Aasiassa ei juurikaan tunneta sellaista käsitettä kuin ”pitkä
viikonloppu” samaan tapaan kuin Suomessa. Täällä ei ole lomapäiviä tai pekkasia,
joita ripotella sopivasti perjantaiksi tai maanantaiksi. Sen vuoksi kumman
usein onkin niin, että jonkin sortin uskonnollinen juhla tai jokin maallisempi
juhlapyhä ajoittuu perjantaiksi. Ja kas kummaa, pitkiä viikonloppuja syntyy
ihan itsestään.
Valkorosvo vietti tällaista pitkää viikonloppua Thaimaassa
Hua Hinissä kollegan mökillä. Työnteoksihan se meni, mutta vapaallekin ehti.
Yksi ilta eksyttiin rokkibaariin nimeltä El Loco Toro (Hullu Härkä). Parin Gin
Tonicin jälkeen Valkorosvo rohkaistui ja meni kysymään bändin laulajalta josko
minäkin? Ja sehän sopi. Niinpä Valkorosvo voi lisätä keikkapaikkojensa listaan
myös Hua Hinin päästessään sijaistamaan paikallisen bändin rumpalia parin
biisin ajaksi. J.J. Calen Cocaine ja AC/DC:n Highway to Hell tuntuivat
herättävän positiivista huomiota. Aiempi vastaavanlainen temppu tuli tehtyä Singaporessa, Sentosa Hard Rock Cafessa pari vuotta sitten. Musiikki on melkoisen universaali kieli;
samanlaista se touhu oli kuin Suomessa, mitä nyt asiat juteltiin englanniksi.
Bändi oli muuten varsin erinomainen, joten jos joku lukijoista on matkalla Hua
Hiniin, suosittelen kyseistä baaria vierailukohteeksi. Muutoin viikonloppu
sujui saunomisen ja uimisen merkeissä ja samalla tuli rakenneltua eräs tärkeä
dokumentti, josta Valkorosvo ei kerro sen enempää. Työasioiden yksityiskohdat
eivät kuulu julkisuuteen. Tai sanottakoon sen verran, että dokumentin
viimeistely venyi sunnuntain aamuyöhön Bangkokissa hotellihuoneessa.
Viimeistelyn jälkeen Valkorosvo aloitteli tämän blogipäivityksen tekemistä.
 |
| Bangkok klo 4 aamulla / hotelli, 25. kerros |
Valkorosvo, ja varmaan monet blogivieraatkin, saattavat
tuntea lievää ärsyyntyneisyyttä kuunnellessaan radiota tavallisena suomalaisena
viikonloppuna. Perjantaina parhaalla ohjelmapaikalla on joku valopää
höpöttämässä kuinka menoliikenne siellä ja menoliikenne täällä ja
taivastellaan, miten Mikkelin ohittikin tällä kertaa peräti 25 autoa normaalin
20 sijasta. Jotta ohjelma saisi uskottavuutta, mikrofonin toiseen päähän on
hommattu joku sänkitukkainen sinivuokko hokemaan kuinka ”maltti on valttia” tai
miten ”jarrupoljinta painamalla auton vauhti hidastuu” ynnä muita vastaavia
kuolemattomia viisauksia. Sunnuntaina on sitten vuorossa sama proggis, mutta
tällä kertaa juontaja hokee paluuliikenteestä. Ja edelleen sama sinivuokko
märisee aivan samoista asioista kuin tuhat kertaa ennenkin. Tähänkö sitä
YLE-veroa käytetään?
Samaan aikaan poliitikot haluavat aivan välttämättä
toteuttaa ”ruuhkamaksut” ainakin pääkaupunkiseudulle. Voi pyhä yksinkertaisuus.
Valkorosvo jo aiemmin tässä samaisessa blogissa mainitsi aiheesta. Nyt on
omakohtaisia kokemuksia siitä, mitä on todellinen ruuhka ja kunnon
paluuliikenne. Ja näihin kokemuksiin perustuen Suomessa ei kannata moisista
ruuhkamaksuista puhua, ei nyt eikä vielä 30 vuoden päästäkään.
Aivan kuten muuallakin maailmassa, Thaimaassa ihmiset
menevät viikonlopuiksi kotiseuduilleen ja palailevat aikanaan takaisin maalikylille.
Valkorosvon piti palata Hua Hinista sunnuntai-iltana, jotta maanantaina ehtisi
hankkia Myanmarin viisumia heti aamusta. Niinpä taksimatka alkoi Hua Hinista sunnnuntaina
noin kello kuusi illalla. Alkumatka sujui oikein jouhevasti, mutta mitä
lähemmäs Bangkokia tultiin, sen takkuisemmaksi matkanteko kävi.
 |
| Huoltoasema 50 km Bangkokista lounaaseen / Sunnuntai-illan taukopaikka aika monelle |
Jos matkan Hua Hin - Bangkok suhteuttaisi Suomeen, esimerkiksi matkaksi
Tampereelta Helsinkiin, niin sen voisi esittää vaikkapa näin. Tampereelta
lähdettiin ja moottoritietä ajettiin noin 140 km/h. Hämeenlinnan kohdalla matka
hidastui vauhtiin 100 km/h. Tervakoskelta eteenpäin vauhti oli 20 km/h ja alle.
Kuvan huoltoasema olisi tässä esimerkissä Nurmijärven Aapiskukon kohdalla. Matka jatkuisi Aapiskukon jälkeen 20 km/h nopeudella Helsingin keskustaan asti. Pieni ero on ehkä
siinä, että Bangkokiin mennessä moottoritiellä on 4-5 kaistaa suuntaansa,
Suomessa vain 2... Eli arvon poliittiset päättäjät, suvaitsisitteko ymmärtää;
Suomessa EI ole ruuhkia. Jos te haluatte kerätä rahaa yhteiskunnalle, tehkää se
edes rehellisesti, älkääkä sortuko epä-älylliseen argumentointiin. Kiitos jo
etukäteen. Kuvan huoltoasemasta mainittakoon, että sinne oli hankala päästä,
mutta vielä hankalampaa oli päästä sieltä pois.
 |
| Bangkokin moottoritiejärjestelyjä |
 |
| Ruuhkaa Bangkokin moottoritiellä |
Ruuhkan synnyttämiseen tarvitaan ihmisiä. Suomalainen ”metropoli”
muutamine satoine tuhansine asukkaineen ei sellaista saa aikaiseksi. Bangkok on
hieman eri asia, sillä alueella asuu, laskutavasta riippuen, noin 15 miljoonaa
ihmistä. Sen vuoksi Bangkokin moottoritiet ovatkin maksullisia. Matkaa voi toki
tehdä tavallisia katuja pitkin, mutta pariin kerrokseen rakennnetut
moottoritiet helpottavat elämää kummasti. Ennen moottoriteiden rakentamista
Bangkokilla oli ikävä maine: maailman mittakaavassa vertaillen Bangkok oli kaupunki,
jossa oli vähiten katupinta-alaa verrattuna kokonaispinta-alaan. Itse kukin voi
kuvitella mitä tapahtuu, kun tähän yhtälöön lisätään kasvava liikenne. Nykyään
asiat ovat toisin, mutta silloin tällöin on hieman ruuhkaista.
Jos Myanmarin liike-elämän keskusta Yangonia pitäisi
jotenkin kuvaillla, sen voisi sanoa olevan kuin Bangkok 20-25 vuotta sitten.
Tuolloin Bangkok oli päivisin siinä tilassa, että mihinkään ei autolla päässyt,
vaikka kuinka hartaasti yritti. Yangonissa alkaa olla samanlaista; ruuhkien
pahenemisen huomaa jo vuoden aikajänteellä vertaillen. Aiemmin puolen tuntia
ottanut matka saattaa nykyisin viedä kolme varttia ja jos huono tuuri käy, yli
tunnin istuminen taksin takapenkillä ei ole mikään mahdottomuus.
 |
| Keskipäivän ruuhkaa Yangonin keskustan suuntaan. Autojonon pituus n. 3 km |
Yangonin ruuhkat ovat pienempiä kuin Bangkokin, koska
kaupunkikin on pienempi. Mitä Valkorosvo on juttuja kuullut, Yangonin ruuhkat
aiotaan ratkaista samalla tavalla kuin Bangkokissakin, eli rakentamalla
maksullisia moottoriteitä ja eritasoristeyksiä. Suomessahan tämä ei tule
kuuloon, skandinaavinen tapa poistaa ruuhkia on lisätä liikennevaloja. Jostain
kumman syystä muualla maailmassa niistä yritetään päästä eroon. Olisikohan joku
nyt taas jossain ymmärtänyt jotain pahan kerran väärin? Se ei olisi ensimmäinen
kerta, kun liikenne- ja autoasiat ovat kyseessä.
Yleensä Aasiassa asiat toimivat hiukan hidastetusti, koska
porukkaa vain on niin paljon. Vaikka itse yrittäisi olla kuinka nopea, se ei
auta, koska sitä on vain yksi hiekanjyvänen muiden joukossa. Parhaaseen
lopputulokseen pääsee vain menemällä virran mukana. Pitkä viikonloppu oli
lähellä mennä todella pitkäksi, kun Myanmarin viisumi ei tullutkaan ihan
ajallaan. Lähetystössä oli ruuhkaa ja virkailijat tekivät pää märkänä hommia
selvittääkseen monimetrisen passipinon. Myanmarin lähetystö on eräällä Silomin
sivukadulla lähellä Bangkokin keskustaa. Kun Valkorosvo saapasteli aamulla
papereineen paikalle, kyseiselle kadulle oli leiriytynyt ehkä parisataa ihmistä
ja kaikki vahtasivat Myanmarin lähetystön viisumiluukkua. Ei ollut puhettakaan,
että jalkakäytävällä olisi pystynyt kävelemään.
Valkorosvo jätti paperit agentille ja meni noutamaan
passiaan neljän aikoihin iltapäivällä. Ei ollut passia, mutta oli hermostunut
agentti kävelemässä ympyrää ja lauma viisuminodottelijoita. Lopulta passipino
tuli, vain kolme varttia myöhässä. Oli aika suorittaa nopea siirtymä Don
Muangin kentälle, sillä kone takaisin Yangoniin lähtisi aikataulun mukaan
18.45. Nopea siirtymä on Bangkokissa usein kaukainen haave. Tällä kertaa se
onnistui osittain, koska fiksu taksikuski osasi kiertää kilometrien pituisen 5-kaistaisen
ja seisovan ruuhkan. Siitä kiitos hänelle.
Don Muang on varmaan ollut aikoinaan moderni kenttä, mutta
nykyisin se on auttamattoman jälkeenjäänyt. Kenttää hallinnoiva halpalentoyhtiö
Air Asia ei ole kaikissa toimissaan täysin onnistunut. Jos matkustavaisia on
runsaasti, lähtöselvitystiskit ovat toivottoman jumissa. Varsinkin, kun hallin
täyttää jumalattoman suuri lauma kiinalaisia, joiden matkapakaaseissa on
kaikkea mahdollista jääkaapeista alkaen. Valkorosvo ei edelleenkään käsitä, miksi
Thaimaasta pitää viedä jääkaappi Kiinaan koko perheen ja yhdeksän matkalaukun
voimalla... On kyllä toisaalta mielenkiintoista seurata, miten moinen läjä
taiteillaan vaa’alle punnittavaksi ja sen jälkeen se taiotaan matkatavaraksi.
Thaimaan maahantulo- ja maastapoistumisvelvollisuuksia
pyörittävillä upseereilla oli myös huono päivä. Passintarkastushalli oli
tupaten täynnä maasta ulos haluavia, mutta passeihin leimoja paukuttavia
upseereita oli vain kolme. Tai oli niitä enemmän, mutta loput istuivat
lasiseinäisessä kopissa ja vetelivät hartaan näköisinä nuudelisoppaa parempiin
poskiin katsellen samalla millainen sirkus lähtöhallissa oli meneillään.
Valkorosvo on tottunut jonottamiseen, mutta kun lähtöportti on sulkeutumassa 10
minuutin päästä, ja virkaintoinen passipoliisi pistää matkustavaisia täyttämään
poistumislappuja uudelleen käsittelytiskillä, niin suma seisoo ja kunnolla. Oli
tässä jonottamisessa se hyvä puoli, että turvatarkastus oli äärimmäisen nopea;
kas kun sinne ei päässyt ihmisiä kuin harvakseltaan jonottamaan.
 |
| Virkailija työssään syynäämässä matkustavaisten dokumentteja |
Air Asia on yleensä tiukka siitä, että lähtöportti sulkeutuu
20 minuuttia ennen koneen lähtöä ja jos ei viimeistään silloin ole paikalla, ei
lennolle enää pääse. Ilmeisesti henkilökunta oli huomannut, että nyt ei homma
oikein toimi, ja Valkorosvo ehti koneeseen, vaikka tulikin portille viisi
minuuttia myöhässä.
Ruuhkia on monenlaisia ja joskus niitä sattuu turhan monta
peräkkäin. Näin käy onneksi harvemmin. Plussapuolelle voi kirjata sen, että
upouusi viisumi kelpasi Myanmarin rajakerberoksille oikein hyvin ja toisekseen
sen, että samaa härdelliä ei tarvitse harjoitella kuin mahdollisesti vasta
vuoden päästä uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti