18. SONETTEJA LAUMOILLE

Jokin aika sitten Valkorosvo tarjoili blogipäivityksenä esseen, jossa vertailtiin kahden taloustieteilijän kirjallisia tuotoksia ollen Chang Ha-Joon ja Björn Wahlroos. Wahlroos käsittelee kirjassaan demokratian roolia monipuolisesti. Hän päätyi tekstissään siihen, että demokratialla on toki sijansa, mutta sitä ei voi soveltaa jokaiselle elämänalalle.

Wahlroosin kiteyttämät ajatukset tulivat Valkorosvon mieleen viikonlopun tapahtumien vuoksi. Viikonloppuna Valkorosvo vahtasi TV:n uutisvirtaa ja BBC:n reportteri oli haastatellut Myanmarin presidenttiä, herra Thein Seinia. Kyseisessä haastattelussa presidentti Sein totesi, että demokratialle on paikkansa, mutta sitä ei Myanmarissa toteuteta yhdessä yössä. Hän luonnehti demokratiaan siirtymistä ”prosessiksi”. Presidenttiä haastatellut nuorehko reportteri jakoi paheksuvan närkästyksensä BBC:n studiohenkilökunnan kanssa, toki sivistyneesti; kuinka on mahdollista, että länsimaista demokratiaa ei voi toteuttaa Myanmarissa ihan tuosta noin vaan? Kyllä taas ihmiset kärsivät ja oikeuksia poljetaan. Valkorosvo toteaa tähän, että eipä voisi reportteri olla enempää väärässä, vaan hyvähän sitä on kaapin päältä huudella. Palataan tähän asiaan parin kappaleen päästä.

Myanmarin presidentti Thein Sein

Tänä aamuna (maanantai, 23. maaliskuuta AD 2015) uutisvirran täytti suru-uutinen: Singaporen pitkäaikainen pääministeri Lee Kuan Yew oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Pitkäaikaisena poliitikkona Lee Kuan Yewillä oli sekä liittolaisia että vihamiehiä, mutta kukaan ei kiistä hänen ehdottomia ansioitaan siinä, että nykyinen Singapore on pitkälti hänen monikymmenvuotisen johtajuuskautensa tulos. On tiedossa, että Lee Kuan Yew ei suuremmin demokratiasta piitannut ja hänen poliittiset vastustajansa katselivat maailmaa kaltereiden toiselta puolelta. Siltikin, Singapore on ehkä maailman nykyaikaisin valtio ja yksi maailman viidestä varakkaimmasta paikasta. Sen maine finanssikeskuksena on pysynyt vakaana kautta vuosien ja sijoittajien turvasatamana se on suositumpi kuin käkikello- ja juustomaa Sveitsi.

Singaporen edesmennyt entinen pääministeri Lee Kuan Yew

Länsimaiden ihannoima demokratia on siitä kumma juttu, että kun sitä yritetään puoliväkisin istuttaa johonkin ns. epädemokraattiseen maahan, syntyy yleensä pahaa jälkeä. Valkorosvon ei varmaankaan tarvitse mainita esimerkkejä näistä epäonnistuneista yrityksistä? Rauhanomainen siirtyminen demokratiaan ei ihmisluonnon takia onnistu ihan tuosta noin. Välissä täytyy olla vaihe, jossa demokratiaan siirtyminen tehdään valvotusti ja hallitusti. Joskus tämä vaihe on pitkä ja joskus lyhyempi.

Myanmarissa valta oli pitkään sotilasjuntalla ja edelleen monet kuvittelevat, että täällä militaarihenkilöt kaahailevat panssarivaunuilla pitkin katuja. Enpä ole näinä kuukausina nähnyt kuin muutaman sotilaskuorma-auton, joilla on kuljetettu sotilaita paikasta toiseen. Siis: armeija ei millään tavoin näy katukuvassa, kaikki elävät tavallista elämää. Näin tilanne on niissä osissa maata, joihin turisteilla on suhteellisen vapaa pääsy. Osa Myanmarista on sotatila-aluetta, jonne pääsyä ei ole. Noilla alueilla käydään sotaa sissiliikkeitä vastaan ja kultaisen kolmion alueella myös huumelordeja ja muita vähän isompia rikollisia vastaan.

Jos tässä tilanteessa päätettäisiin siirtyä yhdessä yössä demokratiaan, kannattaisi kaikkien länsimaisten ja muiden kynnelle kykenevien pakata laukkunsa saman tien ja poistua maasta nopeinta mahdollista reittiä. Kukaan ei pysty ennustamaan, mitä tapahtuu kun alkaa kansainvaellus paikasta toiseen ja kaikki käyttävät täydellistä vapauttaan miten parhaaksi näkevät. BBC:n reportteri osoitti täydellisen ymmärtämättömyytensä ihmisluonnosta väheksymällä Myanmarin presidentin lausumia.

Valkorosvo on ollut jo pitkään huomaavinaan, että demokratia toimii rajatussa ympäristössä suhteellisen hyvin. Jos ajatellaan vaikkapa Skandinavian maita, joissa väestöä ei juurikaan ole, edustuksellinen demokratia on, yleensä, riittävän lähellä ihmistä. Sama juttu on ok muissa länsimaissa, vaikka väestön määrä pyörii kymmenissä miljoonissa.

Kun siirrytään vähän isompiin ympyröihin, demokratia ei vain yksinkertaisesti toimi. Esimerkiksi USA:n demokratia on pitkälti rahalla voideltu koneisto; tavallinen ihminen ei kykene ryhtymään valtakunnantason ehdokkaaksi, kun pelkkä kampanjointi vaatii miljoonia. Miljardin ihmisen Intia on oma lukunsa. Nimellisesti maa on demokratia ja vaaleja pidellään silloin tällöin. Kuten nähtävissä on, kyseessä on miljardin ihmisen kaaos, joka toimii raskaasti onnahdellen. Tavallisen intialaisen elämässä demokratia ei näy; leipää ei tipu suuhun sen enempää, äänesti tai jätti äänestämättä. Intiassakin raha pyörittää demokraattista koneistoa mennen tullen.

"Jos puhuminen on ilmaista, miksei minulla ole siihen varaa?"

Valkorosvon mielestä on kummallinen paradoksi, ettei demokratia tahdo toimia ison väestömäärän ollessa kyseessä. Voi olla sattumaa, mutta tässä saattaa olla syy siihen, että Aasiassa valtiollinen hallinto on monesti järjestetty valistuneen itsevaltiuden kautta. Ja yllättävän hyvin tuloksin. Varmasti kaikki eivät ole tyytyväisiä, mutta pistämällä demokratia sivuraiteelle ja keskittymällä sekä kasvuun että vaurauteen on saatu myös yllättävän hyviä tuloksia.

Kuuluu asiaan, että virallinen mielipide esimerkiksi Suomessa ei tällaisia näkemyksiä suvaitse, vaikka syytä olisi. Eiköhän Aasian maissa tiedetä oman alueen maat ja kansakunnat hieman paremmin kuin mitä 60. pohjoisen leveysasteen nurkilla huutelevat besserwisserit kuvittelevat.

Suomalaisten on syytä toisinaan muistella menneitä, sillä valistunut itsevaltius ei ole täysin tuntematon käsite. Kekkosen pitkäaikainen presidenttikausi muistutti pitkälti aasialaistyyppistä valistunutta itsevaltiutta. On yksi henkilö (ja ehkä pari neuvonantajaa), jolla on julkisesti esitetty visio ja sen mukaan mennään ja hoidetaan asiat. Muilla tahoilla ei ole siihen paljoa sanomista. Erona suomalaisella ja aasialaisella versiolla on, että suomalaisessa versiossa asiat tehtiin peitellymmin ja valtias toimi itseoikeutettuna idänpolitiikan takuumiehenä. Aasiassa perustelut ovat moninaisemmat ja usein takana on ainakin jonkinasteinen epäsuora armeijan tuki.

Jälleen kerran Valkorosvo haluaa muistuttaa ikävästä tosiasiasta: kansalaisen ja kansakunnan etu eivät ole sama asia. Demokraattisesti valitut poliitikot hoitavat asioita aina kansalaisen parhaaksi, muttei kansakunnan, koska kansalainen äänestää, mutta kansakunta ei. Tämä kannattaa pitää mielessä Suomenkin tulevia vaaleja silmällä pitäen.

Parempaa maanantaita,

Valkorosvo