
Eurooppalaiset keksivät saman idean ja toteuttivat sen
poliittisesti Euroopan Unionin yhteisvaluuttana, eurona. Yhtenä tarkoituksena
oli tietenkin luoda vastapooli dollarille, kilpaileva maailmanvaluutta siis.
Kuten tiedossa on, euro kamppailee uskottavuutensa kanssa, koska se on
perustettu poliittisella päätöksellä, ei niinkään taloudellisiin faktoihin
nojautuen. Sen vuoksi euron takuuna toimii Mario Draghin pärstä hänen
hokiessaan kuinka ”euro on peruuttamaton”. Euron elossapysymiseksi ja kasvojensa
säilyttämiseksi Euroopan poliittinen johto on ollut valmis tekemään
maailmanmitassa ainutlaatuisia taloudellisia kokeiluja, joista saa päivittäin
lukea talouslehdistä. Jenkeillä on varmaan ollut hauskaa seuratessaan
eurooppalaisten toilailuja.
Aasiassa tunnetaan sekä euro että dollari. Näistä kahdesta dollari
on ehkä hyväksytympi, mutta nykyisin eurot vaihtuvat yhtä sutjakkaasti
paikalliseen valuuttaan. Niissä maissa, missä kaksoisvaluutta on käytössä
(esimerkiksi Myanmar), valuuttahinnat ilmoitetaan aina dollareissa, ei euroissa.
Se kertonee jotakin paikallisten odotusarvoista.
Kun dollari on vallinnut maailmaa ja euro on yrittänyt ottaa
siitä pikku siivua itselleen, on monelta jäänyt huomaamatta, että kuin varkain
on syntynyt myös kolmas maailmanvaluutta. Ei, se ei ole BitCoin, vaikka moni
nörtti niin mielellään uskoisi. Tämä kolmas maailmanvaluutta on Kiinan raha, yuan.
Tästä ilmiöstä on paljolti kiittäminen USA:ta. Aivan kuten Euroopassa, myös
amerikkalaiset ovat eläneet reippaasti velaksi. Velaksi eläminen on täytynyt rahoittaa
jotenkin ja suurelta osin se on rahoitettu Kiinan toimesta: Kiina on ostanut
amerikkalaisia velkakirjoja suuren valuuttavarantonsa turvin. Syntyi Status
Quo, jossa amerikkalaisilla oli rahaa ja käytössään kehittyviä maita kurittavat
instrumentit ollen IMF (International Monetary Fund = Kansainvälinen
valuuttarahasto) sekä maailmanpankki. Kiinalaiset pysyivät viisaasti hiljaa,
vaurastuivat ja kasvattivat kansallisvarallisuuttaan sekä valuuttavarantoaan.
Tultiin nykyaikaan ja Kiina käynnisti toimet AIIB:n
synnyttämiseksi. 31. maaliskuuta 2015 oli viimeinen päivä liiittyä remmiin, jos
halusi AIIB:n perustajajäseneksi. Viime hetken pyrkyreitä oli muutama ja
lopputulemana perustajajäseninä AIIB:ssa on 40 maata, Suomi mukaan luettuna.
Kuinkas monta niitä EU:n jäsenmaita olikaan, ja kuinka moni niistä käyttää
yhteisvaluuttaa?
Länsimaiden ja etenkin amerikkalaisten käsitys
globalisaatiosta on melkoisen yksisilmäinen. Jos kaikki globalisaatioon
liittyvät touhut voidaan mitata dollareissa ja IMF sekä maailmanpankki ovat
jotenkin mukana, globalisaatio on hyvä asia. Niin hyvä asia, että sitä
kannattaa tukea vaikka asevoimin. Jos jokin muu malli on käytössä, alkaa
Atlantin takana pirunmoinen parku. Niin kävi tässäkin tapauksessa. USA käytti
kaikki mahdolliset keinot estääkseen AIIB:n syntymisen. USA on huolissaan. Ja
syystä.
Nimellisesti AIIB on investointipankki, jolla siis on
ainakin aluksi 40 perustajamaata. Se operoi alueella, jossa asuu ehdottomasti
suurin osa maailman väestöstä ja jossa on, ellei muualla niin pankkiholveissa,
suurin osa maailman reaalisesta pääomasta. Koska projekti on Kiina-johtoinen ja
Kiinan talous on järjettömän suuri ja vaikutusvaltainen, AIIB operoi pitkälti yuaneissa.
Investointien myötä kiinalainen valuutta tulee hiljalleen rinnakkaisvaluutaksi
monessa Aasian maassa vähintään tilivaluuttana. Koska AIIB:llä on varaa
investoida enemmään kuin velkojensa kanssa painiskelevalla USA:lla, se
tarkoittaa USA:n vaikutusvallan vähentymistä Aasian alueella ja vastaavasti
Kiinan vaikutusvallan voimistumista. Tästä syystä USA on huolissaan;
voiteludollareita ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi, jotta voisi kilpailla
Kiinasta tulvivan valuuttavyöryn kanssa.
AIIB tulee jatkossa olemaan käytännössä Aasian alueen
maailmanpankki sekä IMF. Myös tämä huolestuttaa amerikkalaisia. Sekä
maailmanpankki että IMF ovat olleet ne työkalut, joiden avulla amerikkalaiset
ovat päässeet käsiksi kehittyvien maiden luonnnonvaroihin ja hienovaraisesti
ohjanneet kyseisten maiden sisäpolitiikkaa. AIIB:n todennäköinen strategia on
katkoa nämä sidokset ja korvata ne AIIB:n vastaavilla. Se tarkoittaa
amerikkalaisen ylivallan poistamista Aasian alueelta. Onko se hyvä? On ja ei,
riippuu menettelytavoista.
Hyvää tässä tietenkin on se, että amerikkalaisten harrastama
”sivistynyt orjuuttaminen” valuutta- ja talousohjelmallisin keinoin tullee Aasian
alueella tiensä päähän. Huonoa on tietenkin se, että kukaan ei tiedä muuttuko
mikään, kun IMF vaihtuu AIIB:hen. Kyllä kiinalaisetkin osaavat puristaa mehut
irti tarvittaessa. Vaikka AIIB on nimellisesti pankki, sen toimeliaisuus tuskin
rajoittuu pelkästään rahavirtojen ohjailuun. Valkorosvo uskoo vahvasti, että
mukana on jatkossa myös poliittinen aspekti: mikään ei ole sen helpompaa kuin
tarjoilla rahatukkoa ja sanella samalla ehdot, millä toinen saa rahat käyttöönsä.
Kukaan ei tietenkään sano sitä ääneen, mutta AIIB on
erittäin varman tuntuinen ensiaskel tiellä, joka johtaa Kiina-vetoiseen Aasian
Unioniin: yhtenäiseen talousalueeseen, jossa on maailman suurin ja työteliäin
väestöpotentiaali, oikeinpäin oleva väestöpyramidi ja lisäksi varsin
itseriittoiset kasvavaa kysyntää tarjoilevat 1- 2 miljardin ihmisen sisämarkkinat.
Kun näin käy, on syntynyt kolminapainen maailma, jossa
napoina ovat dollari, euro ja yuan. Jokainen voi miettiä itse tykönään, mikä
näistä navoista tulee olemaan vahvin ja luomaan taloudellista turvallisuutta
sekä hyvinvointia. Valkorosvolla on aiheesta oma käsityksensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti